Ihmisen rakenne * Текст для чтения | Финляндия: язык, культура, история
НЕ ЗАБУДЬТЕ ПОМОЧЬ САЙТУ МАТЕРИАЛЬНО - БЕЗ ВАШЕЙ ПОДДЕРЖКИ ОН СУЩЕСТВОВАТЬ НЕ СМОЖЕТ!

Ihmisen rakenne * Текст для чтения

lukeminen

Ihminen rakentuu soluista. Solut ovat hyvin pieniä: niitä ei voi nähdä silmällä, vaan tarvitaan mikroskooppia. On arvioitu, että aikuisessa ihmisessä on noin sata biljoonaa (100 000 000 000 000) solua.

Solu koostuu solulimasta ja sen ympärillä olevasta solukalvosta. Solulimassa on pieniä soluelimiä, joilla on erilaisia tehtäviä. Eräät soluelimet pystyvät esimerkiksi vapauttamaan energiaa sokerista, jota on kulkeutunut solun sisälle. Solukalvo säätelee aineiden kulkua soluun ja sieltä pois. Solussa on myös tuma. Tuma ohjaa solun toimintaa ja koko ihmisen kasvua ja kehitystä.

Kun ihminen kasvaa, hänessä syntyy uusia soluja. Uusia soluja syntyy siten, että solut jakautuvat. Yksi solu jakautuu kahdeksi täysin samanlaiseksi tytärsoluksi. Tytärsolut ovat aluksi kooltaan pienempiä kuin alkuperäinen solu, mutta ne kasvavat pian täysikokoisiksi.

Solut erilaistuvat erilaisiin tehtäviin. Joistakin soluista tulee esimerkiksi lihassoluja, joistakin luusoluja ja joistakin hermosoluja. Samanlaiset solut muodostavat yhdessä kudoksen: lihaskudos muodostuu lihassoluista, luukudos luusoluista ja hermokudos hermosoluista.

Erilaiset kudokset muodostavat yhdessä elimiä. Elimiä ovat esimerkiksi sydän, keuhkot, maksa, munuaiset ja verisuonet. Jokaisella elimellä on ihmisessä yksi tai useampi tehtävä: sydämen tehtävänä on pumpata verta ja keuhkojen tehtävänä on ottaa ilmasta happea sekä poistaa elimistöstä hiilidioksidia.

Elimet muodostavat elimistöjä. Nenä, henkitorvi, keuhkoputket, keuhkot ja hengityslihakset muodostavat hengityselimistön. Muita elimistöjä ovat esimerkiksi ruoansulatuselimistö ja verenkiertoelimistö. Myös kaikkia ihmisen elimiä yhdessä sanotaan elimistöksi.

Послать ссылку в:
  • Добавить ВКонтакте заметку об этой странице
  • Facebook
  • Twitter
  • LiveJournal
  • Одноклассники
  • Blogger
  • PDF

Постоянная ссылка на это сообщение: https://www.suomesta.ru/2016/08/31/ihmisen-rakenne-tekst-dlya-chteniya/

Добавить комментарий

Ваш адрес электронной почты не будет опубликован.