Suomalainen vie ulkomaisen ystävänsä mielellään saunaan. Saunassa ollaan paljaita ja tasa-arvoisia. Tittelit ja arvonimet karisevat. Paras sauna-asiantuntija onkin saunan omistaja itse. Hän lämmittää saunansa ja kylvettää vieraansa.
Suomalainen sauna tunnetaan laajalti. Sillä on liki tuhatvuotinen historia. Suomalainen on aina rakentanut ensin saunan ja sitten vasta asumuksen. Sauna on olennainen osa suomalaista elämäntapaa. Saunassa on synnyttyjä kuoltu. Siellä on ennustettuja parannettu, tehty taloustyöt ja hoidettu hygienia. Voidaan sanoa, että saunan avulla on pysytty hengissä. Sauna on suomalaisen pyhä paikka. Se merkitsee todennäköisesti samaa kuin teeseremonia japanilaiselle. Saunalla on uudistava ja puhdistava vaikutus, varsinkin jos on mahdollista pulahtaa virkistäytymään mereen, järveen tai uima-altaaseen. Suomalaisen mielestä ihminen on saunassa kauneimmillaan. Moni ulkomaalainen suhtautuu saunaan pelon sekaisella kunnioituksella.
Savusauna on kaikkien saunojen äiti. Se on tuhatvuotisen saunakulttuurin alku. Sanotaan, että savusaunan löyly parantaa kaikki vaivat. Koivunoksista sidottu vihta eli vasta parantaa löylyn tehoa. «Jos ei sauna, viina ja terva auta, on tauti kuolemaksi”, sanotaan sananlaskussa.
Tyypillinen suomalainen sauna sijaitsee rannalla. Talvella rohkeimmat kylpijät kieriskelevät lumihangessa tai pulahtavat avantoon. Monissa vanhemmissa kerrostaloissa on asukkaiden yhteinen sähköllä lämpiävä sauna. Omakotitaloissa ja useimmissa uusissa kerrostaloasunnoissa on oma sauna. Se on kohonneen asumisen tason merkki.
Saunomiseen ei välttämättä liity enää kulttuurisokkia. Monet ovat saunan ystäviä ja odottavat kutsua saunaan. Kutsu saattaa silti herättää ristiriitaisia tunteita. Jotkut kokevat riisuutumisen toisten seurassa kiusalliseksi. 100-asteinen kuumuus ja itsensä kurittaminen koivu vihdalla voi synnyttää sekalaisia tunteita. Saunaoluen kiinteä osuus rituaaleissa ei ihmetytä maassamme jonkin aikaa viipynyttä. Asiaan kuuluva iltapala, kiukaalla kypsytetty makkara, on tottumattomalle erikoinen elämys.
Свежие комментарии