«

»

Янв 23 2013

Распечатать Запись

Ankkurinappi

Vesa Ämmälä


Ankkurinappi

Tämä tarina kertoo nuoresta miehestä nimeltä Patu. Patulla oli yleensä housuina farkut ja päässä lippalakki. \

Lakissa luki Ferrari, ja lippaa oli vähän taivutettu. Hän oli aika rento tyyppi.

Patulla oli pituutta melkein kaksi metriä ja hartiat leveät kuin ladon ovet.

Hän asusti yksin. Ehkä sen vuoksi koska autot ja moottorit olivat aina kiinnostaneet enemmän kuin naiset. Tai sitten ei ollut vielä vaan se oikea rakkaus kolahtanut. Patun oikeaa nimeä ei tainnut tietää muut kuin hänen äitinsä ja pappi, joka oli kasteen antanut. Kutsumanimen kun joku kerran keksii, sellaisia sitten ollaan koko elämä. Patun hiukset sojottivat vaaleankeltaisena pehkona, eikä niitä saanut suoraksi minkäänlaisella kammalla. Hänen korvansa höröttivät kuin niistä olisi alituisesti lapsena kiskottu. Ehkä oli kiskottukin, kun oli luultu, ettei toinen kuule. Kyllä hän kuuli, mutta ei vastannut koska ajatteli vain omiaan. Patu tykkäsi jos päivät ja viikot

menivät samanlaisesti. Hän saunoi perjantai- iltana, lottolapun vei lauantaina ja nukkui aina pitkään sunnuntaiaamuna.

 

Patu teki kaikenlaisia rakennustöitä työkseen. Hän teki timpurintyötä, muurasi tiiliä, ajoi vaikka trukkia tai heilui maalipensselin kanssa. Nuoremman miehen kuuluukin tehdä kaikenlaista, eikä narista tai voivotella vanhemmille työkavereille.

— Ei nyt huvita enkä viitsi.

 

Patu asui Turussa sen kokoisessa rivitalo-osakkeessa, että yksin eläjä jaksaa siivota.

Hänen pienellä pihallaan oli auringon kärventämä nurmikko, jossa sentään kasvoi voikukkia ja päivänkakkaroita.

Patun mielestä ne olivat nättejä ja kasvoivat ihan ilman hoitoa. Hänen olohuoneen pöytää koristi puinen tulppaani. Se oli aina kaunis eikä tarvinnut koskaan kastelua.

 

PUISTOSSA RIIDELLÄÄN

 

Yhtenä iltana Patu autoili pitkin Aurajoen rantaa ihan vaan omaksi huvikseen. Autoradio oli auki ja takalasissa killuvat karvanopat heiluivat musiikin tahdissa. Kesäiltana oli mukava ajella rantakatua. Siitä näki myös punaisten ja valkoisten Ruotsinlaivojen tulevan sekä lähtevän. Kadunvarren terassit olivat täynnä ihmisiä. Patu katseli heitä ja mietti: — Olutta ja siideriä litkitään kesällä paljon. Ei ihme että elokuussa monen vatsa pömpöttää kuin rantapallo. Patu pysähtyi, kun suojatielle eteen astui joku nainen. Konepellin edestä ohi naputtivat katukiviä korkokengät ja tosi pitkät hoikat sääret.

Ei siinä mitään, koska Patu oli vapaa mies. Nättejä sääriä saa vaivihkaa vilkaista, mutta ei sovi toljottaa. Naisen perään ei kyllä passaa viheltää.

Nainen voi pian sanoa:

— Onkos koira hukassa kun viheltelet.

Patun auto oli vanha Ford Sierra. Mutta hän piti siitä hyvää huolta. Moottori kehräsi kuin kissa,

eikä auton korissa mikään kolissut tai nitissyt. Patu parkkeerasi Sierran kadunvarteen.

Hän käveli puistoon ja istui penkille. Siitä näki laivat joella ja sataman suulla.

Patu istui ja katseli, eikä murehtinut mitään.

Kaikki murheet suomalaisilla tulevat aina syksyllä ja talvella. Johtuuko se siitä kun on pakkasta, pimeää ja loskaa?

Telkkari hajoaa. Kahvinkeitin alkaa tiputtamaan alleen ja jääkaapista irtoaa kahva. Jos muuttaisi Espanjan aurinkoon talveksi, säästyisikö tämmöisiltä murheilta?

Mutta nyt Patu istui puistossa vailla huolia. Vähän matkan päässä oli toinen puistonpenkki. Siinä istui joku mies ja penkinreunalla oli poikittain kyynärsauvat.

Sieltä suunnalta, käytävän päästä, kuului kovaäänistä puhetta. Näkyviin tuli kaksi miestä takit levällään ja rehvakkaina täyttäen koko puistotien. Käsissään heillä oli kilisevät muovikassit.

Patu seurasi syrjäsilmin ja ajatteli mielessään, ettei tuommoisista aina tiedä.

Mitä sitten tapahtui? Jotakin vallan kauheaa.

Äkkiä kuului kovaa kiroamista ja mäikettä sen toisen penkin luota.

Patu kuuli kun siellä huudettiin:

— …tanan ukkeli, teit viimmäsen tempun!

Toinen kaljakassimiehistä makasi maassa penkin edessä, toinen horjui vieressä.

Patu katsoi tilannetta ja huomasi penkillä istuvan miehen hapuilevan käsiinsä kyynärsauvoja.

— Teit ukko sen tahallasi. Kampasit sauvalla.

Nyt tulee turpiin että roikaa, maasta ylös kömpivä huusi naama punaisena.

Patu seurasi tilannetta sivusta silmä tarkkana. Toinen miehistä nappasi penkillä istuvaa miestä kauluksesta. Patu huomasi, että istuja näytti vanhemmalta mieheltä. Epäsuhta oli melkoinen.

Kaksi voimansa tunnossa olevaa kännistä miestä, vastassa harmaapäinen ukko. Mahtoiko olla veteraani?

Patu kunnioitti sotaveteraaneja erityisen paljon. He olivat sodassa oman henkensä vaarantaen puolustaneet kotimaataan.

Patu oli kuullut veteraanien kertovan, kuinka he taistelussa pysäyttivät vihollisen tankin lykkäämällä tukin telaketjuihin.

Patu päätteli, että nyt pitää sekaantua juttuun. Yleensä ei tappeluun kannata sekaantua. Saa ehkä itse turpiinsa ja joutuu vielä kahnauksiin poliisin kanssa. Patu harppoi riitelevien luo otsa vihaisesti rypyssä. Hän pysähtyi miesten eteen ja kysyi tuimalla äänellä:

— Onkos jotakin hämminkiä?

Patu oli iso mies ja ääni sen mukainen. Nyt se oli niin kova, että varpusparvi räpisti puun oksalta lentoon ja kerrostalon ikkunat kadun varrella värähtivät.

Kaljaveikot säpsähtivät ääntä niin paljon, että muovikassit käsissä kilahtivat. He tuijottivat ihmeissään Patua. Mistäs tuommoinen köriläs tähän ilmestyi?

Patu katseli puhumatta ja kaljaveikot olivat myös hiljaa, tekivät kai tilannearviota.

Patun ääni ärähti nyt kuin Sierran pakoputket: -Antaa kalppia. Ei ukko ketään kampannut. Tai sopii yrittää tulla päälle.

Hän puristi lapion kokoiset kouransa nyrkkiin. Otti vähän tanakamman asennon ja sylkäisi suupielestä sivulle.

Kaljaveikot ottivat pari askelta taakse ja näyttivät epävarmoilta. Toinen ujutti kättään taskuun. Patu vähän aavisti miksi. Kun mies veti kättä taskusta, Patu kaappasi häntä olkavarresta. Patu väänsi voimalla ja mies parahti, kädestä putosi puukko tielle.

Patu irrotti miehestä ja nappasi puukon. Ihmetteli sitten:

— Oho! Meinasit tämmöisen kanssa sohia. Tästä taisi tullakin vakavampi juttu.

Hetkeen ei tapahtunut mitään, oli vain tiukkaa mulkoilua molemmin puolin. Sitten miesten katseet lukkiutuivat Patun olan taakse. Patu ihmetteli mielessään:

— Miksi ne sinne alkoivat tuijottaa. Oliko jokin metku mielessä?

Patun takaa kuului hevosen hirnahdus, kavion kopsetta ja sitten ääni joka kyseli:

— Onkos täällä jotakin ongelmia?

Patu uskalsi kääntyä katsomaan. Humman pää heilui hänen takanaan, leukapielistä tippui kuola sen pureskellessa suitsiaan.

Satulassa istui ratsastaja, ei silti mikään lännenmies vaikka pistooli roikkui vyökotelossa.

Siinä oli koppalakkinen, sinitakkinen poliisi!

Semmoisia on vaan vieläkin. Kyllä ratsupoliisin paremmin erottaa kaupungin kaduilla

kuin sinivalkoisen pakettiauton. Tulipas oikeaan aikaan. Ehkä joku oli jo laitokselle soittanut

ja sanonut ääni vihaisena:

— Taas känniset räyhää puistossa. Tehkää nyt jotakin,pistäkää vaikka putkaan rauhoittumaani

 

Hevonen nosti päätään, katsoi vuoronperään miehiä, ravisti harjaa ja hörähti.

— Noo Columbo. Ota rauhallisesti, poliisi sanoi taputtaen ratsun kaulaa.

Poliisi katsoi tutkivasti miehiä ja kysyi:

— Jokin nujakka menossa?

Samalla hän huomasi puukon Patun kädessä ja ilme tiukkeni. Patu ojensi puukon kiireesti poliisille ja sanoi:

— Annan tämän pois.

Se oli tällä arpinaamaisella miehellä.

Tilanne selveni poliisille hetken puhumisen jälkeen.

Vanha ukkoja Patu olivat syyttömiä. Räyhääjät joutuisivat laitokselle rauhoittumaan.

Lähtiessään poliisi istui ryhdikkäänä satulassa. Miehet kävelivät hevosen edessä tököttävin askelin.

Vähän matkan päästä seurue pysähtyi. Hevonen hirnahti, nosti häntää ja paukautti aika pierun. Patu kuuli kun poliisi sanoi:

— Columbo osoittaa vähän mieltään. Se hermostuu tappelunujakoista ja saa sitten ilmavaivoja.

Patu ja ukko seisoivat toisiaan katsellen. Patu huomasi, ettei ukko oikein kauhean vanha tainnutkaan olla.

Ei, vaikka poninhännälle sidotut hiukset olivat harmaat ja leukaa kiertävä parta myös. Yllään hänellä oli merimiestakki ja päässään kauhtunut, sininen kipparinlakki. Ja vielä kun jaloissa olivat kuluneet purjehduskengät, ukko näytti merimieheltä. Eipä häneltä puuttunut muuta kuin olkapäällä roikkuva purjekankainen merimiessäkki.

Silmissä ukolla oli veijarimainen pilke. Sellainen, että olisi vaikka voinut lykätä pikkuisen kyynärsauvaa toisen kinttuun.

Ukko katseli takkiaan:

— Tästä taisi äskeisessä rytäkässä pudota nappi. Mutta kiitokset vaan avusta,

hän sanoi kättään ojentaen.

— Onneksi ei vakavampaa sattunut. Muutenkin on liikkuminen huonoa kun pitää käyttää näitä sauvoja selkäkipujen takia, hän jatkoi.

— Kuskaan kyllä kotiin, jos et kaukana asu. Haen vain autoni lähemmäs, Patu lupasi ukolle.

Patun kävellessä riitelypaikan ohi hän näki maassa jotain kiiltävää. Siinä hiekalla oli kullanvärinen ankkurinappi.

— Tämä taitaa olla ukon takista, hän ajatteli laittaessaan napin taskuunsa.

Ukko asui toisella puolen kaupunkia lähiössä, jossa oli kymmenkunta samanlaista harmaata kerrostaloa.

Patu ajoi talojen välissä, kunnes ukko sanoi erään rappukäytävän edessä:

— No niin, pysähdy tässä.

Sitten hän ehdotti:

— Jos ei ole kiirettä, tule vilkaisemaan asuntoani.

Patu mietti hetken. Ukko vaikutti mukavalta ja ehkä kaipasi juttuseuraa.

— Jos sitten tulen vähäksi aikaa, hän sanoi.

Asunto oli tilava kerrostalokolmio. Se oli täynnä erilaisia tavaroita.

— Nämä ovat matkamuistoja eri puolilta maailmaa.

Olen ammatiltani merenkulkija, ukko sanoi. Siellä oli lattialla ja seinillä kiinalaisia maljakoita ja japanilaisia viuhkoja. Intiasta oli norsun torahammas ja Afrikasta nahkarumpu sekä keihäs.

Merenkulkija keitti kahvia ja teki muutaman tuhdin makkaravoileivän Hän sanoi kertovansa merimieselämästä ja siinä saattaisi mennä jonkin verran aikaa

 

MERENKULKIJA KERTOO MATKOISTAAN

 

Merenkulkija istui vanhassa nahkanojatuolissa. Patu istui vastapäätä sohvalla kuunnellen hiljaisena merenkulkijan tarinaa.

Merenkulkija kertoi joskus olleensa naimisissa. Mutta sitten tuli avioero, koska merimies ei viihdy maissa ja perhe kotimaassa unohtui maailmaa kierrellessä.

Hän kertoili merielämästä. Siitä kuinka laivat kaatuivat myrskyaalloissa.

Päiväntasaajalla purjehtiessa aurinko paahtoi laivankannen niin kuumaksi, että siinä pystyi paistamaan kananmunan. Hän kertoi, että Kiinalaisen sataman kapakassa vinosilmäinen nainen pisti häntä tikarilla.

— Se rakastui minuun eikä halunnut että lähden, Merenkulkija sanoi haikeana.

— Idän naisilla on tulinen luonne, Patu sanoi. -Yhtä tulinen kuin päiväntasaajan aurinko, merenkulkija vastasi. Annanpa neuvon. Vaimoksi kannattaa ottaa suomalainen nainen, joiden luonne on viileämpi, merenkulkija neuvoi.

— Jos joskus vaimon ottaa, pitää tarkkaan miettiä. Mutta kun rakkaus oikein kolahtaa,

voi kaikki järkevä unohtua, Patu sanoi.

— Kerronpa jotain, joka painaa mieltä. Olen liian vanha kapteenien mielestä laivan miehistöön, mutta en omasta mielestäni. He ottavat kuitenkin vaan nuorempia miehiä, merenkulkija valitti.

Patu oli hiljaa, ei tiennyt mitä olisi toiselle sanonut, koska itse oli nuori ja terve. Ukko merenkulkija oli vanha ja selkävaivainen.

Merenkulkija kertoi:

— En pysty maissa olemaan, mieli on apea. Uni ei tule ja ruoka ei maistu, mahakaan ei toimi.

Valtameren aaltojen keinutellessa kaikki toimii.

Patu sanoi siihen:

— Vatsan toiminta on tärkeä.

Mutta jos liikaa keinuttaa, saattaa iskeä meritauti. Sitten ei pysty syömään.

— Mutta vatsa silti toimittaa ulos molemmista päistä, ja olo käy kohta huteraksi.

Merenkulkija sanoi, että menee koko ilta, eikä hän pääse asiaan, koska Patu koko ajan miettii pikkuasioita.

— Mikä ei ole pieni asia? Patu kysyi.

— Olet luotettavan tuntuinen mies. Siksi kerron sinulle, että aion lähteä purjehtimaan yksin maailman ympäri, merenkulkija sanoi.

— Oh hoh.

Yksin laivalla ja minkälaisen lastin kanssa? Patu hämmästeli.

— Ehei. Ei sentään laivalla. Sopivan kokoisella veneellä, ilman lastia. Sitten voi poiketa missä satamassa tahtoo, merenkulkija sanoi.

— Onkos sinulla sellainen vene jossakin? Patu kysyi.

— Ei minulla vielä ole, mutta sellainen pitää hommata, merenkulkija sanoi.

Patu mietti otsa rypyssä ja sanoi:

— Kuinka sellaisen osto onnistuu, kun sinulla on selkä huonossa kunnossa ja nuo kyynärsauvat?

 

MERENKULKIJA TARJOAA PATULLE TYÖTÄ

 

— Voisitko sinä auttaa sellaisen ostamisessa? Maksan kyllä palkkaa ja tietysti kulukorvaukset, merenkulkija kysyi yllättäen.

— Oh hoh, Patu ajatteli ja meinasi heti kieltäytyä, mutta alkoi sitten ajatella asiaa tarkemmin. Nyt lomalla olisi aikaa ja ukko maksaisi palkan.

— Ei vaan ole kokemusta venehommista, Patu sanoi.

Merenkulkija sanoi, että hän kyllä antaa tarkat ohjeet siitä, minkälainen vene pitäisi ostaa. Heti tämän sanottuaan hän jatkoi:

— Lähden yksin, vaikka matka on vaarallinen. Myrsky paiskii venettä ja Kiinan merellä saattavat vaania merirosvot. Patu sanoi:

— Olisiko parempi ottaa joku kaveri mukaan?

— Minulla on kokemusta. Mutta jos menetän henkeni, synnyn uudelleen albatrossilintuna. Liihottelen valtameren yllä kuten kaikki entiset merimiehet, merenkulkija sanoi.

Patu oli hiljaa ja mietti joskus nähneensä sellaisen linnun kuvan.

Ei merimiehille tainnut sitten oikein huonosti käydä. Albatrossilintu oli komean näköinen niissä kuvissa keinuessaan aalloilla tai liihotellessaan taivaalla.

— Tulitko kuitenkin katumapäälle tässä veneen hankinnassa, kun kovasti mietit jotakin? merenkulkija kysyi.

— Ajatukset juuttuivat Albatrossilintuihin, Patu vastasi.

Merenkulkija sipaisi nenänsä päätä ja siveli sormilla partaansa. Ne olivat sellaiset merkit, että aletaanpa puhua asiaa.

 

MERENKULKIJA KERTOO MILLAISEN VENEEN HALUAA

Merenkulkija haki paksun kirjan, jonka kannessa oli kuva isosta purjelaivasta halkomassa aaltoja täysin purjein.

Hän käänsi kirjan sivuja kunnes löysi etsimänsä kohdan ja näytti sitä Patulle.

—   Siinä on sellainen vene millä purjehtii valtamerillä, Merenkulkija sanoi.

Patun mielestä kuvassa oleva vene näytti vanhalta ja pieneltä. Niin matalalta, että sen kannelta pystyisi kädellä koskettamaan vettä. Patu sanoi:

— Eipä kaksiselta näytä, ei tuollaisella maapalloa kierretä, ongelle sillä voisi mennä lähivesille.

Merenkulkija pudisti päätään:

— Tuolla veneellä on purjehdittu valtamerillä, lue mitä tekstissä sanotaan.

Patu vilkaisi kuvan kirjoitusta. Amerikkalainen Smith oli tehnyt valtameripurjehduksen… tällä kauniilla veneellä… Koska oli tehnyt? Viisikymmentä vuotta sitten!

Patu mietti:

— Ukon ajatukset oli pihalla. Oliko selkäkipulääkkeet sekoittaneet hänen järjenjuoksunsa? Patu päätti mielessään antaa ukon lähteä vaikka puusaavilla maailman meriä kiertämään. Kyllä hän venettä ostamaan menee, kunhan itse ei tarvitse kyytiin mennä.

Hetken päästä oli kaikki käytännön asiat sovittu. Patu sai tiedon siitä, kuka semmoisia veneitä myy.

— Reissaaminen maksaa. Yllätysmenojakin voi tulla. Saanko omat rahat pois, kun keikka on tehty? Patu huomasi kysyä.

Merenkulkija katsoi pitkään. Väänsi puhumatta itsensä ylös tuolista, kopeloi sauvat tueksi ja meni makuuhuoneeseen. Sieltä kuului kolinaa, ukon mutinaa ja muita ääniä, aivan kuin sängyn patjan alta olisi jotain haettu.

Hetken päästä kopisivat taas sauvat ja merenkulkija palasi olohuoneeseen. Mutta mitä hänellä oli sormien välissä? Setelinippu, piukasti peukalon ja etusormen välissä.

— Annan tästä rahaa mukaan, merenkulkija sanoi.

Patu otti rahat, kiitti ja sanoi,

— Kulutan näistä sitten sen verran kuin tarvitsen, ja otan kuitin ostoksista.

Patu oli katsellut kaapin päällä olevia mustavalkoisia valokuvia.

— Keitä kuvissa on? hän kysyi ukolta.

Yhdessä kuvassa hymyili tummahiuksinen nainen. Toisessa kuvassa pieni tyttö istui lampaantaljalla, hän muistutti kasvoiltaan vanhempaa naista. Merenkulkija nousi ylös tuolista,

meni kuvien viereen ja katsoi vakavana niitä.

— Tässä ovat entisen vaimoni ja pienen tyttäreni kuvat. Avioeromme jälkeen he muuttivat jonnekin. Siitä on paljon aikaa, enkä ole sen jälkeen tavannut heitä, Merenkulkija sanoi hiljaa. Patu huomasi kyyneleen vierivän hänen poskellaan.

— Haluaisin tavata tyttäreni, mutta minulla ei ole mitään tietoa siitä, mistä hänet löytäisi, merenkulkija sanoi.

— Surullinen juttu, mutta en voi auttaa. Lähden nyt nukkumaan, ja huomenna heti venekaupoille, Patu sanoi.

Vasta kotona Patu muisti löytämänsä takin napin.

— Kyllä sen vielä ehtii merenkulkijalle antaa, hän tuumi ja lykkäsi napin takaisin taskuunsa.

 

ENSIMMÄISEN VENEMYYJÄN SURULLINEN TARINA

Patu heräsi aamulla kuudelta niin kuin aina. Pikkuisen väsytti, kun merenkulkijan luona oli mennyt myöhään. Aamukahvia hörppiessä hän luki sanomalehdestä päivän uutiset. Etusivulla oli iso ulkoministerin kuva.

Mitäs murheellista nyt oli suomalaisille tapahtunut?

— Ministeri lähetellyt naiselle tekstiviestejä. Voi voi.

Parempi olisi lirkutella lemmenjuttuja suoraan korvanipukan viereen, eikä ehdotella kännykän kautta, Patu mutisi lukiessa.

Hampaat pestyään ja parran ajettuaan Patu tutki ukon antamaa osoitepaperia. Naapurikaupungissa oli yksi sopivan tuntuinen vene myynnissä ja siellä hän käydä sujauttaisi puolessa päivässä.

Patu katsoi lähtiessään, että jääkaapin ovi oli kunnolla kiinni. Roskis oli tyhjä, ja tuuletusikkunat hiukan auki.

Valtatiellä Patu ajoi reippaasti, mutta huomasi hiljentää aina kameratolpan kohdalla. Ylinopeussakkoja ei ukko kelpuuttaisi kuluiksi.

Naapurikaupungin keskustan halki ajettuaan hän pysähtyi välillä katsomaan karttaa ja jatkoi sitten taas eteenpäin.

Asutus harveni. Kohta hän oli taas maaseudulla. Oikea tie löytyi ja samanmoinen osoitenumero kuin paperissa.

Patu kurvasi korkean talorötiskön viereen pihalle. Talon seinälautojen harmaa maali oli vanhuuttaan hilseilyt, ja piha oli pitkän heinän peitossa.

 

Pihalla kenotti lisäksi maalaamattomista laudoista tehty vanha suuli eli pihalato.

Sen katto oli notkolla ja paikattu tuulessa läpsyvällä pressulla. Piha oli muuten autio, mutta portaiden edessä seisoi vanha Volvo, helmapellit ruskeitten ruostekukkien peitossa.

Vieraan tulo oli huomattu. Kohta ulko-ovi aukeni saranat naristen. Ulos tuli mies haroen hiuksiaan ja haukotellen makeasti.

Jalassa miehellä oli verkkarit ja yläkropan verhona oli yhtä reikäinen paita kuin kalaverkko.

Patu sanoi:

— Päivää.

Kysyi sitten, olikos täällä vene myynnissä, kun sellaista ei näkynyt missään. Vai olisiko se valmiina vedessä? Ei sentään niin hienosti asia ollut.

Venettä mentiin katsomaan vasta sitten kun myyjä oli aikansa rapuilla haukotellut, muutaman sanan murahdellut sekä vielä käynyt talon nurkalla lirillä.

Vene olikin siellä suulissa.

— Otan pönkän pois oven edestä, mies sanoi.

Kun suulin ovi aukeni, jokin tumma möhkäle siellä hämärässä häämötti.

Patu astui sisään. Suulissa oli maalattia, lattialla puuroskaa ja heinänsilppua. Hiiri livahti jalan vierestä karkuun. Kun silmät tottuivat hämärään, tumma möhkäle sai veneenmuodon. Se könötti kölillään lattialla, ja kyljellä oli pönkkäpuita tukemassa jotta pysyisi pystyssä.

Vene oli vanha. Joskus aikanaan laidat olivat olleet kiiltäväksi lakattuja, nyt ne olivat lahon harmaata puuta. Patu tarkasteli pohjalautoja kuten ukko oli käskenyt.

Oli pohjassa lautoja. Mutta niissä oli lahoreikiä. Lattialla juossut hiiri livahti sellaisesta sisään.

Verkkopaitainen myyjä yskäisi kurkkuaan selväksi:

— Tässä on mainio vene.

Pikkasen kun sipaisee maalia kylkeen niin se on uuden veroinen, mies kehui.

Ei Patu ihan samaa mieltä ollut. Kylkeä kiivetessä kannen reunasta irtosi käden alla parraslista.

Kannella kävellessä jalka hujahti lankun läpi. Oi voi! kun Patun nilkkaan koski.

Patu katsoi hyttiin. Huh huh, sieltäpä lemahti vahva homeen haju. Se hiiri katsoi lattialla, tuleeko tuo sisälle?

Mutta ei Patu mennyt, koska oli jo tarpeeksi nähnyt. Myyjä seisoi ovensuussa katsoen sen näköisenä Patua, että tehdäänkö heti kaupat.

Patu pudisti päätä. Myyjän hymy sammui, sitten hän kaivoi verkkarintaskusta viinapullon Narautti sen korkin auki ja otti pitkän hörpyn raakaa viinaa.

— Ei tämä kaunotar sitten heti kolahtanut, myyjä sanoi apeana.

— Ei heti, eikä myöhemmin. Vene on raato. Ei sillä voi merelle mennä, Patu antoi jyrkän tuomion.

Myyjä huokasi, kiersi uudelleen pullon korkin auki ja ojensi pulloa Patulle,

— Käviskö ryyppy? myyjä ehdotti. Patu pudisti päätään.

Myyjä pulputti viinaa omaan kurkkuun ja ähkäisi.

— Halvalla myisin. Terveys reistailee. Ei minusta ole enää merelle.

Vene on tuossa könöttänyt kymmenen vuotta, hän sanoi haikeasti.

Mies istui penkille suulin seinustalle ja pyysi, että Patu olisi hetken seurana.

Patu suostui, kun ei heti kehdannut lähteä.

Myyjä kertoi surullisen tarinan:

— Joskus kun vene oli ollut kiiltävä sekä kaunis, sillä oli paljon purjehdittu

vaimon ja lasten kanssa.

Myyjä huokasi, kun muisteli kuinka hyvin silloin asiat olivat. Otti sitten taas hörpyn ja pisti pullon varovasti penkin alle jatkaen kertomista.

— Elämä oli hyvässä mallissa, olin myyjänä autoliikkeessä. Mutta sitten sattui ikävästi. -Yksi nainen osti kalliin Volvon. Kiitokseksi vein purjehtimaan.

— Satamaan tullessa nainen horjahti kannella ja tippui veteen.

Hyppäsin perään ja sain kiinni, ettei hukkunut. Ei muuta harmia tullut, mutta vaatteet kastuivat.

Patu vilkaisi kelloa. Venemyyjä huomasi sen ja sanoi, ettei juttu enää kauaa kestä. Hän jatkoi kertomista:

— Sanoin naiselle, että hytissä on vaimon vaatteita. Niistä voi vaihtaa kuivat päälle niin pääsee kotiin.

— Pahaksi onneksi sattui vaimo paikalle. Minä olin kalsareissa, naisella oli pelkkä pyyhe päällä.

— Vaimo halusi avioeron kun luuli, että siinä olisi ollut lemmenvipinää. Sitten minulla alkoi töissä mennä huonosti ja lopulta annettiin lopputili.

— Vaimo sai erotessa talomme. Lapsia en saanut tavata ja aloin juoda reippaasti viinaa murheeseen, myyjä jatkoi apeana.

— Vaimo ei huolinut venettä. Nyt on vene romu, ja minä olen samanlainen terveydeltäni, myyjä sanoi kyynel poskella.

Patu sanoi:

— Sääliksi käy hienoa venettä, joka lahoaa maissa pienen erehdyksen takia.

Sitten hän ehdotti myyjälle, Jos sinä jättäisit viinan juomatta. Laittaisit talon ja pihan nätiksi, korjaisit veneen pohjan ja häätäisit hiiret sisältä hytistä.

— Menisit myymään taas autoja. Laittaisit veneen veteen, että pääsisit purjehtimaan, vaikkapa hyvän naisasiakkaan kanssa, Patu jatkoi.

Hän mietti hetken pää kallellaan ja lisäsi:

— Jos tämäkin tippuisi veteen, tulisi mukavaa säpinää, kun yhdessä vaatteita kuiviin vaihtaisitte. Myyjä kiitteli neuvoista.

Patu vähätteli ja sanoi:

— Ei maksa mitään. Pitää lähteä koska hommat on kesken.

Ennen lähtöä tuli mieleen että kuvakin piti ottaa.

Patu tähtäili kameralla edestäpäin. Näytössä näkyi veneraato pönkkien varassa ja keulassa haalistunut nimi, Unelma. Hän painoi laukaisinta ja otti kuvan.

 

PATU KOHTAA KAUNIIN EMMAN

 

Patu ajeli kaupungin halki poispäin. Vatsa alkoi murahdella, eikä ihme, kun kello läheni jo puoltapäivää. Ennen valtatietä tuli sopivasti kohdalle ABC-asema. Oli lounasaika.

Kahvilassa astiat kilisivät ja äänet sorisivat. Haalaripukuiset työmiehet ja rekkakuskit söivät muusia ja lihapullia. Se on kunnon suomalaista ruokaa, jota on helppo tilata ja syödä.

Patu kuitenkin tilasi vähän kevyempää ruokaa, jota oli yhtä helppo tilata ja syödä. Patun kännykkä soi juuri kun annos oli tuotu pöytään.

Hän huokasi kaivaessaan kännykkää taskustaan:

— Joo.

Merenkulkija soitti ja kysyi, miltäs ensimmäinen vene näytti.

— Muusi ja nauravat nakit jäähtyy, jos nyt aletaan jutella, Patu sanoi ja sulki puhelimen.

Syötyään hän katseli merenkulkijan antamaa paperia. Toinen myytävistä veneistä oli Lahdessa. Ehdin vielä sinnekin tänään, kun lähden heti, Patu päätti.

Forssan kohdalla ajellessa Patu mietti: — Lahti on sisämaan kaupunki, Vesijärven rannalla.

Ei kai järviveneellä uskalla lähteä merelle. Olisiko hän katsonut väärin osoitteen?

Siinä tuli sopivasti kohdalle linja-autopysäkki. Patu jarrutti, kurvasi sivuun ja haki merenkulkijan antaman paperin esiin. Patu tutki osoitetta. Sitten hän huomasi jonkun seisovan auton kyljellä hanttimiehen puolella ja kopeloivan ovenkahvaa.

Kuka autoon yritti?

Naisen kasvot näkyivät ikkunan takana. Patu ei yleensä avannut ovea vieraille. Kannattaakin olla tarkka, tai pian joku kolkkaa.

Patu kurkotti ja kiersi ikkunaa vähän auki.

— Päivää, nainen sanoi.

Patu katsoi niska kyyryssä ikkunan raosta.

— Päivää, hän vastasi.

— Hyvä kun pysähdyit, nainen sanoi.

Patu aukaisi oven lukon. Ajatteli, että on parempi puhua avoimesta ovesta.  Ei nainen kolkkaajalta näyttänyt, oliko sattunut joku tapaturma? Auton oven auetessa nainen tupsahtikin saman tien sisään, ja hänen mukanaan leijui tuoksu kuin ruusukimpusta.

Patu katseli ihmeissään, että olipa nätti ilmestys. Naisen tummat hiukset olivat nutturalla, korkeilla poskipäillä iho hehkui sileänä.

Nainen hymyili niin, että Patun sydämessä kolahti ja päässä tuntui humaus.

— Heissan. Olen Emma. Kiva kun sain kyydin. Hetken tien laidassa peukku pystyssä jo odotin,

nainen sanoi.

Emma sovitti kassinsa jalkojensa juureen. Naksautti turvavyön kiinni ja katsoi sitten Patua ihmetellen, mitäs tässä vielä odotetaan?

Patu taas katseli ihmetellen Emmaa. Mihin tämä mahtoi olla menossa?

— Myöhästyin bussista. Mutta nipin napin vielä ehtisin Hämeenlinnassa jatkokyydille. Oletko menossa sinne? Emma kysyi.

Patu mietti, että hän on Lahteen menossa. Mutta sama kai se on vaikka ajaisikin sinne Hämeenlinnan kautta. Sitten Patu aukaisi suunsa ja valehteli:

— Joo. Sinnehän minäkin olen juuri menossa.

Hän pisti auton käymään, käänsi valtatielle ja polkaisi kaasua. Sierran moottori otti iloisena kierroksia ja hörppi ahneesti bensaa. Siinä ajellessa vaihdettiin muutama sana säästä. Juteltiin siitäkin, uskaltaako vieraan kyytiin hypätä. Emma selitti, ettei ollut koskaan ennen liftannut, mutta nyt hänen oli pakko kun piti ehtiä ajoissa Hämeenlinnaan.

 

Patu sanoi:

— Voi jäädä paljosta vaille, jos joskus myöhästyy. Minä taisin myöhästyä siitä tilaisuudesta

kun ihmisille nokkeluutta jaettiin.

Emman nauru helähti hauskasti yllättyneenä.

— Kuka noin sanoo, on ajoissa ollut paikalla, hän sanoi.

— Joopa.

Toisille sitä ehdittiin antaa vaan enemmän, Patu sanoi totisena.

Kilometrit vilisivät ohi ja Hämeenlinna läheni. Emma katseli välillä kelloa, että ehditäänkö ajoissa.

Patun alkoi kuitenkin tehdä mieli kahvikupillista, ja autokin pitäisi tankata. Hetken päästä kohdalle sattui sopivasti huoltoasema. Patu ajoi sinne ja suoraan mittarin viereen.

Emma käveli kauemmas ja otti puhelimen korvalleen. Patu katseli siinä tankatessa Emmaa. Olipa siinä kivan naisellinen pakkaus päältä päin ja taitaisi olla sisältäkin.

— Noh, tulee jo yli.

Patu manasi, kun bensaa roiskahti täyttöaukosta kengille.

Patun kännykkä soi juuri kun olivat istuneet pöytään.

— Joo, Patu vastasi. Merenkulkija taas soitti.

— Kuinkas veneen osto…?

— Puhutaan myöhemmin ettei kahvi kylmene, Patu sanoi ja sulki kännykän.

Matka jatkui, kun oli kahvit juotu ja käyty veskissä. Matkalla pysähdyttäessä käydään veskissä vaikkapa vain varmuuden vuoksi.

Joskus näkee tien pientareella pikkubussin ja sen kyljellä rivin miehiä lorottomassa ujostelematta.

Siinä ei olla varmuuden vuoksi, vaan kyseessä on tosihätä. Matkalla on ehkä juotu olutta ja puhuttu rehvakkaita.

Kun matka jatkui, Emma sanoi:

— Et ole hämäläinen, puhut sillä lailla lyhyesti, me mennä ja tulla.

— Olen turkulainen, puhun ja ajattelen niin kuin asiat aina on, Patu sanoi.

Emma nauroi valkoisilla hampaillaan ja sanoi:

— Olisivat kansanedustajatkin kaikki turkulaisia, sitten tietäisi ketä äänestää.

Hämeenlinnassa Patu ajoi linja-autoasemalle.

— Ehdittiinkö ajoissa?

hän kysyi pysäköidessään autoa bussiaseman laidalle.

Samassa asemalta lähti bussi joka kaartoi heidän ohitseen.

— Ei ehditty, siinä meni juuri Lahden bussi johon olisi pitänyt päästä, Emma sanoi.

— Lahden bussi! Patu älähti.

Emma avasi oven ja näytti miettivältä.

— Kiitos nyt avusta.

-Anteeksi että näin vaivasin, hän sanoi.

— Lahteen minä juuri olen menossa. Myytävää venettä katsomaan, Patu ähkäisi.

— Ajoitkin tänne vain minun takia, Emma sanoi räpsäyttäen pitkiä kaartuvia silmäripsiään.

— Hyppää nyt takaisin autoon. Eikä tehdä tästä suurempaa numeroa, Patu sanoi.

Emma tuli autoon.

— Mitäs siitä nokkeluudesta puhuttiin. Nyt ei oltu kumpikaan ajan tasalla, hän nauroi.

Emma kysyi, ostiko Patu itselle venettä.

— En, veneen osto on toimeksianto, Patu sanoi lyhyesti.

Hän ei halunnut kertoa vieraalle kaikkea.

 

PATU JA EMMA JOUTUVAT HAAKSIRIKKOON

He tutustuivat hyvin Lahteen ajellessa. Emma kertoi menevänsä tapaamaan serkkuaan tärkeässä asiassa.

— Olen ammatiltani opettaja ja tällä hetkellä kesälomalla. Nyt on hyvää aikaa etsiä erästä kadonnutta henkilöä. Serkkuni tietää kadonneesta, mutta hän ei halunnut puhua siitä puhelimessa, Emma sanoi.

— Onko se henkilö tärkeä sinulle? Patu kysyi.

— Erittäin tärkeä, Emma sanoi totisena ja oli pitkän aikaa omissa ajatuksissaan.

Vähän ennen Lahtea Emman puhelin soi.

— Voi voi. Ei sille sitten mitään mahda, nähdään sitten myöhemmin, Emma sanoi.

— Serkulle olikin tullut tärkeä meno ja voidaan tavata vasta myöhemmin illalla, Emma kertoi pettyneenä.

Patu kysyi, mitä Emma aikoi sillä välin tehdä.

— Kulutan kaupungilla aikaa, Emma sanoi otsa rypyssä.

— Tule mukaani katsomaan myytävää venettä, se on läheisen Vesijärven rannassa, Patu ehdotti.

Emma ilahtui. Mielellään hän lähtisi mukaan, mutta ei hänestä apua olisi. Patu soitti Lahtelaiselle venemyyjälle, joka oli nimeltään Kalle Messi.

— Nähdäänkö hetken päästä Vesijärven rannassa? Patu kysyi.

Kalle valitteli kiireitä, ei hän nyt oikein ehtisi venettä esitellä.

— Pakko ehtiä. Olen tullut Turusta asti, Emma tuli matkaan myöhemmin. Tyhjän päiten en ajele, Patu sanoi ja sulki kännykän.

 

Vene kellui sievästi laiturin kyljessä Vesijärven rannassa.

Se olikin nätti vene valkoisine laitoineen.

Kajuutta oli ruskeaa jalopuuta, kansi tasainen ja köydet siisteillä kiepeillä.

Kalle Messi seisoi laiturilla veneen vieressä. Patu ja Emma menivät siihen, esittäydyttiin ja käteltiin. Kalle olikin viimeisen päälle venemiehen näköinen.

Jalassa oli valkoiset housut ja ruskeat purjehduskengät. Päällä oli sininen villatakki sekä kaulassa valkoinen huivi ja päässä tietysti kipparilakki.

— Myyn veneen kun… Kalle meinasi sanoa.

— Ei se meitä kiinnosta, miksi joku myy veneen. Katsotaan kiinnostaako se ostomielessä,

Patu jyrähti.

Emma hymyili ja sanoi:

— Patu sanoo suoraan. Niin pitääkin, eikä jahkailla.

 

Mentiin sisälle veneeseen. Hytti oli lakattua jalopuuta.

Sohvilla tummansiniset, napein koristellut kangaspäälliset.

Laipiossa roikkui kiiltävä messinkinen laivakello.

Keulassa oli viihtyisät leveät vuoteet.

— Tässä vuoteessa on nuorenparin kiva köllötellä toistensa kainalossa.

Tilaa riittää vaikka rajumminkin peuhata, Kalle naureskeli.

Patu yskäisi.

— Ei olla nuoripari. Ei muukaan pari. Ollaan vaan puheissa asialinjalla, hän huomautti.

Kaikki näytti hyvältä.

Patu mietti, että vene sopisi merenkulkijalle. Ei olisi kyllä uskonut että sellainen järveltä löytyy, mutta ei sikaa säkissä osteta.

— Hyvältä näyttää, mutta tehdäänpä koepurjehdus, Patu sanoi Kallelle.

— Ei ole oikein mukana purjehdusvetimiä, Emma vähän esteli, näytti hymyssä suin korkokenkiään ja kukallisen hameen helmaa.

 

Lähti hän kuitenkin mukaan.

Olihan lämmin ilta ja kannella tarkeni paljain jaloin.

He ajoivat apumoottorilla satamasta järvelle.

Hyvin pieni diesel naputti, eikä pahemmin savuttanut.

Veneessä oli kaikenmaailman mittareita. Niitä Kalle seuraili vähän väliä ja höpötti itsekseen.

Patu ei sitä ymmärtänyt, näkihän sen muutenkin kuinka lujaa mentiin ja mihin suuntaan.

Kun katsoi laidan yli veteen, huomasi oliko vettä tarpeeksi.

Kalle oli semmoinen veneilijä, josta oli hienoa kun veneessä oli mittareita jotka piippasivat, vilkuttivat valoa ja joiden numerot vilahtelivat taajaan.

Vielä ei purjeita nostettu.

Vene kulki keula kohisten.

Patu ja Emma istuivat kannella ja Kalle ohjasi sormenpäillä ruoriratasta pidellen.

Tuuli heilutti Emman lyhyen hameen helmaa.

Hän ei itse tainnut huomata, että pyöreät reidet näkyivät aika pitkälle paljaina.

Kalle kyllä huomasi, koska silmät vilkuilivat vuoroin mittareita ja vuoroin Emman hameen alle.

Patua alkoi nolottaa Emman puolesta ja hän kääntyi katsomaan eteenpäin.

Edessä kellui keltaisenmustia tolppia. Patu tiesi, että ne olivat viittoja, jotka näyttävät reitin mistä pitää mennä. Sitä hän ei kyllä tiennyt miltä puolelta ne kuuluisi kiertää. Patu ajatteli, että kyllä Kalle tietää, kun kerran venettä ohjasi.

Kalle varmaan tiesikin, ei vaan ehtinyt tolppia katsomaan kun oli niin paljon muuta seurattavaa.

Erästä tolppaa ohittaessa Patu alkoi epäillä, mentiinkö nyt oikealta puolen.

Kuului kamala rysäys ja rytinä, vene pysähtyi ja kallistui saman tien. Patu katsoi laidan yli. Vedessä näkyi iso kiven nokka, siihen oli vauhdilla törmätty.

— Kivellä ollaan.

Taidettiin mennä väärältä puolelta tuommoinen tolppa, Patu sanoi. Kalle nieleskeli puhumatta naama valkoisena. Kipparilakki oli lentänyt järveen ja tukka sojotti pelästyksestä pystyssä.

Veneen mittarit piippasivat ja valot välähtelivät, ne varoittivat vaan vähän myöhässä. Patu kuuli veden lorinaa ja hän katsoi hyttiin, lattialla matto oli jo märkä.

Lorina muuttui kohinaksi.

Vesi nousi hytissä nopeasti, vene natisi ja kallistui enemmän.

Kalle istui kauhusta kankeana.

Emmalla oli silmät suurina ja käsi suun edessä.

Kalle kiljaisi hampaat kalisten:

— Vene uppoaa!

Patu katseli ympärilleen, mistä nyt löytyisi veneen tyhjennyspumppu? Ei sellaista näkynyt eikä siitä olisi apua ollutkaan koska vettä tuli tulvimalla.

Sisällä näkyi pelastusliivejä.

Patu meni rappuset alas ja otti kolmet liivit.

— Laittakaa nämä päälle, hän käski.

Kallen kädet tärisivät niin paljon, että Emman piti laittaa hänen liivien vyöt kiinni.

Vene upposi nopeasti, kansi oli kohta veden alla. Kallistui lisää ja jäi sitten siihen asentoon. Masto sentään jäi veden päälle. Kaikki kolme seisoivat kannella ja olivat napaa myöten järvessä. Patun rintataskussa soi kännykkä.

— Joo, hän vastasi.

— Hei. Kuinkas veneenosto sujuu? merenkulkija taas soitteli.

Patu huokasi.

— Puhutaanko myöhemmin. Nyt ei jäähdy ruoka. Mutta jalat kylmenee, kun seison napaa myöten vedessä, Patu sanoi ja sulki kännykän.

Se oli kinkkinen tilanne.

Oltiin keskellä järvenselkää, josta ei millään olisi jaksanut uida rantaan.

Ei siinä lopulta kauaa tarvinnut värjötellä. Olihan kesäilta ja muitakin veneitä järvellä. Hetken päästä kuului läheltä moottorin pörinää ja viereen ajoi vene.

— Olin ongella ja näin, että nyt on haveri sattunut. Onkos joku loukkaantunut? veneen kuski kyseli.

— Kunnossa ollaan, mutta ollaanko jaarittelematta ja tullaan kyytiin kun alkaa tulla jo vilu, Patu sanoi.

Purjevene jäi kivelle könöttämään. Eikä olisi vaaraa, että joku siihen törmäisi, kun masto näkyi vedestä monta metriä.

— Palkkiomaksun saa kyllä tämä Kalle hoitaa. Vene ja vahinko oli hänen, Patu sanoi auttajalle kun he olivat taas rannassa.

Onneksi Emma oli muistanut pitää kiinni kengistään.

Kassinsa hän oli sentään viisaasti jättänyt autoon.

— Taisi veneenosto lahota tähän.

Liivejä hytistä hakiessa huomasin veneen pohjassa ison reiän.

Taitaa tulla melkoinen korjauslasku ja kädenvääntö vakuutusmiesten kanssa, Patu sanoi.

Kalle ei sanonut mitään, meni isoon maasturiinsa ja lähti renkaat soraa ruoppaisten. Patu katseli Kallen perään.

— Ei vaatteet tee purjehtijaa. Vesillä täytyy olla tarkkana, mutta jos vahinko sattuu, pitää toimia jämptisti ja pysyä rauhallisena.

Emman hameen helma ja Patun housut tippuivat vettä.

Myös kalsarit olivat märät, eikä siinä oikein nakuna voinut viuhahdella.

— Tule kuivattelemaan serkun luokse vaatteita. Hän taitaa olla jo kotona, Emma ehdotti. Patun piti siihen suostua.

Kotiin olisi pitkä matka märkänä ajella.

 

PATU KUULEE YLLÄTTÄVIÄ ASIOITA

Veneen osto takkuili.

Ei tainnut olla helppo löytää merenkulkijalle venettä maapallon kiertoon.

Patu ajatteli kyllä palkkansa ottavan, ainakin bensarahat ja pikkuisen vaatekorvausta. Kengät olivat pilalla ja sukatkin samaten.

Emman serkku asui lähellä Lahden hyppyrimäkiä.

Patu päätti käydä ennen kotiin lähtöä vilkaisemassa niitäkin.

Serkun talon edessä Emma penkoi kassiaan autossa katsellen oliko siellä kaikki tallella.

— Kai minulla nyt kaikki on mukana, Emma mutisi ja meni edeltä kadulle.

Patu jäi sulkemaan auton ovia.

Sitten hän huomasi jonkun paperin lattialla, Emma taisi sen siihen äsken vahingossa pudottaa

ja enempää lappusta katsomatta Patu lykkäsi sen hansikaslokeroon.

Serkku oli saman ikäinen nainen kuin Emma ja Patu.

Hän tervehti halaamalla Emmaa, Patua hän katsoi pää kallellaan.

— Jaaha. Sinulla onkin raamikas poikaystävä, serkku sanoi kun kätteli Patua.

Emma sanoi kiireesti:

— Ei me olla pari, tulin vain Patun kyydissä. Serkku hymyili sen oloisena, että yhteisistä ajeluista se usein lähtee. Olisivat niin sopiva pari.

Sitten vasta hän huomasi heidän märät vaatteensa. Mitä oli sattunut?

Emman piti antaa hänelle nopea selvitys veneturmasta.

— Hyvä ettette sentään hukkuneet. Voi Herran tähden, serkku kauhisteli kertomusta.

He pääsisivät suihkuun ja Patu sai lainaksi serkun miehen kalsarit sekä sukat.

— Vaatteet kuivaa parvekkeen kaiteella kun vähän aikaa odotellaan, serkku lohdutti.

Serkku arveli, että he olivat varmaan nälissään ja alkoi touhuta ruokaa pöytään. Syönnin jälkeen juotiin vielä jälkiruokakahvit.

Emma oli kertonut päivällä tärkeän asian toimittamisesta. He alkoivat puhua siitä kahvin jälkeen.

Patu istui kauemmas.

Hän ei halunnut sekaantua toisten asioihin, mutta joutui seuraamaan pakostakin heidän keskusteluaan.

Hän kuuli serkun kertovan innoissaan Emmalle.

— Kesällä kun olin Turussa käymässä, näin torilla isäsi. Vain vilaukselta, mutta olen varma, että katsoin oikein, serkku sanoi.

— Vai olisi isä Turussa.

Kyllä hänet jollain tavalla sieltä löytää. Jos ei ollut sitten vain ohikulkumatkalla? Emma sanoi.

Kenestä he puhuivat?

Oliko Emman isä ollut hukassa?

Serkku tuli Patun luo.

— Pitää vieraalle selvittää myös mistä puhuttiin. Ajatteles, Emman isästä ei ole ollut vuosiin tietoa.

Ja nyt minä näin hänet siitä vaan yhtäkkiä Turussa, serkku selitti innoissaan.

Patu vain nyökkäsi.

Ei asia häntä koskenut, mutta Emmalle se varmasti oli tärkeä asia.

— Jos katsoisitte Turun puhelinluettelosta, asuuko sen niminen ihminen siellä, Patu ehdotti.

Muuten asian olisi heti tarkistanut, mutta serkulla ei ollut Turun puhelinluetteloa.

Tämä juttu ei kuulunut Patulle. Farkut olivat jo kuivat.

Hän laittoi ne jalkaan ja pääsi lähtemään.

Hän kiitteli Emman serkkua ruoka- ja kahvitarjoilusta.

Emma kiitteli kyydistä Patua, hän jäisi vielä serkkunsa luokse.

— Ei kestä kiitellä. Hyvä että hengissä selvittiin, hyvät kesänjatkot ja onnea isän löytämiseen,

Patu sanoi lähtiessä.

Hän muisti autossa laittaneensa Emmalta pudonneen lapun hansikaslokeroon.

Patu kaivoi lapun esiin ja se olikin valokuva!

Ketä valokuva esitti? Tutunnäköistä miestä, kyllä miehen tunsi, vaikka taisi olla vanha kuva. Merenkulkija siinä oli!

Sama veijarimainen pilke silmissä, samanlainen hymyjä yhtä rempseä pään asento.

Oh hoh! Patulle valkeni, ettei hän ihan vielä päässyt lähtemään.

Patu käveli takaisin serkun ovelle ja soitti ovikelloa.

Serkku avasi oven näyttäen hämmästyneeltä.

— Ei unohtunut mitään, Patu sanoi ennen kuin serkku ehti kysyä.

— Olisi pikkuisen Emmalle asiaa, Patu sanoi ja meni serkun ohi sisälle.

Kun Emma tuli eteiseen Patu näytti merenkulkijan valokuvaa hänelle.

— Tämä taisi jäädä sinulta autoon? Patu sanoi.

Emma katsoi kuvaa pää kallellaan ja nyökkäsi.

— Siinä on vanha kuva isästä. Pudotin sen vahingossa.

— Kiitos kun huomasit, Emma sanoi.

— Serkun kanssa puhuttiin jo asiat selväksi. Pääsenkö vielä kyydissä takaisin päin? Maksan kyllä bensarahaa, Emma kysyi vielä.

Patu sanoi:

— Saman se maksaa, ajaako yksin vai kaksin. Kaksin on mukavampi kun on juttuseuraa.

Ja minulla taitaa olla sinulle jotain kerrottavaa.

Kun Patu otti autonavaimia taskusta, käteen osui ankkurinappi.

— Se nappi taitaakin tuoda onnea. Tapasin Emman ja sydämessä kolahti heti, Patu ajatteli.

 

PATU JA EMMA KOTIMATKALLA

Patu halusi nähdä hyppyrimäen, ennen kuin he lähtisivät Lahdesta. Alue oli jo suljettu, mutta he näkivät korkeat hyppytornit kauempaakin.

— Nykänen oli maailman paras. Se on monta kertaa leiskauttanut tuolta voittoon,

Patu sanoi kun he istuivat autossa ja katselivat niska kenossa isoa mäkeä.

— Mutta alkoi humputtelemaan

ja sitten menikin vaan koko ajan alamäkeä, Emma sanoi.

— Ammattimiehet painaa tosissaan. Hyppäävät tai humputtelevat. Sama se on tangolaulajilla,

väkevä elämä antaa syvyyttä ääneen, Patu sanoi. Pisti sitten auton käymään ja otti suunnan kohti Forssaa.

— Sinä taidat olla ammattimies. Mutta et taida pahemmin humputella, Emma sanoi nätisti hymyillen.

— Humputtelen joskus.

Mutta pidän jalat maanpinnalla, ja järkiajatukset päässä, Patu vastasi.

Forssa läheni ja Patu mietti,

— Kuinkas nyt kertoisin Emmalle, että tiedän missä hänen isänsä on? Kesä-ilta hämärtyi.

Auton tuulilasiin litsahteli silloin tällöin itikoita. Emma sanoi haukotellen:

— Oh hoijaa. On tässä jo ollut päivällä pituutta.

Auton moottori hurisi ja kilometrit vilistivät kovaa vauhtia taakse. Patuakin alkoi väsyttämään ja Emman haukotus tarttui.

— Ei sitten veneenosto onnistunut, Emma sanoi.

— Ei, aamulla kävin katsomassa raatoa. Toisestakin taisi tulla sellainen, kun jysähti kivi pohjasta läpi, Patu sanoi.

Emma näytti miettivältä.

— Mitäs nyt sanoo se, jolle venettä olit ostamassa? Emma kysyi.

— Taisi olla hyvä ettei sopivaa löytynyt. Jää aikaa vielä miehelle miettiä, kannattaako maailman ympäri lähteä, Patu sanoi.

-Oh hoh.Vai maailman ympäri. Taitaa sellainen merenkulkija olla mielenkiintoinen mies, Emma sanoi.

-Todella mielenkiintoinen. Sinun täytyy tavata hänet, Patu sanoi. Hän päätti houkutella Emman Turkuun, siellä sitten asiat selviäisi.

— Olisi kyllä kiva nähdä semmoisen mies kenellä on niin huikeat suunnitelmat, Emma ihasteli.

Forssan pysäkki oli jo kohdalla.

— Jäisin tässä sitten pois, Emma pyysi.

— Kyllä minä kotiinkin asti kuskaan, Patu sanoi.

— Jos ei siellä odota kiukkuinen poikakaveri, joka sanoo, että kenenkäs kyydissä nyt tultiin? Patu jatkoi.

— Ei siellä odota kuin kirjava Mörri-kissa. Olen sinkku, Emma nauroi.

Kun he olivat Emman asunnon edessä Patu kysyi:

— Pääsetkös viikonloppuna katsomaan Turkuun sitä mielenkiintoista miestä?

Emma seisoi auton vieressä kassi kädessä.

— Voisin tullakin.

Mennään sitten vaikka syömään hyvään ravintolaan, Emma lupasi.

— Joo, minä kyllä maksan. Tuletkos katsomaan myös asuntoani, Patu ehdotti.

Kotimatkalla ajaessa Patu mietti, että kyllä se ankkurinappi oli taatusti onnea tuova.

Hän tapasi Emman ja saisivat olla yhdessä.

 

MERENKULKIJA JA EMMA

Patu soitti seuraavana päivänä merenkulkijalle.

— Reissu on tehty. Olisi loppuselvityksen aika, hän sanoi.

Merenkulkija ilahtui,

— Löytyikös sellaista mikä kiinnostaa minua?

— Taatusti, Patu vastasi.

Emma tuli lauantaina Turkuun. Hän oli pistänyt itsensä nätiksi, tukka oli sievästi nutturalla ja yllä oli kesäisen kaunis mekko.

He menivät Aurajoen rannassa kelluvaan laivaravintolaan.

— Ompas sopiva paikka tavata semmoinen merenkulkija, Emma ihasteli.

Merenkulkija istui jo siellä odottamassa. Patu johdatti Emman merenkulkijan viereen. Merenkulkija katsoi ihmetellen, ketäs naista Patu siihen talutti?

-Tässä on Emma, Patu sanoi merenkulkijalle. Emmalle hän sanoi:

— Tässä on se mies, jolla on kanttia lähteä veneellä maapallon kiertoon.

Emma katsoi merenkulkijaa. Sitten hänen silmänsä suurenivat, ja nätit huulensa pyöristyivät.

— Herran tähden. Onkos se minun isäni, Emma sanoi kun tunsi heti, vaikkei ollut muuta kuin valokuvia nähnyt. Merenkulkija meni valkeaksi kasvoiltaan. Patu jo pelkäsi ukon saavan sydämeen laakin.

— Oletko sinä tyttäreni? merenkulkija sanoi.

Patu ja Emma istuivat. Tilanne rauhoittui hetken päästä, kun suurin kuohu laantui.

Merenkulkija oli ihmeissään.

— Mutta miten te tapasitte?

Patuhan lähti veneenostoon, hän sanoi.

— Se on oma juttunsa.

Jos jutellaan siitä myöhemmin, Patu sanoi ja otti ruokalistan.

Emma ja isä katsoivat toisiaan, mutta Patu katsoi ruokalistaa.

— Tilata pitää jotakin.

 

Sinä aikana kun odotellaan ruokaa, ehditään kyllä juttelemaan, Patu sanoi. Myöhemmin merenkulkijalla ja Emmalla oli paljon puhuttavaa. Millä lailla oli kummankin elämä mennyt, ja ettei enää kadottaisi minnekään.

-Taisi mennä maapallon kierto miettimisen asiaksi, merenkulkija sanoi.

— Puhutaanko nyt veneasiat, ei ne myytävät hyvältä näyttäneet. Toinen vene oli suulissa hiirten kotina. Toisessa taitaa ahvenet uida sisällä siellä Vesijärvellä, Patu sanoi.

Patu otti esiin valokuvan, jonka oli suulissa ottanut.

Siinä näkyi Unelma niminen vene pönkkien varassa.

Merenkulkija katsoi kuvaa ja taas hänen kasvonsa kalpenivat.

Hänen henkensä melkein salpautui.

Silmät tapittivat veneen kuvaa, mutta sitten hän sai kumminkin kähistyä.

— Siinä on sama vene, jolla se amerikkalainen purjehti maapallon ympäri silloin joskus. Millä lailla ja koska se vene on Suomeen kulkeutunut? Siinäpä olisi selvittämistä, merenkulkija ihmetteli.

— Se käydään ostamassa ja laitetaan yhdessä kuntoon. Vaikka menisi sitten aikaa ja rahaa, merenkulkija jatkoi.

Patu ja Emma katsoivat toisiaan.

— Mutta purjehditaan vaan näillä lähivesillä. On ainakin pienempi vaara merirosvoista, Patu ehdotti.

Patun nenä alkoi kutiamaan. Ehkä joku ruokamauste teki sen ja vaikka hän yritti estää, pääsi aivastus pärskähtämään.

Patun kaivaessa nenäliinaa taskusta, lattialle putosi jotakin, minkä Emma kumartui nopeasti ottamaan.

— Ankkurinappi? hän ihmetteli.

Emma katsoi Patua ja sanoi:

— Eihän sinulla tämmöisiä nappeja vaatteissa ole.

— Minulta on irronnut tuollainen nappi takista, merenkulkija sanoi.

Patu otti napin Emmalta ja lykkäsi sen merenkulkijan käteen.

— Saat kyllä tämän takaisin.

Nyt on löytynyt, tytär, vene ja takin nappi. Lopetetaan juttu, muuten tästä tulee liian pitkä, Patu sanoi.

— Pihvit kerkesi jäähtymään ja ranskalaiset on kylmän nahkeita, hän jatkoi lautastaan katsoen.

Merenkulkija huokasi, katsoi sitten Emmaa ja Patua.

Heistä tuleekin sopiva pari, hän ajatteli.

Kyllä tyttären antaa tuollaiselle miehelle, jonka jalat on tukevasti maanpinnalla.

Ja jolla on raameja sen verran, ettei kuka tahansa puistossa tule nokittelemaan.

Послать ссылку в:
  • Добавить ВКонтакте заметку об этой странице
  • Facebook
  • Twitter
  • LiveJournal
  • Одноклассники
  • Blogger
  • PDF

Постоянная ссылка на это сообщение: http://www.suomesta.ru/2013/01/23/ankkurinappi/

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *