Keskelle korpea kasvoi Kostamus (2022) * Статья | Финляндия: язык, культура, история Как финны помогали СССР строить город Костомукша.
НЕ ЗАБУДЬТЕ ПОМОЧЬ САЙТУ МАТЕРИАЛЬНО - БЕЗ ВАШЕЙ ПОДДЕРЖКИ ОН СУЩЕСТВОВАТЬ НЕ СМОЖЕТ!

Keskelle korpea kasvoi Kostamus (2022) * Статья


Как финны помогали СССР строить город Костомукша.


Urho Kekkonen juonitteli, pelotteli ja maanitteli — ja lopulta suomalaiset pääsivät rakentamaan Kostamuksen kaupunkia.

Zil-limusiin takapenkillä istuivat Leonid Brežnev ja Urho Kekkonen. Keskustelua tulkkasi Vladimir Stepanov, Neuvostoliiton suurlähettiläs Helsingissä. Kekkonen oli poimittu kyytiin Tamminiemestä, ja musta auto kiiti kohti lentokenttää.

Kekkonen meni suoraan asiaan. Jos sopimusta Kostamuksen rakentamisesta ei tule, työttömyys Kainuussa kasvaa ja kommunistit kärsivät tappion vaaleissa, Kekkonen pelotteli ja kertoi sitten, että täyttäisi pian 75 vuotta. Hän toivotti neuvostojohdon edustajan tervetulleeksi juhlaan ja vihjaisi, miten hienoa olisi saada sopimus Kostamuksesta. Mutta asialla oli kiire, hän muistutti.

Limusiini kaartoi lentokentälle, jossa erikoiskone odotti lähtöä Moskovaan.

”B. myötämielinen. Liikuttunut kun erottiin”, Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa 3. elokuuta 1975.

Lyhyt keskustelu Brežnevin kanssa oli yksi kymmenistä tapaamisista, joissa presidentti nykykielellä sanottuna lobbasi Kostamuksen rakentamista. Hän neuvoi, kannusti, hoputti, juonitteli, liehakoi, pelotteli, maanitteli ja välillä käski poliitikkoja, virkamiehiä ja liikemiehiä tekemään kaikkensa hankkeen eteen.

Rakentaminen toisi työtä ja leipää Kainuuseen, joka oli Kekkoselle rakkain maakunta. Kostamus sijaitsi Kuhmon korkeudella keskellä korpea, vain 40 kilometrin päässä itärajasta, ja Neuvostoliitto aikoi rakentaa sinne kaupungin alueelta löytyneen rautamalmiesiintymän viereen.

Kekkosen tärkein tukimies oli vuorineuvos Kauko Rastas, suomalaisten rakennusyhtiöiden yhteisen itärakentajan Finn-Stroin hallituksen puheenjohtaja.

Rastas kuului presidentin läheiseen ystäväpiiriin. Kesäisin he kalastivat ja talvisin hiihtivät yhdessä.

”Suhde Kekkoseen avasi hänelle portteja Neuvostoliiton markkinoille. Se teki hänestä lähes haavoittumattoman ja koko rakennusteollisuuden ykkösmiehen Suomessa”, kuvaa Rastaan asemaa tämän työtoveri, Finn-Stroin toimitusjohtaja Risto Kangas-Ikkala muistelmissaan.

Neuvostoliiton puolelta Kostamuksen suunnitelmaa hoitivat Stepanov ja pääministeri Aleksei Kosygin, jonka kanssa Kekkonen oli tottunut sopimaan asioista. Svetogorskin rakentaminen Imatran korkeudelle oli jo hyvässä vauhdissa, ja Kekkoselta oli mennä hermot, kun neuvottelut Kostamuksesta junnasivat ja sopimus lykkääntyi.

Kangas-Ikkala kertoo, miksi neuvottelut kestivät lopulta pari vuotta. Kysymys oli suurista rahoista: «Kaupalliseen ratkaisuun piti aina päästä. Neuvottelut eivät olleet rutiinia tai läpihuutojuttu.”

Toukokuussa 1977 Kekkonen pääsi vihdoin allekirjoittamaan. Sopimus sinetöitiin juhlavasti Kremlissä, ja paikalla oli koko neuvostojohto. Sivuseikka oli, ettei presidentillä ollut oikeutta tehdä sopimusta. Juhlan jälkeen ulkoministeri Paavo Väyrynen kuittasi vaivihkaa sopimuksen hallituksen puolesta.

Nykyrahassa laskettuna hankkeen hinta oli useita miljardeja euroja. Finn-Stroi rakensi Kostamusta kahdeksan vuotta ja sai 20 000 asukkaan kaupungin valmiiksi 1980-luvun puolessa välissä.

Ensimmäisenä rakennettiin raja-asema Kuhmon ja Kostamuksen välille. Kiire oli kova. Kun tilaajan edustajat tulivat tarkastamaan taloa, suomalaisten työn jälki ei aluksi kelvannut. Yhteisymmärrys löytyi vasta, kun tuli puhe kalastuksesta, ja tarkastajat saivat lahjaksi kuusi sisäkkäin menevää onkivapaa.

Toinen tärkeä rakennus oli tilaajan vaatima «kantoaaltoasema”, jonka tarkoituksen suomalaiset oivalsivat, kun puhelinliikenne rajan yli avautui. Talossa oli salainen kuuntelukeskus. Kun soitti Neuvostoliistosta puheluja Suomeen, langalta kuului heikko napsahdus, ja ääni linjan toisessa päässä muuttui hieman vaimeammaksi. Silloin piti sanoa, että «lintu istui langalle”, jotta puhekumppani ymmärsi varoa.

Kaupunkia luotiin tyhjästä synkkään metsään. Piti rakentaa maantiet ja myös rautatie, jotta malmia pystyttiin kuljettamaan. Malmin käsittelyyn rakennettiin rikastamo, sata metriä pitkä, sata metriä korkea ja sata metriä leveä suuri halli.

Projektin ollessa suurimmillaan Kostamuksessa oli 4 300 työntekijää. Kaikki tulivat Suomesta, samoin kuin rakennusmateriaali. Eniten rakentajia oli Kainuusta, yksistään Kuhmosta 650.

Rakentajat majoitettiin aluksi parakkikylään. Kuhmolainen Markku Pääkkönen oli 20-vuotias syrjäkylän kasvatti tullessaan Kostamukseen. «Kun heräsin parakista ensimmäisenä aamuna, niin pojat olivat tapelleet, ja lattialla oli verilammikko. Mietin, mahdoinko tulla väärään paikkaan. Siellä oli kaikennäköistä lentojätkää”, Pääkkönen kertoo.

Pääkkönen jäi töihin ja tienasi niin hyvin, että pystyi jo muutaman vuoden päästä rakentamaan kotikuntaan oman talon.

«Kun minä rakensin vuonna 1982 omakotitalon tänne Kuhmoon, niin samana vuonna täällä rakennettiin yhteensä 102 omakotitaloa. Vuonna 2018 täällä rakennettiin enää yksi”, Pääkkönen muistelee.

Pääkkönen kertoo myös, miten Pohjoissuomen suuren Pörhön autokaupan omistaja ohjasi poikaansa Mattia tekemään kauppoja: ”Mene Kuhmoon myymään autoja. Miehiä tulee Kostamuksesta rajan yli muovipussit täynnä rahaa.”

Suomalaiset rakentajat asuivat parakeissa viikot ja lähtivät viikonlopuksi kotiin. Heidät kuljetettiin linja-autoilla, ja rajan ylitys oli matkan jännittävin vaihe. Rajavyöhykkeellä kulki piikkilanka-aita ja noin kymmenen metriä leveä tasoitettu hiekka-alue. Siinä näkyivät kaikki pienetkin jäljet. Venäläiset rajavartijat olivat aseistettuja. Rajalla käytiin läpi henkilöpaperit, jotka leimattiin, sekä laskettiin rahat. Usein tongittiin reput ja taskut. Jos epäilyttävää löytyi, vietiin kuulusteluihin.

Työpaikoilla ja parakeissa oli kova kuri. Rakennusliiton toimitsija Oiva Suutari kertoo, millaisen sopimuksen ammattiliitto ja työnantajat olivat tehneet ankarasti kielletystä viinan salakaupasta. ”Jos vaihtoi venäläistä viinaa, niin se oli viikko palkatonta lomaa ja lähtö Suomeen. Jos toisen kerran kolmen kuukauden sisällä teki kauppaa, niin palkatonta lomaa kaksi viikkoa. Kolmannesta kerrasta tuli automaattisesti lähtö Suomeen, oli sitten herra tai työntekijä.”

Rakentajien asumisolot paranivat, kun ensimmäiset talot valmistuivat ja niihin päästiin muuttamaan. Kerrostaloja rakennettiin peräti kahdeksankymmentä. Niitä varten upotettiin maahan kymmeniä kilometrejä vesijohtoa ja rakennettiin moderni jäteveden käsittelylaitos.

Kaupunkiin rakennettiin myös täysi palveluverkko, päiväkoteja, kouluja, kulttuuritalo, elokuvateatteri, tanssilava ja urheilupaikkoja. Rakennusaikana niihin sijoitettiin suomalaisten omat palvelut: kaupat, kapakat, pankki ja posti, pappi ja poliisi.

Yhteistyö venäläisten työtoverien kanssa vaati opettelua. Venäläiset ihmettelivät suomalaisten työtapoja. Suomalaiset tekivät työajalla töitä, eivät muuta. Venäläiset taas saattoivat sienestysaikaan lähteä kesken päivän metsään poimimaan sieniä, jotta kukaan toinen ei ennättäisi poimia niitä pois.

Omatoimiseen rakentamiseen tottuneet suomalaiset harmittelivat tiukkaa byrokratiaa. Tilaajat vertailivat tehtyä työtä piirustuksiin, ja pienikin poikkeama aiheutti viivästystä. Siihen löytyi toimivaksi osoittautunut lääke, paljastaa betoniraudoittaja.

”Me päätettiin, että todella hankalissa paikoissa laitetaan ensin paalutukset, raudoitukset ja muut valmiiksi. Sitten vasta kutsutaan Finn-Stroin piirtäjä paikalle. Hän piirtää sen, mikä oli jo tehty. Sitten ilmoitetaan tarkastajalle, että nyt työ on valmis tarkastukseen, saadaanko lupa valaa. No ne katselivat piirustust ja totesivat, että nyt on just hyvä, ihan sama kuin piirustuksessa. Saa valaa.”

Kostamus herätti laajaamediakiinnostusta ulkomaita myöten. Toimittajille piti järjestää myös venäläisten johtajien haastatteluja, joihin tarvittiin tulkkia.

Haastatteluissa toistuivat samat kysymykset ja vastaukset. Tulkki Raili Pihalehto kertoo, että hän ryhtyi kombinaatin venäläisen pääjohtajan haastattelussa huomaamattaan tulkkaamaan simultaanisti: «Tulkkasin toisella aivopuoliskolla ja ajattelin toisella muita asioita. Oli mennyt niin rutiiniksi. Kun pääjohtaja aloitti lauseen, tiesin, miten se jatkuu. Pääsimme lauseen loppuun yhtä aikaa.”

Haastatteluissa ja juhlapuheissa oli tapana korostaa, miten Kostamus edisti Suomen ja Neuvostoliiton kansojen ystävyyttä. Arki oli toista. Viranomaiset rajoittivat suomalaisten ja venäläisten kanssakäymistä. Siinä ei kuitenkaan täysin onnistuttu.

Lempi leiskui, syntyi parisuhteita ja solmittiin avioliittoja. Kauniin todistuksen rakkauden voimasta lausuu kokenut itärakentaja, joka joutui lemmen pauloihin vasta vanhoilla päivillään: «Suomessa minua oli avioliitolta suojannut ikä, alkoholi ja ulkonäkö. Idässä tämäkään ei pätenyt. Liittoa on kestänyt reilut kolmekymmentä vuotta.”

***

Artikkelissa siteeratut haastattelut ovat p eräisin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran SKS:n keräämästä muistitietoaineistosta, josta toimittaja Jyrki Koulumies on koonnut kirjan Itärakentajat — työmailla Neuvostoliitossa.

Jyrki Koulumies on kirjoittanut myös toimitusjohtaja Risto Kangas-Ikkalan muistelmakirjan Kohtalona Kostamus. Jutun alun kuvaus on presidentti Urho Kekkosen päiväkirjan neljännestä osasta.


Слова:

asumisolot — условия проживания

ennättää — успевать

juonitella — интриговать

kaartaa — сворачивать

kiitää — мчаться

korostaa — подчёркивать

kuulustelu — допрос

liikuttunut — растроганный

maanitella — уговаривать, увещевать

palveluverkko — сеть услуг

pelotella — запугивать

poimia kyyttiin — подобрать в машину

raudoitus — арматура

sinetöidä — скрепить печатью

tienata — зарабатывать

toimitusjohtaja — генеральный директор

tulkki — переводчик (устный)

Послать ссылку в:
  • Добавить ВКонтакте заметку об этой странице
  • Facebook
  • Twitter
  • LiveJournal
  • Одноклассники
  • Blogger
  • PDF

Постоянная ссылка на это сообщение: https://www.suomesta.ru/2024/05/11/keskelle-korpea-kasvoi-kostamus-2022-statya/

Добавить комментарий

Ваш адрес электронной почты не будет опубликован.