Uuden Testamentin tausta * Исторический фон Нового Завета

При изучении любого языка надо а) стараться больше читать б) стараться читать на как можно более разнообразные темы. Поэтому я стараюсь давать тексты про все что угодно, но при этом не слишком специальные. Эта глава из учебника по религии (uskonto) для финских лицеев. Дополнительно небольшой словарик.

Roomalaisen mytologian mukaan Rooman perustivat kaksosveljekset Romulus ja Remus. Poikien isänä pidettiin sodanjumala Marsia ja äitinä Rhea Silvia -papitarta. Pojat erotettiin vanhemmistaan poliittisten valtataisteluiden vuoksi ja heidät jätettiin Tiber-joen varrelle odottamaan kuolemaa. Joelle juomaan tullut naarassusi huomasi pojat ja alkoi huolehtia heistä. Pojat kasvoivat suden hoivissa, ja Romulus perusti myöhemmin kaupungin, Rooman, Tiber-joen varrelle.

Mitä muistat antiikin ajan Rooman valtakunnasta?

Hellenistinen Rooma

Jeesus Nasaretilaisen syntymän aikoihin Rooman valtakuntaan kuuluivat kaikki Välimeren alueen maat, suuri osa Eurooppaa ja Vähä-Aasiaa. Imperiumi oli jaettu kaupunkeihin ja maakuntiin eli provinsseihin. Alueen valtakulttuuri oli hellenismi, joka oli syntynyt keisari Aleksanteri Suuren (356-323 eKr.) valtakaudella. Hellenistisessä kulttuurissa yhdistyivät kreikkalais-roomalaiset, mesopotamialaiset, egyptiläiset ja persialaiset perinteet. Hellenismin seurauksena kreikan kieli nousi valtakieleksi ja kreikkalainen filosofia vaikutti uskontoihin ja aatteisiin. Hellenistinen kulttuuri oli uskonnollisesti suvaitsevaista, mikä mahdollisti eri uskontojen kohtaamisen ja uusien uskontojen synnyn.

Rooman imperiumin itäisissä provinsseissa puhuttiin kreikkaa, josta tuli vähitellen myös kaupan ja kulttuurin valtakieli. Samalla kreikkalainen kulttuuriperintö sulautui osaksi roomalaista kulttuuria. Armeijaa varten rakennettu tieverkosto mahdollisti sotilaiden ja kauppiaiden nopean liikkumisen lisäksi aatteiden ja uskontojen leviämisen. Imperiumissa elettiin rauhan aikaa, mikä mahdollisti henkisen hyvinvoinnin.

Uuden testamentin tapahtumat sijoittuvat suurelta osin Palestiinaan. Alueesta tuli Rooman imperiumin provinssi vuonna 63 eKr., jolloin Jerusalem valloitettiin. Poliittinen nimitysvalta kuului Rooman senaatille, ja 40-luvulla eKr. se valitsi Israelin alueen kuninkaaksi Herodes Suuren. Hän oli taitava diplomaatti ja osasi huomioida niin alueella asuvien juutalaisten kuin roomalaisvalloittajienkin tarpeet. Herodes Suuri muistetaan erityisesti siitä, että hän kunnosti Jerusalemin temppelin varoja säästelemättä, mutta rakensi palvontapaikkoja myös Rooman keisari Augustukselle ja Rooma-jumalattarelle. Herodeksen kuoleman (noin vuonna 4 eKr.) jälkeen valtakunta jaettiin hänen pojilleen, joiden valtakausi jäi lyhyeksi. Jo vuonna 6 jKr. roomalaiset käskynhaltijat ottivat vallan Juudeassa. Jeesuksen aktiivisen toiminnan aikana käskynhaltijana oli Pontius Pilatus.

Roomalaisten lisäksi valtaa oli juutalaisten ylipapilla ja muulla ylimmällä papistolla. Rooman imperiumin kukoistava talous loi hyvinvointia myös Palestiinaan. Kaupankäynti oli vilkasta ja ihmiset rikastuivat. Vauraus ei kuitenkaan jakautunut tasaisesti vaan yhteiskunnalliset erot olivat suuria. Suurtilalliset omistivat maat, ja aiemmin itsenäisistä talonpojista tuli vähitellen maaorjia.

Keskushallinto verotti provinsse jaan raskaasti, sillä imperiumin ylläpito oli kallista: hallintokulut olivat suuret, lisäksi rahaa tarvittiin sirkushuveihin, joilla kansa pidettiin tyytyväisenä. Roomalaiset myivät veronkeräysoikeuksia yksityisille veronkerääjille eli publikaaneille. Nämä huolehtivat siitä, että provinssit maksoivat veronsa ajallaan. Publikaaneista ei pidetty, koska heidät nähtiin roomalaisten kätyreinä ja heidän epäiltiin ottavan osan verorahoista itselleen. Roomalaisten perimät verot nostattivat kapinamielialaa ja saivat osan juutalaisista vastustamaan roomalaishallintoa. Laajamittaisin kapina tunnetaan nimellä juutalaissota (66-70 jKr.). Rooma lopetti verisesti tämän, kuten kaikki muutkin kapinayritykset.

Uskonnot Rooman imperiumissa

Roomalaiset suosivat uskonnollisia kulkueita, rukouksia ja uhreja julkisissa tilaisuuksissaan. Kaikissa suurissa kaupungeissa oli temppeleitä, joissa uhrattiin eri jumalille. Roomalaiset hallitsijat olivat uskonnollisesti suvaitsevaisia, mikä mahdollisti uusien uskontojen, kuten kristinuskon synnyn ja menestymisen valtakunnan alueella. Uskontojen moninaisuuden ja uskonnollisen suvaitsevaisuuden edellytyksenä oli Rooman hallitsijan, keisarin, palvonta. Keisarikulttia pidettiin kuitenkin henkisesti tyhjänä ja vastauksia elämän peruskysymyksiin etsittiin aatteista ja uskonnoista. Etenkin mysteerikulteilla oli paljon kannattajia.

Mysteerikultit tarjosivat salaista tietoa ja lupasivat jäsenilleen maanpäällistä menestystä ja ikuisen elämän kuoleman jälkeen. Mitran kultti oli yksi tärkeimmistä mysteerikulteista. Mitra oli alun perin intialainen jumaluus, jonka muinaiset persialaiset ottivat yhdeksi jumalistaan. Mitran on ajateltu olleen auringon jumala, mutta myöhemmin häneen on liitetty myös valan vannominen ja uskollisuus sekä totuus ja oikeus. Mitraa palvottiin luolissa, ja menoihin kuului olennaisena osana kaste ja yhteinen ateria. Kultin keskiössä oli kertomus Mitran taistelusta härän kanssa, sen kukistamisesta ja uhraamisesta. Mitran pyhäkköjä oli eri puolilla Rooman valtakuntaa aina Britanniaa sekä Tonavan ja Reinin varsia myöten. Useimmat Mitran palvojista olivat sotilaita ja virkamiehiä, joille kulttiin kuuluminen oli tapa osoittaa lojaalisuutta hallitsijalle. Kultti oli kristinuskon vahva kilpailija aina 400-luvulle asti, mutta se kuihtui menetettyään keisarin suosion.

Rooman imperiumissa arvostettiin kreikkalaista filosofiaa, erityisesti epikurolaisuus ja stoalaisuus olivat suosiossa. Epikurolaiset pitivät hyvän elämän lähtökohtana nautintoja eivätkä uskoneet jumalten puuttuvan ihmisen elämään millään tavoin. Epikurolaisten nautinnot eivät kuitenkaan olleet ruumiin iloja vaan suunnitelmallista elämää ja keskusteluja ystävien kanssa. Stoalaiset puolestaan arvostivat itsehillintää ja uskoivat, että ihminen saavuttaa hyvän elämän hyväksymällä tyynesti kohtalonsa. Stoalaiset ihanteet vaikuttivat vahvasti aikansa juutalaisuuteen ja kristinuskon varhaisiin muotoihin.

Suurin osa Uuden testamentin kirjoittamisajan juutalaisista asui Palestiinassa. Juutalaisuudessa vaikutti eri ryhmiä, jotka erosivat toisistaan uskonnollisesti ia poliittisesti, joskin suurin osa kansasta ei kuulunut mihinkään erityiseen ryhmään. Juutalaisia oli myös diasporassa eli hajaannuksessa monissa Välimeren alueen kaupungeissa Palestiinan ulkopuolella. Diasporajuutalaisten keskus oli Egyptin Aleksandria, joka oli myös hellenistisen kulttuurin ydinaluetta. Kaupankäynnin keskusten diasporaseurakunnissa suhtauduttiin avoimesti hellenismiin. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että diasporajuutalaiset puhuivat äidinkielenään kreikkaa eivätkä osanneet enää hepreaa, juutalaisten alkuperäistä kieltä. Juutalaiset arvostivat kuitenkin omaa perinnettään, säilyttivät uskonsa yhteen Jumalaan, pitivät Tooraa elämänohjeenaan, viettivät lauantaisin sapattia ja ympärileikkasivat poikalapsensa. Uskonto auttoi heitä säilyttämään identiteettinsä vaihtelevissa ympäristöissä.

Tärkeimpiä juutalaisryhmiä Jeesus Nasaretilaisen ajan Palestiinassa olivat saddukeukset, fariseukset, essealaiset ja selootit. Saddukeuksiin kuului juutalainen ylimystö, joka muodostui pääsääntöisesti Jerusalemin temppelin papeista. Heidän uskonnollisuutensa oli vanhoillista, ja he hyväksyivät pyhiksi kirjoituksikseen vain Tooran. Saddukeukset eivät uskoneet kuoleman jälkeiseen elämään. Heillä oli hyvä yhteiskunnallinen asema, joten he suhtautuivat roomalaisiin maltillisesti. Roomalaiset edellyttivät ylimystön huolehtivan siitä, että Palestiinan alueella oli rauhallista.

Fariseukset noudattivat juutalaista lakia yksityiskohtaisesti, korostivat henkilökohtaisen uskonnollisuuden tärkeyttä ja uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään. Ryhmään kuului pappeja ja maallikkoja, ja sillä oli uskonnollista valtaa erityisesti maaseudulla. Fariseusten mukaan roomalaiset olivat epäpuhtaita pakanoita, koska he eivät noudattaneet juutalaisia rituaalisen puhtauden sääntöjä. Sen vuoksi roomalaisia tuli vältellä.

Essealaiset oli protestiliike, joka vastusti Jerusalemin temppelissä tapahtuvien palvontamenojen maallistuneisuutta. Liike syntyi toisella vuosisadalla eKr., kun pieni joukko temppelipappeja vetäytyi autiomaahan Qumraniin ja perusti uuden uskonnollisen yhteisön, jota alettiin nimittää essealaisiksi. Kaikki ryhmän jäsenet eivät eläneet autiomaassa vaan osa asui ja kävi töissä kaupungeissa. Juutalaissodassa Jerusalemin temppeli hävitettiin ja juutalaiset karkotettiin kaupungista. Essealaisten yhteisöt tuhoutuivat juutalaissodan aikana, mutta essealaiset ehtivät piilottaa tekstejään kallioluoliin, joista niitä on löydetty vuodesta 1947 alkaen. Tekstien mukaan ryhmä vetäytyi omaan maailmaansa ja teki jyrkän rajan itsensä ja ympäröivän yhteiskunnan välille. Essealaiset antoivat omaisuutensa yhteisölle ja elivät tiukkojen sääntöjen mukaista elämää. Sääntöjen rikkojaa rangaistiin pahimmassa tapauksessa yhteisöstä erottamisella.

Selootit oli vastarintaliike, joka lietsoi kapinaa roomalaisia vastaan. Kapinahengen taustalla olivat uskonnolliset ja taloudelliset syyt. Roomalle maansa menettäneet talonpojat liittyivät mielellään selootteihin ja olivat valmiita tarttumaan aseisiin. Seloottien toimintaa vaikeutti ryhmän sisäinen hajanaisuus.

Uuden testamentin ajan Palestiinassa vallitsi rauha. Henkinen etsintä oli voimakasta. Osa juutalaisista odotti uutta uskonnollista hallitsijaa, Messiasta. Hänen tulkittiin olevan myös poliittinen vallankäyttäjä, joka vapauttaisi juutalaiset roomalaisten vallasta. Liikkeellä oli monenlaisia saarnamiehiä, parantajia ja uuden valtakunnan julistajia. Yksi heistä oli Jeesus Nasaretilainen, josta tuli maailman suurimman uskonnon, kristinuskon, keskushahmo.

Слова:

• valtakunta — государство, империя

• Välimeri — Средиземное море

• maakunta — провинция, область

• provinssi — провинция (латинизм, административный термин)

• hellenismi — эллинизм (культурное влияние греков)

• valtakulttuuri — господствующая культура

• vaikuttaa — влиять, воздействовать

• suvaitseva — терпимый, толерантный

• uskonto — религия

• sulautua — сливаться, интегрироваться

• tieverkosto — дорожная сеть

• aate — идея, идеология

• käskynhaltija — наместник, префект (римский чиновник)

• temppeli — храм

• palvontapaikka — место поклонения

• ylipappi — первосвященник

• maaorja — крепостной, зависимый крестьянин

• verottaa — облагать налогом

• publikaani — сборщик налогов (налоговый откупщик)

• kapina — восстание, мятеж

• juutalaissota — Иудейская война (66–70 гг. н. э.)

• kulkue — шествие, процессия

• uhri — жертва, подношение

• keisarikultti — культ императора

• mysteerikultti — мистериальный культ (тайное религиозное братство)

• vala — клятва

• uskollisuus — верность, преданность

• gnostilaisuus — гностицизм (религиозно-философское учение о тайном знании)

• pelastuminen — спасение

• aineellinen — материальный, вещественный

• epikurolaisuus — эпикуреизм

• stoalaisuus — стоицизм

• itsehillintä — самоконтроль

• kohtalo — судьба

• diaspora — диаспора, рассеяние

• perinne — традиция, наследие

• saddukeus — саддукей (религиозно-политическая группа иудеев)

• fariseus — фарисей

• essealainen — ессей

• selootti — зелот, участник религиозно-политического сопротивления