Текст на адаптированном финском. Среднего уровня сложности.
Yhä useammat psykologit suhtautuvat ynseästi tavanomaisiin älykkyys-testeihin, sillä ne mittaavat ihmisen henkisiä kykyjä varsin kapea-alaisesti. Yhdysvaltalainen professori Howard Gardner on todennut, että älykkyyttä on seitsemää lajia. Työnantaja-, opettaja- ja psykologipiireissä ollaan yhä enenevässä määrin yhtä mieltä siitä, että perinteiset älykkyystestit ovat aikansa eläneitä. Niillä esiin saatu älykkyysosamäärä ei kerro käytännössä mitään yksilön luovuudesta ja viestinnällisistä kyvyistä.
Älykkyysosamäärästä voidaan tiettyyn rajaan asti päätellä, millaiset oppimisvalmiudet ja taipumukset ihmisellä on, mutta se ei paljasta koko totuutta hänen kyvyistään selvitä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa vaaditaan monenlaisia tietoja ja taitoja. Ihmisen älykkyyden mittaaminen on monella tapaa toivoton tehtävä, sillä inhimillisen nokkeluuden ja lahjakkuuden ilmenemismuodot ovat hyvin moninaiset.
Älykkyyden luonne
Harvardin yliopiston psykologian professori Howard Gardner onkin kyseenalaistanut vanhakantaiset älykkyystestit. Hänen mielestään ihminen on älykäs monella tavalla, eivätkä eri älykkyydenlajit ole kiinteässä riippuvuussuhteessa toisiinsa. Perinteisesti älykkyyttä on luonnehdittu yleisinhimilliseksi ominaisuudeksi. Toisia ihmisiä on siunattu runsaalla älykkyydellä, toiset ovat puolestaan joutuneet tyytymään vähempään. Älykkyyttä on pidetty eräänlaisena yleistyökaluna, jolla voi ratkaista kaikenlaisia ongelmia. Vallalla olevan käsityksen mukaan ihmisellä on tietty mitattava määrä älykkyyttä, joka voidaan ilmaista yksilön älykkyysosamäärällä. Ihmiset voidaan asettaa janalle, jonka toisessa päässä ovat tyhmät, toisessa älykkäät.
Howard Gardner herätti huomiota jo viisitoista vuotta sitten määrittelemällä älykkyyden uudella tavalla. Hänen mielestään perinteinen käsitys älykkyydestä kattaa vain matemaattisen ja kielellisen älykkyyden ja on siten aivan liian kapea-alainen. Hän kritisoi älykkyystestejä. Niiden tehtävät on kuin luotu koulun tarpeisiin: ne mittaavat äidinkielen ja matematiikan hallintaa, mutta eivät käytännössä laisinkaan yksilön visuaalisia kykyjä tai taitoa hahmottaa avaruudellisia seikkoja. Korkea tai matala älykkyysosamäärä voi antaa viitteitä lapsen edellytyksistä menestyä koulussa, mutta siitä ei ole juurikaan hyötyä, kun arvioidaan yksilön kykyä menestyä elämässä.
Älykkyyttä ei voi eristää
Gardner pitää perinteistä älykkyyskäsitystä epäonnistuneena siitäkin syystä, että älykkyys irrotetaan sosiaalisesta ja kulttuurisesta taustastaan. Suurkaupungissa tarvitaan toisenlaista älykkyyttä kuin Brasilian sademetsässä. Vanhanaikainen älykkyystesti on puolustanut paikkaansa vain länsimaisessa, ”valkoihoisten”, yhteiskunnassa ja sielläkin vain mittaamassa perinteisiä keskiluokan arvossa pitämiä tieto-, taito- ja kulttuuriarvoja. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että Gardner luokittelee monet vanhastaan kykyinä ja taitoina pidetyt ominaisuudet älykkyydeksi.
Hän esittääkin, että älykkyydenlajeja on seitsemän: kielellinen, matemaattislooginen, visuaalinen, musiikillinen ja kehollinen älykkyys sekä kaksi persoonallista älykkyydenlajia, ns. inter- ja intrapersoonallinen älykkyys. Intrapersoonallinen älykkyys on kyky ymmärtää itseään, omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Interpersoonallinen älykkyys on sosiaalista lahjakkuutta eli kykyä ymmärtää muita ihmisiä ja taitoa manipuloida heitä niin hyvässä kuin pahassakin. Nämä älykkyydenlajit ovat voimakkaasti kulttuurisidonnaisia, sillä ihmiskäsitys vaihtelee kulttuureittain.
Näitä seitsemää älykkyydenlajia ei ole keksitty tyhjästä, sillä ne pohjautuvat tietoihin, joita eri alojen tutkimus on antanut ihmisestä. Gardner pitää älykkyyden keskeisenä kriteerinä kykyä ratkaista ongelmia ja tuottaa kyseisessä kulttuurissa arvostettuja uusia ajatuksia ja keksintöjä. Tämän kriteerin täyttyminen ei kuitenkaan riitä — täytettäviä ehtoja on kaikkiaan seitsemän. Seitsemän älykkyydeltä vaadittavaa ominaisuutta erottaa älykkyydenlajit toisistaan, mutta ei niin, että kyseessä ei olisi enää eri älykkyydenlajien muodostama kokonaisuus. Esimerkiksi taitava jalkapalloilija edustaa kehollisesti älykästä ihmistyyppiä, mutta menestyäkseen hänellä on oltava myös kyky jäsentää tilaa ja aikaa visuaalisesti ja tajuttava nopeasti, mitä vastapuolen pelaajat aikovat.
Gardnerin teoria ei saa varauksetonta hyväksyntää psykologipiireissä. Monet opettajat, kasvattajat ja tutkijat ovat kuitenkin nojanneet työssään ainakin jossain määrin Gardnerin ajatuksiin. On selvää, että keskustelu älykkyyden olemuksesta jatkuu. Gardner on mahdollisesti vain keskustelun päänavaaja. Gardner ei kiistä teoriansa puutteita. Hän tietää, ettei se selitä esimerkiksi kaikkia luovuuden ja persoonallisuuden ilmenemismuotoja. Se ei myöskään valota viisauden olemusta. Gardner on sitä mieltä, että viisaus ei liity eri älykkyydenlajeihin vaan on jotakin vielä korkeammalla tasolla olevaa.
Из книги Heli Lumme «Lue ja opi suomeksi-2».
Свежие комментарии