Ilpo Tiihonen * Puškinin hybris ja hilpeily * На финском языке

Предисловие к книге переводов A.S.Puškin, Muistomerkki.

Puškinin hybris ja hilpeily Puškin-kuvaani olivat vaikuttaneet maalaukset ja veistokset, detaljitkin niissä kuten kynnet Orest Kiprenskin maalaamassa muotokuvassa (1827), ja tietenkin legenda runoilijan kuolemas­ ta kaksintaistelussa ja hänen proosansa, mutta myös Daniil Harmsin (1906-42) anekdootit: »Puškinilla oli neljä poikaa ja kaikki idiootteja. Yksi ei osannut edes istua tuolilla ja tipahti ai­na. Puskin itsekin oli melko kehno tuolilla istuja. Oli siinä jatkuva naurun paikka: molemmat istuvat pöydän ääressä, toisessa päässä Puškin ja toisessa päässä hänen poikansa koko ajan tuolilta tipahdellen. Ei ollut riemulla rajoja!» (suom . Pekka Pesonen) Henkilö heilui yhä runojensa edes­sä, ja Jukka Mallisen tarkoista raakakäännöksistä luin ensikerralla vain sovinnaista, käsit­teellistä ja romanttista kielikamaa. Istuivat tuolilla keikkumatta. Meidän vuosisatamme runon kuvallinen mehukkuus puuttui vielä tyystin — Puškin ei tosiaankaan ollut mikään imagisti. Suomentaessa olisi jalkaa pidettävä oman metaforan kurkulla. Hiukan kuivalta tuntui aluksi, mutta runojen kirjaukset lapsuudesta, kotiseu­dusta ja muista maisemista veivät perustunte­muksiin, kun taas salongeissa briljeerattiin ja intrigoitiin olan takaa. Myös pienet härskit runot, joita Mallinen iloksemme löysi, antoivat osaltaan osviittaa Puškinin runouden ulottu­vuuksista. Oli poleemista ärhentelyä, loukkaan­ tuneen kiukuttelua, lyyrakin vaihtui välillä bala­laikkaan. Aatelismiehen kynänjälki alkoikin mut­kitella. Löytyi myös itseironiaa, jopa niissä pai­koin missä runon pinta näytti olevan täysin hyb­riksestä hyytynyt. Ovelimpia ovat jotkut lemmenrunot joissa neiti tai rouva saatetaan kiitollisuu­denvelkaan siksi että poeetta häneen ihastuu. Tuollaisen runon alkuperäistä viitekehystä on tietysti hauska arvailla. Hauskimmillaan Puškin onkin juuri silloin kun on mimmi kierroksessa, viehättävimmillään kun istuu yksin, puhuu itselleen kepeän resignaation vallassa. Silloin hä­nen ja ehkä lukijankin päässä kalahtavat lap­suuden aamumessun kellot ja Dante putoaa kä­sistä. — Juuri näissä henkilökohtaisissa ku­vioissa valikoimamme pyörtelee, toki ajan poliit­tisiakin tuntoja on. Pitkistä historiaan painottu­vista runoelmista on kuriositeetiksi mukana nuoruuden innolla ylevistä käsitteistä rakennet­tu ‘Vapaus’. — Hyvin monumentaalisenkin vali­koiman Puškin-materiaalista saisi.

Puskin kirjoittaa tietysti mittaan ja riimiin, mutta ei kovin uppiniskaisen tuntuisesti. Mielikuvassa hän käsi koholla lausuu runoaan seurueen kes­kellä; äänelle runo olisi siis suomennettava. Ja kun metrumi ja riimiapparaatti väistämättä kie­leltä toiselle muuttuvat, jää kuitenkin mahdolli­seksi säilyttää poljento, rytminen sointuisuus. Korostin sitä, en mittaillut tikulla. ‘Haa, rakkau­den proosa!’, ivaa Puškin, on lipsuvaa ja löysää ilmaisua. Vain Apollo antaa lauseelle rytmin ja kohauttaa riimin kohdalleen. Meidän kielessäm­me riimit harvoin naksahtavat toisiinsa kuin le­got ja alkavat muutenkin olla parhaimmillaan koomisessa käytössä. Honkkelin loppusoinnun (repäisit / epäisit) voi uittaa sisään, jos tekstin tilanne vaikkapa ironiassaan antaa myöten. Mut­ta riimi on vain yksi ja melko triviaalikin keino synnyttää kieleen soivuutta.

Vladimir Majakovski (1893-1930) kirjasi ivan­sa niitä kohtaan jotka uskovat »että runouden tuotantoprosessi käy päinsä vain panemalla pää haltiokkaasti kenoon ja odottamalla, kunnes taivainen runon henki laskeutuu kaljulle kuin kyyhky, riikinkana tai strutsi». Runossaan ‘Juhlan johdosta’ (Puškinin 125-vuotisjuhlaan ) hän kirjoittaa: »Muumiona en / vaan elävänä / teitä rakastan. / Sivelivät teihin / koulukirjakiillotusta» (suom . Arvo Turtiainen ). Runoutensa moninai­suudessa Puskin näytti olevan ammattimies, ei sittenkään profeetta. Ikuinen kyllä, ristiriitojensa vuoksi. Kauneutta jahdatessaan ironinen, lau­pias, itsestään lumoutuva, tosikko, rakastetta­ va yleispaskiainen, häntäheikki, pilvenveikko, laskelmoiva, sietämätön, siis kiinnostava. — Kyllä häneen oli tutustuttava. Raakakäännösten ansiosta se oli mahdollista.

Helsingissä 1.9.1999

Aleksandr Pushkinin patsas Kuopiossa. Памятник Пушкину в Куопио.