Anna Ahmatova * Kafka mukaelma * Стихотворение

Toiset veivät pois rakastettuja –
en jäljestä katso noita kadehdittuja.
Yksin syytettyjen penkillä
istun, — pian puoli vuosisataa —
toraa ja tungosta ympärillä
ja äitelää musteen hajua.
Tämän keksi Kafka
ja kuvasi Charlie.
Ja noissa tärkeissä väittelyissä,
kuin unen tiukoissa syleilyissä,
valamiehet, kolmen sukupolven,
päättivät: hän on syyllinen.

Vaihtuvat saattovartijain kasvot,
kuudes yleinen syyttäjä, sydänkohtauksen sattuessa…
Mutta jossakin helteestä tummenee
valtava taivaallinen lakeus
ja sen rannalla huvittelee
kesän täysi koreus…
Minä tätä siunattua “jossakin” paikkaa
en kuvitella osaa.
Kimeistä kirouksista tulen kuuroksi,
revin toppatakin hitusiksi.
Ihanko totta, olenko kaikkeen syypää
tällä kiertotähdellä?

Другие уводят любимых, —
Я с завистью вслед не гляжу.
Одна на скамье подсудимых
Я скоро полвека сижу.
Вокруг пререканья и давка
И приторный запах чернил.
Такое придумывал Кафка
И Чарли изобразил.
И там в совещаниях важных,
Как в цепких объятиях сна,
Все три поколенья присяжных
Решили — виновна она.

Меняются лица конвоя,
В инфаркте шестой прокурор…
А где-то темнеет от зноя
Огромный небесный простор.
И полное прелести лето
Гуляет на том берегу…
Я это блаженное «где-то»
Представить себе не могу.
Я глохну от зычных проклятий,
Я ватник сносила дотла.
Неужто я всех виноватей
На этой планете была?