Tuhkimo * Золушка

Детская сказка «Золушка» на финском.

Olipa kerran kunnon mies, joka oli naimisissa maailman parhaan naisen kanssa. Heillä oli vain yksi lapsi, tytär nimeltä Ella, joka oli perinyt äitinsä kaiken ystävällisyyden, lempeyden ja kauneuden. Vain ne jäivätkin tytölle perinnöksi kun hänen suloinen äitinsä kuoli, sillä hänen isänsä oli vähissä varoissa. Isä meni pian uusiin naimisiin, tällä kertaa rikkaan lesken kanssa.

Äitipuoli oli yhtä ylpeä ja turhamainen kuin Ellan oikea äiti oli ollut vaatimaton ja luonnollinen. Ja mikä pahinta, hänellä oli ennestään kaksi omaa tytärtä, jotka olivat yhtä ilkeäluonteisia ja häijyjä kuin äitinsä. Heti häiden jälkeen äitipuoli otti talon ohjat käsiinsä. Ella karkotettiin kylmään ullakkokamariin, jossa oli vain patja lattialla, mutta hänen sisarpuolensa saivat komeat huoneet, joissa oli paksu matto, untuvapatjainen sänky jä kokovartalopeili oman kuvan ihailemiseen.

Nämä kaksi tyttöä nimittäin olivat yhtä turhamaisia kuin äitinsä, vaikka heillä ei totta puhuen ollut suurtakaan aihetta siihen, sillä he olivat paljon rumempia kuin sievä pieni sisarpuolensa. Sisimmässään äitipuoli varmaan tiesi sen, koska ei voinut sietää Ellaa silmissään, Ella näet oli kiltti ja herttainen ja hänen sievillä kasvoillaan oli aina hymy, kun taas äitipuolen omat tyttäret olivat ilkeitä ja epäkohteliaita.

Niinpä Ellan täytyi äitipuolen käskystä tehdä kaikki ikävimmät taloustyöt: viedä roskat ulos, pestä kaikki vaatteet, kunnes hänen pienet valkoiset kätensä rohtuivat punaisiksi, ja puhdistaa talon tulisijat, niin että hänen kasvonsa peittyivät nokeen ja hänen kaunis kultatukkansa oli täynnä tuhkahiutaleita.

”Varjelkoon mikä näky!” kiljaisivat sisarpuolet. ”Aletaanpa sanoa häntä Tuhkimoksi!” Ja sitten he nauraa kaakattivat ihastuneina omalle vitsilleen.

Sattuipa sitten, että maan kuninkaan poika päätti järjestää suuret tanssiaiset. Niihin kutsuttiin kaikki ylhäinen väki, myös Tuhkimon perhe. Ja siitäkös talossa nousi tohina! Tuhkimon sisarpuolet eivät viikkokausiin muusta puhuneetkaan kuin siitä, mitä pukisivat päälleen ja miten kampauttaisivat tukkansa. Ja Tuhkimo oli niin jalomielinen, että tarjoutui kampaamaan heidät.

Kun juhlapäivä sitten koitti ja hän kampasi ja kiharsi ja harjasi ja asetteli heidän hiuksiaan, toinen sisarpuoli kysyi: ”Eikö sinunkin tekisi mieli lähteä tanssiaisiin?”

«Tekisi kovasti”, vastasi Tuhkimo, «mutta noin hienojen neitien joukossa näyttäisin väärään paikkaan eksyneeltä.”

«Niin näyttäisit”, sanoi toinen sisarpuoli. «Kuka tuollaista tuhkan tuhrimaa sottapyttyä haluaisi tanssisalissa nähdä?”

Tuhkimon kiltin luonteen kunniaksi täytyy sanoa, ettei hän kiskonut sisarpuoliaan tukasta eikä kammannut heidän hiuksiaan rumiksi töyhdöiksi, vaan piti suunsa kiinni ja teki urheasti työnsä loppuun.

Mutta kun Tuhkimon isä oli uuden perheensä kanssa lähtenyt vaunuillaan tanssiaisiin, Tuhkimo lysähti keittiötuolille ja purskahti itkuun. Silloin hänen eteensä ilmestyi äkkiä haltijatar, joka oli hänen kummitätinsä. Haltijatar kysyi: ”Tyttöseni, miksi sinä itket?”

Tuhkimo oli niin murheissaan ettei huomannut hämmästyä. ”Siksi että… siksi että haluaisin niin kovasti…” Mutta sanat juuttuivat hänen kurkkuunsa.

”…lähteä tanssiaisiin, niinkö?” arvasi haltijatarkummi, ja Tuhkimo nyökkäsi.

”Hyvä on, pääset tanssiaisiin”, sanoi kummi.

”Mutta eihän minulla ole muita vaatteita kuin ryysyjä!” sanoi Tuhkimo. ”Ja millä keinolla minä sinne menisin? Isähän otti vaunut.”

”Oletko unohtanut että minä olen haltijatar?” sanoi kummitäti. ”No niin, eipä tuhlata aikaa. Hae minulle kasvimaalta kurpitsa.”

Tuhkimo ei pysähtynyt kysymään minkä takia. Hän juoksi puutarhaan leikkaamaan maasta isoimman kurpitsan, sen jota hän oli säästellyt keittääkseen siitä soppaa, ja toi sen kummilleen. Haltijatar vei kurpitsan pihalle, raaputti siitä sisustan pois ja kosketti kuorta taikasauvallaan.

Siinä samassa Tuhkimo näki edessään komeat kullatut vaunut, niin hienot että ne olisivat kelvanneet prinsessallekin. ”Käypä nyt katsomassa olisiko hiirenloukussa hiiriä”, sanoi haltijatar.

Tuhkimo löysi kuusi valkoista hiirtä, kaikki eläviä, ja taikasauvan kosketuksella haltijatar muutti jokaisen niistä komeaksi harmaaksi hevoseksi. Näin oli saatu kuusi hevosta vaunuja vetämään.Tuhkimo taputti käsiään.

”Mutta kummitäti, mistä saadaan kuski? Minäpä tiedän: käyn katsomassa onko rotanloukussa rottaa.”

Ja Tuhkimo toi kummilleen pitkäviiksisen rotan. Yhdellä taikasauvan kosketuksella se muuttui kuskiksi, jolla oli erityisen hienot viikset. ”Käypä hakemassa kuusi sisiliskoa, löydät ne vesitynnyrin takaa”, sanoi haltijatar, ja kun Tuhkimo oli tuonut sisiliskot, haltijatar muutti ne kuudeksi lakeijaksi, joilla oli hieno kiiltävä virkapuku.

Tuhkimo oli nyt saanut hyvin komean kulkuneuvon ajaakseen tanssiaisiin, mutta hän itse seisoi pihalla entiset ryysyt yllään.

”Nyt on sinun vuorosi, tyttökulta”, sanoi haltijatar ja kosketti taikasauvalla Tuhkimoa. Siinä samassa ryysyläinen muuttui prinsessaksi, jolla oli kultaa ja hopeaa hohteleva tanssiaispuku, kauniisti kammatut hiukset ja kaulassa timanttikoru. Asua täydensivät sirot lasiset tanssikengät.

«Sinusta tulee tanssiaisten kaunotar’’, sanoi kummi auttaessaan Tuhkimon vaunuihin. «Mutta minun täytyy varoittaa, että keskiyöllä kaikki palaa entiselleen ja koko komeus katoaa. Muista lähteä kotiin hyvissä ajoin.”

«Muistan kyllä”, lupasi Tuhkimo. ”Ja kiitos kaikesta, kummitäti.”

Tanssiaisissa Tuhkimon sisarpuolet aivan tärisivät kiihtymyksestä joka kerta kun prinssi tanssi heidän ohitseen. Hän oli hyvin komea, ja salaa mielessään kumpikin sisarpuoli halusi mennä naimisiin hänen kanssaan. Sillä välin kun he kinastelivat siitä, kumpaa heistä prinssi ensimmäiseksi pyytäisi tanssimaan, saliin astui salaperäinen kaunis prinsessa.

Kukaan ei tiennyt mistä hän oli kotoisin, ulkomailtako ehkä? Joka tapauksessa prinssi huomasi tulokkaan heti eikä sen jälkeen luonut enää katsettakaan muihin. Hän tanssi Tuhkimon kanssa koko illan, vaikka tyttö ei suostunut kertomaan nimeään eikä mitään muutakaan itsestään. Tuhkimo vietti elämänsä ihanimman illan. Itse kuningaskin lumoutui hänen kauneudestaan ja tarjosi hänelle omalta lautaseitaan erityisen hienoja makeisia, ja Tuhkimoa huvitti kovasti antaa osa niistä sisarpuolilleen. He eivät tietenkään tunnistaneet häntä.

Sitten seurasi vielä lisää tanssia prinssin kanssa, ja tunnit suorastaan kiitivät ohi. Ennen kuin Tuhkimo arvasikaan, hän kuuli kuinka kello alkoi lyödä kahtatoista. ”Voi ei!” hän ajatteli ja säntäsi ulos tanssisalista niin kiireesti, ettei ehtinyt edes hyvästellä prinssiä. Kun hän juoksi portaita alas vaunuilleen, toinen lasikenkä putosi jalasta, mutta aika ei riittänyt sen nostamiseen.

Ja kun Tuhkimo tuli sinne mihin oli vaununsa jättänyt, hän ei tietenkään nähnyt enää muuta kuin kurpitsan ja joukon puutarhan pikkueläimiä, ja hänen upeat vaatteensa olivat muuttuneet ryysyiksi.

Tuhkimo-paran täytyi kävellä paljain jaloin koko matka kotiin (jäljelle jääneen lasikengän hän pani taskuunsa).

Perille päästessään hän oli viluissaan ja väsynyt, ja pian sen jälkeen sisarpuolet tulivat kotiin ja halusivat kertoa tanssiaisista.

Tuhkimon ei tarvinnut teeskennellä pysyneensä kotona, sillä hän näytti niin kalpealta ja rääsyiseltä, ettei kukaan voinut arvata hänen tanssineen prinssin kanssa upeissa juhlissa. Eivät varsinkaan sisarpuolet.

”Voi, olisitpa nähnyt ne hienot puvut ja korut!” he sanoivat sillä aikaa kun Tuhkimo avasi heidän hakasiaan ja nyörejään ja riisui juhlavaatteita heidän yltään.

”Ja varsinkin yksi naisvieraista oli hämmästyttävän kaunis ja ylhäinen”, he sanoivat. ”Hän antoi osan kuninkaan makeisista meille».

Tuhkimo ei voinut olla hymyilemättä, vaikka häntä haukotutti.

Seuraavana aamuna kukaan ei jaksanut nousta aikaisin, ja hyvä niin, koska Tuhkimo-parkakin nukkui liian pitkään. Äitipuoli ja sisarpuolet olivat pahalla tuulella. He moittivat että tee oli liian haaleaa, leipä liian tummaksi paahdettua, voi liian kylmää levitettäväksi ja lautasliinat kehnosti laskostettuja.

Mutta kesken tätä nalkutusta ovelta kuului koputus. Siellä oli prinssin sanansaattaja. Kylläpä sisarpuolten sydän alkoi läpättää! Sanansaattaja kertoi, että prinssi oli rakastunut salaperäiseen prinsessaan korviaan myöten ja halusi hänet vaimokseen. Koska prinsessalta oli jäänyt palatsiin lasikenkä, prinssi oli määrännyt, että kuningaskunnan jokaisen nuoren naisen pitäisi sovittaa sitä jalkaansa. Prinssi menisi naimisiin sen kanssa jolle kenkä sopi. Sanansaattaja oli etsinyt koko yön, mutta kenkä oli ollut kaikille väärän kokoinen.

Sisarpuolet ryntäsivät päätä pahkaa kokeilemaan kenkää. Se oli kuitenkin turhaa. Heillä oli niin isot jalat, että he saivat ahdetuksi vain varpaansa sisään. Silloin Tuhkimo astui lähemmäksi. ”Saisinko minä kokeilla?” hän kysyi.

”Että mokoma kehtaakin!” äyskäisi äitipuoli, mutta sanansaattaja huomasi Tuhkimon kauniit kasvot ja käsitti, että ryysyistään huolimatta tyttö saattaisi olla se oikea.

”Sain käskyn, että jokaisen nuoren naisen pitää sovittaa kenkää”, hän sanoi.

Niinpä Tuhkimo sujautti jalkansa pieneen lasikenkään. Kuvitella miten hänen sisarpuolensa hämmästyivät! Ja vieläkin enemmän he hämmästyivät, kun Tuhkimo veti taskustaan toisen lasikengän ja pani senkin jalkaansa!

Sillä hetkellä haltijatarkummi ilmestyi taas esiin ja kosketti Tuhkimoa taikasauvallaan, ja Tuhkimo sai taas upeat vaatteet ylleen. Nyt sisarpuolet tunnistivat edellisen illan ylhäisen «prinsessan”.

Tuhkimo lähti palatsiin sanansaattajan mukana ja tapasi prinssin uudestaan. Muutaman päivän kuluttua he menivät naimisiin, ja koska Tuhkimo oli hyvin kiltti luonteeltaan ja hyvin onnellinen, hän naitti sisarpuolensa jalosukuisille hovimiehille. Ja täytyy sanoa, että rikkaan aviomiehen saatuaan kumpikin oli paljon herttaisempi kuin aikaisemmin. Mutta prinsessa Ella oli jo ennestään niin herttainen kuin olla saattoi, ja sellaisena hän pysyi aina.