«

»

Дек 11 2015

Распечатать Запись

Nimet ja nimipäivät * Текст для чтения

lukeminen

Nimipäivien viettäminen on pohjoismainen erikoisuus. Tavallisia nimipäiviä on varsinaisesti juhlittu vain Suomessa ja Ruotsissa. Virossa, Norjassa ja Venäjälläkin on omat nimipäiväkalenterit. Niissä maissa ei kuitenkaan lähetellä nimipäiväkortteja eikä anneta lahjoja. Työkavereita ei myöskään ilahduteta nimipäiväkakulla.

Nimipäivien juhliminen sai alkunsa keskiajan roomalaiskatolisesta pyhimyskultista. Kun kirkko julisti merkkihenkilön pyhimykseksi, hän saattoi saada pyhimyskalenterhn muistopäivän. Näin kävi esimerkiksi Johannes Kastajalle ja abbedissa Valburgille. Heidän päiviään vietetään vieläkin railakkaasti juhannuksena ja vappuna.

Suomalaisille tarkoitettu almanakka ilmestyi ensi kertaa ruotsiksi 1608 ja suomeksi 1705. Niihin merkittiin pyhimysten muistopäiviä kuten Saksassa oli tapana. Ruotsi-Suomessa pyhimysten nimet alkoivat nopeasti maallistua. Vanhoista muistopäivistä tuli nimipäiviä. 1800-luvun almanakassa olivat jo kaikki yleisimmät etunimet.

Nimistö uudistui hitaasti aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Ihmiset olivat tyytyväisiä tarjolla oleviin nimiin. 1950-luvulla alkoi nopea uudistuminen. Uusia nimiä on siitä alkaen tullut kalenteriin jopa viiden vuoden välein. Kullakin ajalla on myös omat muotinimensä. Siksi nimipäiväkalenterin uudistaminen kiinnostaa kovasti niin tiedotusvälineitä kuin tavallisia kansalaisiakin. Suomalaiseen kalenteriin ei yleensä hyväksytä asultaan vierasperäisiä nimiä. Vuoden 2015 kalenteriin pääsivät kuitenkin esimerkiksi Nadja, Hugo, Noet ja Robin. Näistä nimistä kun ei ole käytössä suomenkielistä vastinetta, kuten Natja, Huuko, Noeli tai Ropini.

Kansainvälistyminen ei ole kielteinen ilmiö. Se saa kuitenkin joskus huvittaviakin piirteitä. Kulttuuriimme yritetään väkisin sovittaa vieraita malleja tai tapoja. Kalle Virtasen lapsi saa nimekseen Jamesin tai Jessican. Amerikkalaisten TV-sarjojen vaikutuksesta voivat Mäkisen lastenhuoneessa leikkiä Ridge ja Brooke.

Etunimiä saa olla enintään kolme. Ne eivät saa olla sopimattomia eikä niiden käytöstä saa olla ilmeistä haittaa. Myös ruotsin- ja saamenkielisille sekä ortodoksinimille on omat päivänsä.

Sukunimi on tarkoitettu periytyväksi. Se on alun perin antanut viitteitä käyttäjänsä asuinpaikasta ja yhteiskunnallisesta asemasta.

Aatelisnimet olivat olleet käytössä jo vuodesta 1626. Opintielle lähtevät ottivat käyttöön usein kotipaikan nimestä johdetun nimen. Nimiin lisättiin aluksi latinasta, myöhemmin ranskasta otettu johdin. Myös porvaristo ja käsityöläiset ottivat itselleen sukunimiä. Talonpojat omaksuivat tavan 1800-luvulla. Tyypillisiä sukunimiä olivat porvarisnimet, sotilasnimet ja talonpoikaisnimet. Oma lukunsa ovat olleet isän- ja äidinnimijohdokset. Son-loppuiset nimet ovat yleisiä edelleen.

Nimien suomalaistaminen saavutti huippunsa J.V. Snellmanin 100-vuotisjuhlavuonna 1906. Suomessa sukunimi tuli pakolliseksi vasta vuonna 1921. Sama sukunimilaki antoi naiselle oikeuden käyttää miehensä sukunimeä. Vuoden 1930 avioliittolaki sen sijaan määräsi vaimon käyttämään sitä. Miehen sukunimi piti ainakin yhdistää omaan sukunimeen. Tämä pakko poistui vuoden 1985 sukunimilaissa. Nykyisin sukunimen voi helposti muuttaa eikä vainiokaan enää aina ota miehensä sukunimeä. Monet miehet sen sijaan ottavat vaimonsa sukunimen.

Слова:

pyhimyskulttiкульт святых

abedissaаббатисса, настоятельница монастыря

railakasбесшабашный

almanakkaкалендарь (не альманах, это типичный ложный друг переводчика: в русском языке альманах — это какой-то ежегодный литературный или научный сборник)

maallistuaсекуляризироваться, становиться мирским, не связанным с религией

asultaan — внешне, по внешнему виду

Послать ссылку в:
  • Добавить ВКонтакте заметку об этой странице
  • Facebook
  • Twitter
  • LiveJournal
  • Одноклассники
  • Blogger
  • PDF

Постоянная ссылка на это сообщение: http://www.suomesta.ru/2015/12/11/nimet-ja-nimipaivat-tekst-dlya-chteniya/

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *