Joseph Brodsky * Anna Ahmatovan satavuotispäivälle

Paperin ja tulen, jyvän ja jauhinkiven,
tapparan terän ja katkaistun hiuksen —
kaiken varjelee Jumala; eritoten sanat
rakkauden ja anteeksiannon, kuin oman äänensä.

Niissä tikittää repaleinen pulssi, kuuluu luiden rusahdus
ja ojalapio niissä kolahtaa; tasaisina ja kumeina,
elämä kun on yksi, ne kantautuvat kuolleilta huulilta
selkeämmin kuin maanylisestä pumpulista.

Suuri sielu, kunnioitukseni merten takaa,
siksi että löysit ne — sinulle
ja katoavaiselle hiukkaselle,
joka lepää synnyinmaassa ja sinua ylistäen
sai puheen lahjan kuuromykässä Kaikkeudessa.

Страницу и огонь, зерно и жернова,
секиры острие и усеченный волос —
Бог сохраняет все; особенно — слова
прощенья и любви, как собственный свой голос.

В них бьется рваный пульс, в них слышен костный хруст,
и заступ в них стучит; ровны и глуховаты,
затем что жизнь — одна, они из смертных уст
звучат отчетливей, чем из надмирной ваты.

Великая душа, поклон через моря
за то, что их нашла, — тебе и части тленной,
что спит в родной земле, тебе благодаря
обретшей речи дар в глухонемой вселенной.