«

»

Ноя 19 2013

Распечатать Запись

Финский с Тимо Парвела * 21

назад


ON VAIN YKSI JÄRKEVÄ SELITYS


Sitten ei tapahtunut juuri mitään. Opettaja yritti opettaa meitä parhaansa mukaan ilman asiaankuuluvaa työkalua. Se sujui vaihtelevasti. Hän rämpläsi kaihti-mia ja vaikutti hajamieliseltä.

Tiistaina me opimme, että pääsiäinen on juhlapyhä.

Keskiviikkona me opimme, että vappu on tekopyhä.

Torstaina me opimme, että päästäinen ei ole pyhä ollenkaan, niin kuin Pate oli oppinut tiistaina. Päästäinen oli nimittäin pieni ja kiukkuinen otus. Paten mielestä oli tosi erikoista, että meillä oli kokonainen loma kiukkuisen pienen otuksen kunniaksi, vaikkei se ollut edes pyhä.

Perjantaina opettaja ei opettanut meille paljon mitään. Hän nimittäin vaikutti aika hermostuneelta. Hän seisoi ikkunan ääressä, huokaili ja pureskeli eväspur-joaan. Opettaja oli viime aikoina pakannut evääksi ainoastaan pitkulaisia ruokia. Tuukka oli sen sijaan tehnyt paljon tutkimustyötä viikon aikana. Hänen ansiostaan opimme, että Aragornista tuli kuningas, kun miekka nimeltä Narsil taottiin ehjäksi, ja Arthurista tuli puolestaan kuningas, kun hän veti Excalibur-mie-kan kivestä.

— Tajuatteko te? Tuukka kysyi meiltä.

— Totta kai, Hanna hymyili.

— Tietysti, Tiina nyökkäsi.

Me muutkin hymyilimme ja nyökkäsimme.

— Okei, minä selitän vähän hitaammin, Tuukka sanoi. — Miekka on vallan tunnus. Kuuluisimman ja mahtavimman miekan omistaja hallitsee muita. Karttakeppi on opettajan miekka. Opettajan karttakepin omistaja hallitsee todellisuudessa koko tätä koulua.

Se oli meistä ihmeellistä. Asia oli tietysti juuri niin kuin Tuukka sanoi, koska juuri Tuukka sen sanoi, mutta silti oli kummallista, että meidän opettajamme karttakeppi oli se kaikkein kuuluisin ja tärkein.

— Mutta… onhan muillakin opettajilla karttakeppejä, Hanna epäili.

— Onhan muillakin ritareilla miekkoja, mutta ei yhtä mahtavaa kuin kuninkaalla, Tuukka vastasi. Hän oli hyvässä vedossa.

— Mutta… eihän opettaja hallinnut koulua silloinkaan, kun hänellä vielä oli karttakeppinsä? minä ihmettelin.

— Ehkä hän vain odotti sopivaa hetkeä kootakseen armeijansa ja ottaakseen vallan, Tuukka tiesi.

— Armeijansa? Minkä armeijan? Pukari kiinnostui.

Meidät, Tuukka sanoi juhlallisesti.

— Asiaa, sanoi Pukari.

— Mitä asiaa? kysyi Pate.

— Onkohan kukaan nähnyt minun karttaparsaani vai joko minä söin sen? kysyi opettaja.

Me ymmärsimme, että meidän oli toimittava pian, jos halusimme pelastaa opettajan ja samalla itsemme ja koulun ja valtakunnan ja kaikki muut asiaankuuluvat osapuolet.

— On vain yksi järkevä selitys sille, miksi kuudesluokkalaiset ovat vieneet opettajan karttakepin, Tuukka kuiskasi. — He aikovat kaapata vallan.

Se oli järkyttävä ajatus. Vaikka meidän rinnakkaisluokkamme oli tietysti meidän pahin kilpailijamme, he olivat kuitenkin enkeleitä verrattuna kuudennen luokan synkkiin örkkeihin.

— Ja erkkeihin, minä lisäsin.

— Jos kuudesluokkalaiset hallitsevat koulua, meidän pitää palvella heitä, Hanna kauhistui.

— Meidän pitää sitoa heidän kengännauhansa, Tiina nyrpisti nenäänsä.

— Meidän pitää niistää heidän nenänsä, Tuukka sanoi synkkänä.

— Ja viedä heidän käytetyt purukuminsa roskikseen, minä parahdin.

— Miksi ihmeessä? Pate kysyi. — Minä olen kerännyt ne tänne, hän jatkoi ja näytti taskuaan, joka oli täynnä kovettuneita purukumimöykkyjä.

— Älä vain kerro, mitä sinä niillä teet, minä pyysin.

— Onko purkalla moniakin käyttötarkoituksia? Pate hämmästyi.

Lopulta kaikki oli meille selvää: Kuudesluokkalaiset olivat anastaneet opettajan karttakepin. He aikoivat sen avulla vallata koulun ja alistaa kaikki muut oppilaat orjikseen. Meidän oli estettävä se. Meidän oli käytävä viimeinen taistelu, joka aina käydään hyvän ja pahan välillä ennen kuin kaikki selviää. Paha tuhoutuu ja hyvä voittaa. Ja sitten paha herää vielä kerran henkiin ja hyvä voittaa sen taas. Sen jälkeen me palauttaisimme opettajalle karttakepin ja nostaisimme hänet valtaistuimelle kansliaan, jossa hän saisi vihdoin välkytellä ihan oikeita ovivaloja. Hänestä tulisi hyvä rehtori pahan rehtorin paikalle. Sitten hän hallitsisi sieltä koulua lempeästi ja oikeudenmukaisesti, ja me pysyisimme yhdessä ikuisesti.

— Kuulkaapas, opettaja keskeytti meidän palaverimme, — minä ajattelin, että voisin lukea teille sadun pienestä merenneidosta. Toivottavasti tämä ei ole kenenkään mielestä liian hurja tai pelottava?


вперед

Послать ссылку в:
  • Добавить ВКонтакте заметку об этой странице
  • Facebook
  • Twitter
  • LiveJournal
  • Одноклассники
  • Blogger
  • PDF

Постоянная ссылка на это сообщение: http://www.suomesta.ru/2013/11/19/finskij-s-timo-parvela-21/

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *