«

»

Сен 30 2013

Распечатать Запись

Финский с Тимо Парвела * 12

назад


WIISAUDEN VIISARI


Käytävä oli pitkä. Sen varrella oli paljon suljettuja ovia. Meidän luokkaamme vastapäätä oli B-luokka, meidän rinnakkaisluokkamme, jota rehtori itse opetti. Oikeastaan luokka kuului opettajan vaimolle, mutta hän oli nyt äitiyslomalla. Me emme koputtaneet sen ovelle, sillä rehtori ei lainaisi meille karttakeppiä, vaikka hänellä olisi niitä säkillinen. Niinpä me koputimme kolmannen luokan oveen.

Kolmannen luokan opettaja oli kiltti ja mukava nainen. Hänellä oli lyhyet hiukset, keltainen villapaita, farkut ja aurinkoinen hymy.

— Karttakeppi? Mielelläni minä lainaisin, mutta en käytä sellaista. Se on minusta niin vanhanaikainen, kolmannen luokan opettaja sanoi ja hymyili.

Me kiitimme ja jatkoimme matkaa. Minusta oli mukava hoitaa tärkeää tehtävää Paten kanssa. Me olimme melkein niin kuin Sormuksen ritarit Tarussa sormusten herrasta. Me olimme matkalla tuntemattomaan. Minä olin Frodo ja Pate oli Klonkku.

— Luuletko, että me onnistumme? minä kysyi Patelta.

— Häh, missä? Pate vastasi romanttisesti.

Neljännen luokan opettaja oli aika vanha mies. Varmaan jo kolmekymppinen. Ei hän tietenkään ollut aivan yhtä vanha kuin meidän oma opettajamme, joka omien sanojensa mukaan tunsi itsensä välillä ikivanhaksi.

— Karttakeppi? Onko jollakin tässä koulussa oma karttakeppi? Miksi minulle ei ole annettu sellaista? neljännen luokan opettaja innostui. Hän pyysi meitä hankkimaan itselleenkin sellaisen, jos sen jostain sattuisimme löytämään. Ja lisäksi hän pyysi meitä lainaamaan taulusienen, liituja, karttoja ja kuvatauluja, sillä hänen luokkansa hieno älytaulu oli ollut rikki jo kohta kaksi kuukautta, eikä kenelläkään ollut rahaa korjauttaa sitä. Hänen mielestään älytaulu oli älytön.

Meistä alkoi tuntua siltä, että me olimme tärkeämmällä asialla kuin olimme ymmärtäneetkään.

— Ajattele, että karttakeppi on vähän niin kuin opettajan miekka. Ritarit antoivat miekoilleen sellaisia nimiä kuin «Piikki», «Tuliterä» tai «Excalibur.» Mikähän mahtaa olla opettajan karttakepin nimi? minä pohdin.

— Tikku, Pate ehdotti. — Tai Takku.

— Sivistys, minä keksin.

— Sojotin, Pate arveli.

— Wiisauden viisari.

— Viisauden hammas.

— Älyn loiste.

— Älyn väläys.

Enempää nimiä me emme ehtineet keksiä, sillä me olimme jo viidennen luokan kohdalla. Sen opettaja oli nainen, kuten kaikkien muidenkin luokkien opettajat, paitsi meidän oma opettajamme ja neljännen luokan opettaja. Suurin osa opettajista taisi ylipäätään olla naisia. Se johtui varmaan siitä, että naiset olivat niin viisaita. Viisaita miehiä oli ilmeisesti harvemmassa.

— Meidän isä on kyllä aika viisas, sanoi Pate.

— Kuinka niin? minä kysyin.

— Äiti sanoi, että jos isä on viisas, hän kerää kalastusvehkeensä ruokapöydältä ennen kuin äiti tulee töistä kotiin.

— Ja sinun isäsi teki niin?

— Teki, hän vei ne makuuhuoneeseen.

Viidennen luokan opettaja oli todella vanha. Hän oli kuulemma ollut koulussa siitä saakka, kun se rakennettiin. Luultavasti hänet oli kannettu luokkaansa yhdessä pulpettien ja opettajanpöydän kanssa.

— Karttakeppiäni en anna. Sehän on sama kuin lainaisi hammasharjaansa, viidennen luokan opettaja sanoi ja puristi karttakepin syliinsä.

— Minä voin lainata omaa hammasharjaani, Pate lupasi. — Ja olen kyllä lainannutkin. Meidän koiralle. Samoin kuin isän ja äidinkin hammasharjoja, Pate jatkoi pohdiskeluaan.

— Mutta opettaja ei voi opettaa, jos hänellä ei ole karttakeppiä, minä vetosin.

— Niinkö hän sanoo? viidennen luokan opettaja kysyi. — Sano hänelle, että opettaminen on kiinni täältä, viidennen luokan opettaja osoitti karttakepillä päätään, mutta sohaisi samalla vahingossa silmälasinsa otsalle.

— Kuka se oli? opettaja kysyi luokaltaan. — Jos palautatte heti minun lasini, minä en rankaise kovin ankarasti. No, tunnustakaa heti. Kukaan ei tunnusta, niinkö? Sitten kirjoitatte kaikki tuhat kertaa vihkoihinne: en varasta opettajan silmälaseja!

Me jatkoimme matkaamme.

— Ehkä meillä on väärä taktiikka, minä arvelin ja toivoin, että Tuukka olisi ollut meidän kanssamme. Hänellä olisi varmasti ollut idea. Minulla ei ollut yhtään, eikä Patellakaan sen puoleen.

Käytävä hämärtyi loppua kohden ja varjot hiipivät yli lattian. Me lähestyimme koulun pelottavinta osaa. Siellä olivat kuudes luokka ja rehtorin kanslia. Mordor ja Tuomiovuori.

Kuudesluokkalaisten takit ja kengät näyttivät kamalan suurilta ja haisivat omituiselta. Kukkasilta ja kellarilta. Me hiivimme luokan oven taakse ja kuuntelimme. Sisältä kuului tasaista murinaa ja huokauksia. Aivan kuin suuri peto, lohikäärme vaikka, olisi hengittänyt luolassaan. Me katsoimme Paten kanssa toisiamme.

— Entä jos vain sanomme, että emme löytäneet karttakeppiä mistään? minä ehdotin.

— Mutta entä jos karttakeppi on juuri tuolla? Pate kysyi.

Hän oli oikeassa. Pakeneminen olisi ollut raukkamaista. Sauron olisi vallannut Keskimaan, jos Frodo olisi jättänyt tehtävän kesken.

Minä koputin oveen.


viisariстрелка

Klonkku — Горлум (персонаж из книги «Властелин колец» Толкина)

taulusieni — губка для стирания с доски

 taulusieni2

älytaulu интерактивная доска (дословно по-фински «интеллектуальная доска»)

promethean1

väläys — (зд.) проблеск

vedota — обратиться (к кому)

sohaista — ткнуть

hiipiä — красться

murina — рычание

raukkamainen — малодушный


вперед

Послать ссылку в:
  • Добавить ВКонтакте заметку об этой странице
  • Facebook
  • Twitter
  • LiveJournal
  • Одноклассники
  • Blogger
  • PDF

Постоянная ссылка на это сообщение: http://www.suomesta.ru/2013/09/30/finskij-s-timo-parvela-12/

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *