«

»

Янв 23 2013

Распечатать Запись

Mannerheim

Pertti Rajala

Suomen marsalkan elämäkerta selkokielellä

Lukijalle

Varhain aamulla marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 Mannerheim oli juuri lopettanut aamiaisensa. Silloin alkoivat hälytyssireenit ulvoa Helsingissä. Pian sen jälkeen lentokoneiden pommit putosivat pääkaupunkiin.

Neuvostoliiton joukot olivat aloittaneet hyökkäyksen Suomeen. Talvisota oli alkanut.

Muistelmissaan Mannerheim kertoo, että hän käveli rauhallisesti presidentin luo ja ilmoitti:

— Ilmoittaudun Suomen armeijan ylipäällikön tehtävään. Näin oli aikaisemmin sovittu. Nyt hänestä tuli talvisodan ja sen jälkeen alkaneen jatkosodan Suomen armeijan ylipäällikkö.

Mannerheim oli nuorena palvellut Venäjän armeijassa yli 30 vuotta.

Hän oli ollut vuoden 1918 sodassa, Suomen sisällissodassa valkoisten ylipäällikkö. Sisällissodan jälkeen hän toimi Suomen valtionhoitajana. Jatkosodan jälkeen Mannerheim valittiin Suomen Tasavallan presidentiksi.

Hän toimi Tasavallan presidenttinä vuosina 1944-1946.

Syy, miksi Mannerheim valittiin maan johtoon oli molemmilla kerroilla hyvin samanlainen: Suomi oli ollut sodassa ja tarvittiin arvostettu henkilö, jonka johdolla voitiin siirtyä rauhan aikaan.

Molemmilla kerroilla Mannerheimin valinta tähän tehtävään oli selvä asia.

Tämä kirja kertoo Suomen marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin elämän tapahtumista. Samalla se kertoo Suomen itsenäisyyden ajan tärkeimmistä vaiheista.

Mannerheimin toiminta ja hänen elämäntyönsä on kaikkein eniten vaikuttanut maamme historian kulkuun. Siksi hän jo eläessään saavutti suurmiehen maineen. Mannerheimia on kuvattu miehenä, johon isänmaa luotti hädän hetkellä. Isänmaan vapaus ja itsenäisyys olivat Mannerheimin oman elämäntyön tärkeimmät asiat.

Tervetuloa mukaan Mannerheimin elämänvaiheisiin! Tervetuloa mukaan Suomen itsenäisyyden ajan historian kohtalon hetkiin!

Pertti Rajala

Mannerheimin lapsuus — «Nimeni on Mannerheim!»

Carl Gustaf Mannerheim syntyi 4. kesäkuuta vuonna 1867 Askaisten Louhisaaressa.

Mannerheimin vanhemmat olivat hienoja ja rikkaita ihmisiä. He olivat aatelisia. Mannerheimin äiti oli Helena von Julin ja isä kreivi Carl Robert Mannerheim. Jo syntyessään Mannerheim sai vapaaherran aatelisarvon. Myöhemmin hän oli aatelisarvoltaan paroni.

Mannerheimin isä menetti koko perheen omaisuuden ja karkasi perheensä luota Pariisiin. Äiti kuoli, kun Mannerheim oli vasta 13-vuotias. Näistä murheista huolimatta Mannerheim on kertonut, että hänellä oli onnellinen lapsuus.Mannerheim alkoi puhua vasta kolmen vuoden ikäisenä. Hän oli villi ja levoton lapsi, joka aiheutti paljon huolta ja murhetta äidilleen.

Mitähän tuosta pojasta vielä tulee, äiti huokaili usein.

Mannerheim leikki lapsena usein sotaleikkejä.

Jo silloin hän halusi johtaa sotajoukkoja.

Erään kerran, kun Mannerheim oli vasta 7-vuotias, hänen joukkonsa oli voittanut lumisodan.

Kerrotaan, että silloin Mannerheim oli huutanut: Siitä saitte! Nimeni on Mannerheim. Ja olen ensimmäisen luokan kenraali!

Mannerheimin vaikea nuoruus — koulunkäynti ei sujunut

Äidin kuoleman jälkeen sukulaiset huolehtivat Mannerheimin kasvatuksesta.

Mannerheim aloitti koulunkäyntinsä Helsingissä. Hän sai koulussa tappelijan maineen ja lopulta hänet erotettiin.

Mitä pitää tehdä kurittomalle pojalle? Mannerheimin sukulaiset miettivät.

Mannerheim itse halusi sotilaaksi. Siksi sukulaiset ajattelivat, että sopiva koulu Mannerheimille olisi Haminan kadettikoulu. Siellä koulutettiin upseereita armeijaan.

Myös Haminassa Mannerheimin vallattomuus jatkui. Hän ei hyväksynyt Haminan koulun kovaa kuria, vaan rikkoi sääntöjä. Siitä syystä Mannerheim erotettiin myös Haminan koulusta.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa erottamisestaan:

Minun oli vaikea sopeutua Haminan koulun sääntöihin. Joidenkin pienten sääntöjen rikkomisten vuoksi jouduin arestiin. Siksi en päässyt lomalle koulusta moneen kuukauteen.

Eräänä iltana päätin uhmata kieltoa ja lähdin karkuretkelle.

Kun palasin takasin kouluun, minulle kerrottiin suoraan, että olin erotettu koulusta!

Mannerheimin nuoruuden aikana Suomi oli osa Venäjää. Erottaminen Haminan koulusta oli kova isku, mutta se ei lannistanut Mannerheimia. — Minä haluan sotilaaksi. Lähden Venäjän pääkaupunkiin Pietariin. Siellä pyrin keisarin armeijan palvelukseen, Mannerheim päätti.

Mannerheim pääsee Venäjän armeijan upseeriksi — ja herättää suurta huomiota hovissa

Venäjällä Mannerheimilla oli onnea. Hän pääsi Venäjän ratsuväen sotakouluun. Nyt Mannerheim oli löytänyt itselleen oikean koulun.

Mannerheim valmistui upseeriksi kahdessa vuodessa.

Opinnot olivat sujuneet hyvin ja Mannerheim oli luokkansa toiseksi paras oppilas.

Vuonna 1889 hän pääsi upseeriksi Venäjän keisarin armeijaan.

Venäjälle lähtiessään Mannerheim oli luvannut, että hän ei koskaan unohda Suomea.

Muistelmissaan Mannerheim kertoo: — Pitkät lomani vietin Suomessa. Oli aina hauskaa astua Suomeen menevään junaan ja lähteä matkalle Helsinkiin. Mukavaa oli myös palata Pietariin, sillä pidin työstäni Venäjän armeijassa. Mannerheimin ensimmäinen palveluspaikka oli Puolassa Venäjän ratsuväessä. Mannerheim sai heti kokemusta tavallisten joukkojen johtamisesta. Puolassa järjestettiin myös suuret sotaharjoitukset. Mannerheim sai heti oppia, miten suuri sotajoukko toimii sodassa.

Mannerheimin komennus Puolaan kesti vain kaksi vuotta. Mannerheim pääsi takaisin pääkaupunkiin Pietariin. Hän sai siirron keisarin puolison, keisarinnan vartiojoukkoihin. Pääsyä juuri tähän joukko-osastoon Mannerheim oli kaikkein eniten toivonut!

Keisarinnan joukko-osaston tehtävänä oli toimia vartiotehtävissä Pietarissa. Joukon upseerit joutuivat mukaan keisarin hovin suuriin juhliin. Tämä seuraelämä ja uudet tuttavat sekä hyvät ihmissuhteet olivat tärkeitä Mannerheimille. Tällä tavalla hänellä oli mahdollisuus edetä sotilasurallaan. Mannerheim oli pitkä ja komea nuorukainen. Hän herätti suurta huomiota Pietarissa ja keisarin hovissa. Vapaaherran arvo antoi hänelle mahdollisuuden liittyä Venäjän ylhäisten seurapiireihin ja jopa keisarin hovin juhliin.

Mannerheim kirjoitti sukulaisilleen elämästään Pietarissa:

— Jos haluaa tulla tunnetuksi täällä, on oltava mukana juhlissa ja tanssiaisissa. Olen saanut oikeita kutsuja ja päässyt mukaan Pietarin hienoimpiin tanssiaisiin.

Mannerheimista kehittyi hyvä ja innokas ratsastaja. Hän harrasti ratsastusta vielä vanhoilla päivillään.

Mannerheim oli myös hyvä hevosten tuntija.

Hän sai käydä eri puolilla Eurooppaa ja ostaa hyviä hevosia Venäjälle.

Mannerheim teki myös itse hevoskauppoja.

Hän osti ulkomailta hevosia ja myi ne Venäjällä hyvällä voitolla!

Kun Nikolai II (toinen) kruunattiin Venäjän hallitsijaksi, keisariksi, Mannerheim pääsi mukaan kulkueeseen. Hän kulki toisen komean upseerin kanssa tsaarin edellä kulkueessa.

Mannerheim menee naimisiin — onneton avioliitto päättyy pian eroon

Mannerheim oli opiskellut ja elänyt sukulaistensa taloudellisen tuen varassa. Myös keisarin armeijan upseerina häntä vaivasi alituinen rahapula. Keisarinnan vartiojoukoissa palveleminen vaati paljon rahaa. Varsinainen palkka oli pieni. Mannerheimin oli itse maksettava asumisensa ja juhla-asunsa. Moniin juhliin ja tanssiaisiin osallistuminen sekä edustava elämä Pietarissa tulivat kalliiksi.

Tähän Mannerheimilla ja hänen suvullaan ei ollut varaa.

Mannerheimin kummitäti alkoikin järjestää hänelle rikasta vaimoa. Venäjällä, 1800-luvun lopulla aatelisten perheet sopivat ja järjestelivät lastensa avioliittoja. Kummitäti löysi nopeasti sopivan puolison Mannerheimille. Hän oli 21-vuotias Anastasia Arapova, kuolleen kenraalin tytär. Anastasia suostui heti Mannerheimin puolisoksi. Kukapa ei haluaisi miehekseen tyylikästä Mannerheimia, joka on hyvin suosittu Pietarissa, Anastasian kerrotaan sanoneen.

Mannerheimin suostumusta kummitäti piti itsestään selvyytenä. Hänen mielestään Mannerheimin oli pakko suostua. Näin myös tapahtui. Vuonna 1892 Anastasia Arapova ja Mannerheim vihittiin avioliittoon.

Avioliitto näytti aluksi ratkaisseen molempien nuorten ongelmat: orpo Anastasia sai miehen ja Mannerheimin rahahuolet ratkesivat, ainakin joksikin aikaa. He saivat kaksi tytärtä. Anastasia syntyi vuonna 1893 ja Sofia syntyi vuonna 1895. Kolmas lapsi, joka oli poika, kuoli synnytyksessä.

Perhe asui upeassa palatsissa, jota Mannerheim kuvasi kirjeessä sukulaisilleen: Täällä on hyvin kaunista. Ympärillämme on paljon metsää ja kauniita niittyjä. Päärakennus on suuri, siinä on 44 huonetta!

Mannerheimin avioliitto ei ollut onnellinen. Hän itse ei ole kertonut siitä juuri mitään.

Omissa muistelmissaan hän vain totesi, että «menin naimisiin Anastasia Arapovan kanssa, jonka isä oli kenraali. Isä oli palvellut samoissa keisarinnan vartiojoukoissa, joissa myös minä palvelin».

Mannerheim ei todennäköisesti rakastanut vaimoaan.

Avioliitto päättyi runsaan kymmenen vuoden kuluttua, jolloin Anastasia otti lapset mukaansa ja muutti Pariisiin.

Varsinainen avioero tuli voimaan vasta vuonna 1919.

On esitetty, että Mannerheimilla oli muita naissuhteita avioliittonsa aikana.

Anastasiaa on taas pidetty tuhlaavaisena ja laiskana.

Sopu puolisoiden välille palautui vasta 1930-luvulla, kun Mannerheim kävi tapaamassa Anastasiaa Pariisissa.

He keskustelivat entisistä asioista ja sopivat eripuransa. Eräässä kirjeessään Mannerheim kirjoitti vaimonsa tapaamisesta: — Olen iloinen, kun me näin monen vuoden jälkeen löysimme toisemme. Me myös ymmärsimme toisiamme ja tulimme todellisiksi ystäviksi. Olen kiitollinen kohtalolle, kun sain vielä tavata entisen vaimoni. Nyt monta katkeraa muistoa on pyyhitty pois.

Anastasia Mannerheim kuoli vuonna 1936.

Mannerheimin lapsista Anastasia muutti Englantiin ja toimi siellä luostarissa nunnana lähes 20 vuotta. Sofia asui Ranskassa ja eli siellä taitelijoiden ja muiden erikoisten ihmisten seurassa.

Sofialla oli läheisempi suhde isäänsä kuin Anastasialla.

Hän asui jonkin aikaa Mannerheimin kanssa myös Helsingissä.

Mannerheim tuki taloudellisesti molempia tyttäriään koko elämänsä ajan.

Tyttäret olivat mukana Mannerheimin hautajaisissa vuonna 1951.

Anastasia kuoli vuonna 1963 ja Sofia kuoli vuonna 1978.

Mannerheim etenee sotilasuralla — Venäjän ja Japanin sota

Venäjän ja Japanin välillä käytiin sota vuosina 1904-1905. Venäjä halusi lisää maata Kiinasta ja muualta Aasiasta. Myös japanilaiset halusivat itselleen alueita Kiinasta. Helmikuussa vuonna 1904 japanilaiset hyökkäsivät Venäjän laivaston kimppuun: sota Venäjän ja Japanin välille oli syttynyt.

Mannerheimin kannalta sota syttyi juuri oikeaan aikaan. Hänen rahansa olivat taas lopussa, vaimo oli lähtenyt lasten kanssa Pariisiin ja muutenkin Mannerheimin henkilökohtaiset asiat olivat rempallaan. Sota tarjosi mahdollisuuden päästä pois Pietarista ja aloittaa elämä uudestaan. Se tarjosi myös Mannerheimille ensimmäisen mahdollisuuden näyttää sotilaana taitojaan oikeissa rintamataisteluissa.

Mannerheim ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja lähti innokkaana sotaan. Sitä varten hän oli opiskellut. Ensimmäisen kerran Mannerheim joutui taisteluun, kun hänen joukkonsa lähestyivät savimuurilla ympäröityä kylää. Yhtäkkiä alkoivat luodit lentää Mannerheimin hevonen oli vähällä pillastua.

Hänellä oli täysi työ rauhoittaa hevosensa ja johtaa joukkonsa suojaan. Illalla majapaikassa juotiin lasillinen konjakkia Mannerheimin kunniaksi. Se oli vanha tapa osoittaa huomiota venäläiselle upseerille, joka osallistui ensimmäiseen taisteluunsa.

Venäjän ja Japanin sodassa Mannerheim näki, miten huonosti Venäjän armeijaa johdettiin. Joukkojen kuri oli huono, upseerit juopottelivat ja haavoittuneiden hoito oli surkeasti järjestetty. Mannerheim itse huolehti joukoistaan hyvin. Hän saikin hyvää opetusta joukkojen johtamisesta oikeassa sotatilanteessa.

Mannerheimin johtamat joukot tekivät rohkeita tiedusteluretkiä.

Venäjän ja Japanin sodan aikana hänet ylennettiin everstiksi ja hän sai ansioistaan useita kunniamerkkejä.

Eräässä taistelussa Mannerheimin hevonen kaatui vetiselle joen jäälle. Mannerheim kastui ja vilustui. Hänelle nousi yli 40 asteen kuume. Siitä huolimatta hän ratsasti läpi palavan kaupungin ja yritti löytää sotasairaalan. Lopulta hän löysi sairasauton ja pääsi hoitoon.

Kuumeen lisäksi Mannerheimilla oli paha korvatulehdus. Sen vuoksi hän menetti kuulonsa vasemmasta korvastaan lopuksi ikäänsä.

Venäjä hävisi sodan Japania vastaan. Se merkitsi myös levottomuuksia ja kurittomuutta sotajoukoissa. Kansa oli tyytymätön keisariin ja aatelisiin, jotka johtivat maata. Suomessa venäläiset sortivat suomalaisia. Mannerheim arvosti kovaa kuria. Hän ei pitänyt kansan lakkoilusta eikä keisarin arvostelemisesta.

Kaikkein vaikeinta hänelle oli nähdä kurin höltyminen armeijassa.

Koko talvi oli erittäin kylmä Venäjän ja Japanin sodan aikana. Mannerheim sai ankaran reumatismin, nivelkipuja ja kovaa särkyä aiheuttavan taudin. Tämä sairaus vaivasi Mannerheimia koko hänen elämänsä ajan.

Mannerheim ratsastaa Aasian halki — tutkimusmatka Kiinaan

Venäjän ja Japanin sodan jälkeen Mannerheim sai yllättävän tehtävän. Hänet lähetettiin tutkimusmatkalle Kiinaan. Matka kesti vuodesta 1906 vuoteen 1908 saakka.

Matkan Mannerheim teki ratsain.

Hänen tehtävänään oli kerätä tietoja Kiinasta.

Hänen oli tarkistettava karttoja ja tutkittava ihmisten elintapoja.

Tietoja haluttiin käyttää sotilastarkoituksiin, mutta niiden avulla haluttiin lisätä myös muuta tietämystä.

Tietoa haluttiin Kiinan armeijasta ja maan hallinnosta.

Venäläiset halusivat myös löytää sopivat marssireitit Kiinan pääkaupunkiin, Pekingiin.

Matka Kiinaan ei ollut helppo. Matkastaan Mannerheim kertoi muistelmissaan seuraavasti: — Välillä kuljimme kuumilla hiekka-aavikoilla, välillä vuorilla ja jopa jäätiköillä.

Oli kestettävä kovaa hellettä ja kovaa pakkasta, hiekkamyrskyjä ja lumimyräköitä. Näimme upeita kaupunkeja ja pieniä kurjia kyliä.

Matkansa alussa Mannerheim näki paikalliset paimentolaishäät, joihin liittyi ratsastuskilpailu perinteen mukaisesti.

Ratsailla olevat osanottajat yrittivät siepata maasta teurastetun pukin, joka esitti ryöstettävää tyttöä.

Kun yksi ratsastaja oli siepannut eläimen, muut laukkasivat hänen peräänsä ja yrittivät ryöstää «tytön» häneltä.

Matkakertomuksessaan Mannerheim kirjoittaa ratsastuskilpailusta: Osanottajia oli paljon tässä kamppailussa pukinruhosta. Siksi taistelu muuttui suureksi ratsain käydyksi painiskeluksi. Kamppailussa muodostui 30 hevosen rykelmä, jossa ratsastajat pakottavat hevoset puristumaan toinen toisiaan vasten.

Muutamia kertoja koetin minäkin yhtyä leikkiin.

Onnistuinkin kiskaisemaan pukin satulaani.

Huomasin sen kevyemmäksi kuin olin luullut. Tosi hyvällä hevosella olisin ehkä päässyt se mukanani karkuun.

Matkalla olot olivat alkeelliset, mutta Mannerheim ei moisesta piitannut. Matkakertomuksessaan hän kirjoitti eräästä yöpymispaikastaan:

Levitän sadetakkini kivipermannolle, panen metsästyslaukkuni päänaluseksi ja käyn hekumoiden makuulle.

Mannerheim koki myös kiinalaisen uuden vuoden vieton. Matkaraportissaan hän kirjoitti siitä:

Rumpujen jyminä, metallilautasten räminä ja pommien paukahdukset kuuluivat läpi vuorokauden huoneeseeni. Ne julistivat, että suuri juhla oli meneillään. Kun toisena uudenvuodenpäivänä läksin ensi kertaa ulos, oli kaupunkia mahdoton tuntea. Kaikki myymälät olivat kiinni, ulko-ovet ja talojen edessä olevat pylväät oli koristeltu punaiselle paperille sirosti tekstatuilla kiinalaisilla sanoilla, paperilyhdyillä ja kaikenlaisilla muilla paperikoristeilla. Tätä hääräämistä ja paukuttelua jatkui ainakin viisi-kuusi päivää.

Kun Mannerheim pääsi Pekingiin, hän kirjoitti matkastaan laajan raportin. Takaisin Pietariin Mannerheim matkusti junalla.

Kaiken kaikkiaan Mannerheimin matka onnistui hienosti.

Hän otti 14 000 kilometrin matkallaan noin 1 300 valokuvaa.

Mannerheim keräsi myös paljon esineitä matkaltaan.

Niistä on koottu upea kokoelma, jota säilytetään ja esitellään Kansallismuseossa Helsingissä.

Myös Mannerheimin valokuvista ja kirjoituksista on ollut suurta hyötyä historian tutkijoille.

Matkansa jälkeen Mannerheim jopa suunnitteli ryhtyvänsä tutkimusmatkailijaksi.

Matkastaan Mannerheim sai antaa myös suullisen raportin itselleen keisarille. Keisari oli hyvin kiinnostunut Mannerheimin matkakertomuksesta.

Yleensä keisarin vastaanotto kesti korkeintaan puoli tuntia. Mannerheim sai olla keisarin luona tunnin ja 20 minuuttia! Vastaanoton lopuksi keisari kysyi Mannerheimin tulevaisuuden suunnitelmia. — Haluisin päästä rykmentin komentajaksi, Mannerheim vastasi. Keisari totesi, että Mannerheimin ei kannattanut surra asiaa. Mannerheim ehtisi kyllä elämänsä aikana johtaa rykmenttiä, mutta Kiinan matkan tapainen kokemus oli vain harvojen etuoikeus. Tässä asiassa keisari oli oikeassa.

Mannerheim ylenee everstistä kenraaliksi — ensimmäinen maailmasota

Vuonna 1909 Mannerheimin toive toteutui. Hänet komennettiin Puolaan rykmentin komentajaksi.

Puolassa Mannerheim vietti seitsemän vuotta.

Näitä vuosia hän on luonnehtinut elämänsä onnellisiksi vuosiksi.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoitti Puolan ajastaan:

— Vielä nykyisinkin ajattelen mielelläni seitsemää Puolan vuottani. Pääsin mukaan Puolan ylhäisiin seurapiireihin. Kaiken kaikkiaan puolalaiset ottivat minut vastaan ilman ennakkoluuloja.

Mannerheim ylennettiin Puolan vuosinaan kenraalimajuriksi. Hänet nimettiin myös jäseneksi Venäjän keisarin seurueeseen. Tämä oikeutti hänet pääsemään muita helpommin keisarin puheille. Se oli todella huomattava kunnianosoitus.

Puolassa Mannerheim koulutti joukkonsa valiojoukoiksi.

Hän kehitti miestensä ampumataitoja ja opetti heidät liikkumaan niin, että vihollisen konekiväärituli ei surmannut heitä helposti.

Mannerheimin aika Puolassa oli rauhan aikaa.

Mannerheimillä oli aikaa osallistua myös Puolan seurapiirien elämään. Tältä ajalta on säilynyt Mannerheimin rakkauskirjeitä puolalaiselle ruhtinatar Marielle.

Vuonna 1914 heinäkuun lopulla Mannerheim sai käskyn, että hänen joukkonsa on oltava valmiina lähtöön. Muutaman rauhan vuoden jälkeen ensimmäinen maailmansota syttyi 6. elokuuta vuonna 1914. Ensimmäisessä maailmansodassa Saksa ja Itävalta-Unkari taistelivat Englantia, Ranskaa, Venäjää ja monia muita pienempiä valtioita vastaan.

Mannerheimin joukot taistelivat Itävallan ja Romanian rintamilla.

Mannerheim joutui joukkojensa kanssa jo heti sodan alussa koviin taisteluihin. Krasnikin kaupunki oli tärkeä keskus, jonka Itävallan joukot yrittivät vallata. Mannerheim sai käskyn, että kaupunki on ehdottomasti pidettävä venäläisten hallussa. Siitä ei saanut luopua, «maksoi, mitä maksoi». Mannerheimin joukot torjuivat itävaltalaisten hyökkäykset useaan kertaan. Mannerheim ei tyytynyt vain puolustamaan asemiaan, vaan hyökkäsi itävaltaisten selustaan. Näin hän aiheutti sekasortoa Itävallan joukoissa.

Krasnikin taistelut kestivät kuuden päivän ajan. Kaupunki pidettiin Venäjän halussa.

Näissä taisteluissa osoittamansa taidon, rohkeuden ja päättäväisyyden ansioista Mannerheim sai korkean kunnianosoituksen, Yrjön miekan.

Myöhemmin hän sai vielä Yrjön ristin kunniamerkin.

Näitä huomionosoituksia Mannerheim oli kauan odottanut ja arvosti suuresti.

Ensimmäisen maailmansodan taistelut kehittivät Mannerheimista lopullisesti suuren sotapäällikön. Hän oli koko sodanjohdon arvostama, rohkea, itsenäinen ja nopealiikkeinen kenraali. Mannerheimin toimista ensimmäisessä maailmansodassa on kirjoitettu:

— Hänen kookas hahmonsa ilmestyi joka taholle. Mannerheim ilmestyi erityisesti sellaisiin paikkoihin, missä tilanne oli kehittynyt vaaralliseksi. Hän ratsasti joukkojen edellä ja tutki itse maastoa ja pani merkille maaston kohdat, joilla myöhemmin voisi olla merkitystä hänen päätöksenteolleen.

Mannerheim eroaa Venäjän armeijasta — Venäjällä puhkeaa vallankumous

Keisarin hallitsema Venäjä oli jäänyt jälkeen kaikesta kehityksestä. Venäjä oli laajentunut suureksi maaksi, mutta työväestön ja talonpoikien elämä maassa oli kurjaa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän kansan asema kurjistui entisestään. Tyytymättömät työläiset lakkoilivat. Kansa näki nälkää.

Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän keisari Nikolai II (toinen) erosi.

Vladimir Iljits Lenin oli noussut Venäjän bolsevikkien eli kommunistien johtajaksi. Hän julisti, että vallan piti kuulua kansalle. Bolsevikit tekivät lokakuussa 1917 vallankumouksen ja ottivat haltuunsa vallan kaikkialla Venäjällä.

Keisarin yksinvalta oli nyt lopullisesti kumottu.

Keisari ja koko keisarillinen perhe surmattiin vuonna 1918.

Syksyllä vuonna 1917 Mannerheim havaitsi, että myös hänen joukoissaan kuri oli höltynyt.

Vallankumoushenki tarttui sotilaisiin kaikkialla maassa.

Mannerheim ajatteli, että ei ollut syytä palvella armeijassa, missä sotilaat saattoivat surmata päällikkönsä milloin tahansa.

Mannerheim oli keisarin sotilas.

Keisari ei enää ollut vallassa.

Näin Mannerheimilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota Venäjän armeijasta.

Hän ei voinut ajatellakaan siirtyvänsä Venäjän uusien vallanpitäjien, kommunistien palvelukseen.

Itse asiassa koko hänen loppuelämänsä oli taistelua Venäjän kommunisteja ja heidän hallintoaan vastaan.

Mannerheim täytti 50 vuotta kesäkuussa vuonna 1917. Hän oli taas elämässään uuden vaiheen edessä. Venäjälle hän ei voinut jäädä. Uuden mahdollisuuden tarjosi kotimaa Suomi, jonne Mannerheim palasi joulukuussa vuonna 1917. Mannerheim tilittää muistelmissaan palvelusaikaansa Venäjällä:

— Kun silmäilin taaksepäin tuohon aikaan, minkä olin kulkenut keisarin univormussa, myönsin kiitollisena, että toiveeni olivat täysin toteutuneet. Kukin eri vaihe virkaurallani oli ollut erinomaisen antoisa, ja lisäksi minulla oli ollut onni kuulua valiojoukkoihin, joissa oli hyvät upseerit ja oiva henki. Sellaisten joukkojen johtaminen sekä rauhan että sodan aikana on tuottanut minulle tyydytystä.

Mannerheim valkoisen Suomen ylipäälliköksi — Suomi kokee katkeran sisällissodan

Venäjän vallankumous levisi myös Suomeen. Suomi julistautui itsenäiseksi maaksi 6. joulukuuta vuonna 1917.

Suomen hallitus eli senaatti oli perustanut sotilaskomitean. Sen tarkoituksena oli valmistella Suomen vapaustaistelua, jossa venäläiset joukot ajettaisiin pois Suomesta. Mannerheim meni mukaan sotilaskomitean työhön. Lopulta maan hallitus kutsui hänet armeijan ylipäälliköksi.

Itsenäinen Suomi oli jakautunut kahtia: punaisiin ja valkoisiin.

Lisäksi maassa oli noin 40 000 venäläistä sotilasta, jotka piti saada pois maasta.

Niin kauan kuin venäläiset sotajoukot olivat maassa, Suomi ei ollut aidosti itsenäinen maa.

Maassa olikin syttymässä sisällissota valkoisten ja punaisten välille.

Työväestö oli perustanut punakaartin. Venäläiset sotilaat tukivat punakaartin joukkoja. Porvaristo kokosi omia aseellisia joukkoja, joista syntyi valkokaarti.

Maa oli sekasortoisessa tilassa.

Sisällissodan alkaessa punaiset hallitsivat Etelä-Suomea ja Pohjanmaa ja muu Pohjois-Suomi oli valkoisten hallussa. Mannerheimin oli kuljettava läpi punaisen Suomen, että hän pääsisi valkoisten puolelle Pohjanmaalle.

Sota ei ollut vielä puhjennut ja junat kulkivat vielä. Ylipäälliköksi nimitetty Mannerheim lähti junalla Pohjanmaalle. Hän oli naamioitunut. Mannerheimille oli tehty myös väärennetty henkilötodistus, jonka mukaan hän oli kauppias.

Tampereen asemalla Mannerheim oli vähällä jäädä kiinni. Venäläiset sotilaat tarkistivat junia ja etsivät niistä upseereita ja muita sotilaita, jotka pyrkivät pohjoiseen valkoisten joukkoihin.

Mannerheim puhui huomaamattaan sotilaille venäjää. He alkoivat heti epäillä häntä valkoiseksi upseeriksi. Venäläiset sotilaat olivat juuri pidättämässä Mannerheimia. Silloin paikalle tuli nuori mies, jolla oli rautatieläisten virkapuku.

— Päästäkää mies menemään. Paperithan ovat kunnossa. Ettekö näe?

Hän on vaaraton kauppias, nuori mies sanoi sotilaille.

Venäläiset uskoivat nuorta miestä. Näin Mannerheim pääsi jatkamaan matkaansa. Oli kuitenkin hiuskarvan varassa, että valkoinen Suomi olisi menettänyt joukkojensa tulevan ylipäällikön.

Tämän tarinan Mannerheim on kertonut muistelmissaan. Mannerheim kirjoitti:

— Olisin halunnut sodan jälkeen palkita nuoren miehen. Todennäköisesti hän pelasti henkeni. Kun muistelmat ilmestyivät vuonna 1951, tämä nuori mies löydettiin.Hän oli Eino Lähteenmäki, joka silloin toimi Tampereen Klassillisen lyseon rehtorina. Nyt Lähteenmäelle myönnettiin korkea kunniamerkki kiitokseksi Mannerheimin pelastamisesta.

Suomen sisällissota vuonna 1918 oli hirveä sota, koska siinä suomalaiset taistelivat keskenään. Mannerheimille vuoden 1918 sota oli vapaussotaa. Hän halusi vapauttaa Suomen venäläisistä ja punaisista joukoista ja taata maan itsenäisyyden.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoitti sisällissodan aloittamisesta:

— Aloittamani sotatoimet kohdistuivat Suomeen jääneitä venäläisiä joukkoja vastaan.

Suomessa oli venäläisiä joukkoja, vaikka neuvostohallitus oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden.

Puhjennut sota oli siten vapautussotaa, vapaussotaa.

Tätä tosiasiaa ei muuta se, että sotatoimet pian jouduttiin kohdistamaan sekä venäläisiä että omia kapinallisia vastaan.

Kun Mannerheim oli päässyt Pohjanmaalle, hän ryhtyi nopeasti toimeen. Pohjanmaan venäläiset joukot riisuttiin aseista.

Samanaikaisesti alettiin kouluttaa suomalaisia miehiä sotilaiksi valkoiseen armeijaan.

Sisällissota alkoi samanaikaisesti Helsingissä ja Pohjanmaalla. Punaiset hallitsivat Etelä-Suomessa ja valkoiset muuta osaa maata. Aluksi punaiset pakottivat valkoiset perääntymään.

Suomesta oli ensimmäisen maailmansodan aikana lähtenyt nuoria miehiä Saksaan. Siellä he liittyivät Saksan armeijaan. He halusivat oppia taistelemaan. Miehiä kutsuttiin jääkäreiksi.

Jääkärien tarkoitus oli palata takaisin Suomeen. Suomessa he perustaisivat Suomen armeijan, joka vapauttaisi Suomen Venäjän vallasta.

Kun sisällissota oli syttynyt, jääkärit palasivat Saksasta Suomeen.

He menivät valkoisten puolelle ja taistelivat valkoisessa armeijassa punaisia vastaan.

Sisällissodan taistelut olivat verisiä. Valkoiset onnistuivat valtaamaan Tampereen, joka oli tärkeä punaisten tukikohta. Taistelu Tampereesta oli siihen asti suurin kaupungissa käyty taistelu. Sotivien joukkojen keskellä eli paljon tavallisia ihmisiä, niin punaisia kuin valkoisiakin.

Taistelu Tampereesta alkoi huhtikuun 3. päivänä aamuyöllä. Silloin kello kahden jälkeen maanpäällinen helvetti pääsi valloilleen Tampereella. Hirmuinen tykkien jyrinä rikkoi öisen hiljaisuuden. Ilmassa vonkuivat ammusten äänet ja kaikkialta kuului räjähdyksiä. Pian alkoi tulipalojen loimu näkyä taivaan rannalla. Tulipalot levisivät kaikkialle kaupunkiin. Tykkituli ei kestänyt tuntiakaan. Sitten alkoi kuulua kiväärien ja kuularuiskujen ammunta. Nyt valkoisten suurhyökkäys Tampereelle oli alkanut.

Valkoiset hyökkäsivät joka puolelta kaupunkiin. Jokaisella valkoisen armeijan sotilaalla oli kuusen oksa lakissaan. Valkoisen käsivarsinauhan erottaminen pimeässä olisi voinut olla vaikeaa. Lakissa olevasta kuusenoksasta valkoiset tunnistivat toisensa eivätkä ampuneet toisiaan.

Illalla 5. päivä huhtikuuta koko Tampere oli vallattu.

Punaisten täydellinen antautuminen tapahtui kuitenkin vasta seuraavana päivänä. Aamulla 6. päivä huhtikuutaPyynikin näkötorniin kohosi valkea vaate. Se oli merkki punaisten antautumisesta.

Vangitut punakaartilaiset koottiin Tampereen Keskustorille. Äärimmilleen rasittuneita ja masentuneita miehiä ja naisia seisoi risaisissa vaatteissa hiljaisina ympäri toria. Seuraavaan aamuun asti tuhansia vankeja säilytettiin Keskustorilla. Sieltä heidät marssitettiin vankileirille.

Kun taistelu Tampereesta oli ohi, Mannerheimin joukot saattoivat edetä etelään, kohti Helsinkiä.

Sodan loppuvaiheessa myös saksalaiset sotilaat tulivat auttamaan valkoisia. Nyt punaisten puolustus murtui lopullisesti. He yrittivät paeta Venäjälle. Osa pääsi pakoon, mutta monet joutuivat vankileirille. Katkera ja verinen sisällissota päättyi valkoisten voittoon.

Toukokuun 16. päivänä vuonna 1918 kenraali Mannerheim otti vastaan valkoisen armeijan voitonparaatin. Tämä oli Mannerheimin suuri hetki. Silloin oli kaunis päivä. Kaupungin naiset ja lapset toivat kukkia Mannerheimille. Kadut olivat täynnä ihmisiä, jotka hurrasivat Mannerheimille ja hänen joukoilleen.

Paraatin jälkeen Mannerheim piti kiitospuheen sotilailleen.

— Armeijan päämäärä on saavutettu. Maamme on vapaa. Suomen kansa on valmis ottamaan sen paikan, joka sille kuuluu eli elämään itsenäisenä kansakuntana muiden kansakuntien joukossa, Mannerheim sanoi.

Sisällissota oli julma sota. Siinä kuoli kaikkiaan noin 30 000 suomalaista. Ihmisiä kuoli taisteluissa, mutta paljon myös niiden ulkopuolella.

Punaisten hallitessa Etelä-Suomea, he surmasivat porvareita ja muita valkoisiksi epäilemiään henkilöitä. Joskus vanha kauna ja katkeruus saivat punaiset tekemään julmia veritekoja. Varsinkin kun sodan tappio näytti varmalta, punaiset syyllistyivät julmuuksiin. Näitä tekoja kutsuttiin punaiseksi terroriksi.

Taistelujen loputtua alkoi valkoinen terrori.

Vangiksi jääneitä punaisia ja muita työväestön edustajia surmattiin säälimättä. Aina ei tutkittu, oliko henkilö osallistunut taisteluihin. Pelkkä epäily siitä riitti.

Vankileireille koottiin noin 80 000 punaista. Taudit levisivät leireillä, eikä kaikille riittänyt edes ruokaa. Näissä oloissa vankileireillä kuoli noin 12 000 punaista.

Muistelmissaan Mannerheim kertoo, että hän oli esittänyt, että «vain törkeisiin rikoksiin syyllistyneet punaiset vangittaisiin ja harhaanjohdetut suuret joukot, nekin, jotka oli vangittu ase kädessä vapautettaisiin». Valitettavasti näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Vähitellen elämä Suomessa vakiintui. Kuitenkin sisällissota ja sen jälkiselvittelyt pitivät maan tiukasti jakautuneena kahtia porvaristoon ja työväestöön. Katkeruus ja epäluuloisuus jatkuivat.

Sisällissodan jälkeen Mannerheimiin suhtauduttiin ristiriitaisesti.

Suurin osa kansasta piti häntä sankarina, maan vapauttajana.

Kuitenkin moni hengissä säilynyt punainen tai punaisen perheenjäsen tunsi katkeruutta Mannerheimia kohtaan.

Mannerheim valtionhoitajana — itsenäisen Suomen rakentaminen alkaa

Sisällissodan jälkeen alkoi rauhan ja itsenäisen Suomen rakentamisen aika.

Suomen johtavat poliitikot halusivat pitää Suomen tiiviissä yhteydessä Saksaan.

Yhteistyössä haluttiin mennä niin pitkälle, että Suomeen haluttiin maan johtajaksi kuningas.

Itse asiassa eduskunta ehti jo valita tähän tehtävään saksalaisen prinssin. Kuninkaana hänen nimensä olisi ollut Väinö I (ensimmäinen).

Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan. Samalla suomalaisten oli pakko luopua suunnitelmastaan valita kuningas maan johtoon.

Mannerheim oli alusta asti vastustanut tiivistä yhteistyötä Saksan kanssa.

Hän ei päässyt yksimielisyyteen maan muiden johtajien kanssa siitä, mitkä valtiot olisivat parhaat yhteistyökumppanit Suomelle. Siksi Mannerheim erosi ylipäällikön tehtävästä melkein heti suuren voitonparaatin jälkeen 29.5. vuonna 1918. Eronsa jälkeen hän matkusti heti ulkomaille. Ero oli Mannerheimille katkera pettymys, koska voitetun sodan jälkeen hän olisi halunnut olla mukana maan johdossa.

Pian Mannerheimin palveluksia tarvittiin uudelleen.

Maassa oli huutava ruokapula. Tarvittiin ulkomailta viljaa ja muita elintarvikkeita.

Lisäksi Suomi oli juuri itsenäistynyt ja sen tukija, Saksa, hävinnyt maailmansodan.

Suomelle oli tärkeää, että Englanti, Ranska ja Yhdysvallat tunnustavat Suomen itsenäisyyden. Mannerheim oli sopiva mies neuvottelemaan näiden maiden kanssa.

Samalla hän pystyisi hankkimaan elintarvikkeita Suomeen.

Siksi hallitus pyysi Mannerheimia lähtemään Suomen edustajana neuvottelumatkalle Englantiin ja Ranskaan syksyllä vuonna 1918.

Aluksi Mannerheim epäröi lähteä hallituksen edustajana tälle matkalle. Muistelmissaan hän kirjoittaa asiasta: — Aluksi vastustin ehdotusta. En halunnut yhteistyöhön hallituksen kanssa, joka oli eri mieltä kuin minä. Ymmärsin kuitenkin pian, että isänmaallinen velvollisuuteni oli saada Suomen asema hyväksi maailmalla. Maamme tarvitsi myös elintarvikkeita. Siksi kauppayhteydet oli saatava kuntoon. Kun olin pohtinut asiaa perusteellisesti, päätin suostua hallituksen pyyntöön.

Mannerheimin matka oli onnistunut. Suomen itsenäisyys sai tunnustuksen ja maan ruokapulakin helpottui.

Haaveet saada kuningas olivat kariutuneet. Suomi tarvitsi johtajan, joka alkaisi järjestää maan asioita. Päätettiin nimittää maahan vanhojen lakien mukaan valtionhoitaja.

Mannerheim oli tähän tehtävään sopivin suomalainen.

Hänet nimitettiinkin valtionhoitajaksi 12.12. vuonna 1918.

Näin Mannerheim sai hyvityksen edellisen kevään erolleen ja kokemalleen pettymykselle.

Muistelmissaan Mannerheim kuvaa, iloaan ja tyytyväisyyttään, kun hän saapui Helsinkiin valtionhoitajana: — Samalla asemalla, jolta olin seitsemän kuukautta sitten poistunut yksinäisenä miehenä, olivat nyt maan kaikki arvohenkilöt minua vastassa. Myös kadun varret olivat täynnä helsinkiläisiä, jotka lämpimästi tervehtivät minua — jo toisen kerran saman vuoden aikana!

Mannerheimilla oli heti kolme tärkeää tehtävää: Suomen suhteet muihin maihin tuli saada kuntoon. Maassa oli yhä pula ruuasta. Elintarvikkeita piti nopeasti saada Suomeen. Lisäksi maahan oli saatava toimintakykyinen eduskunta ja valittava presidentti. Punavankeja oli vielä paljon vankileireillä.

Myös heidän kohtalonsa oli ratkaistava. Mannerheim esitti vankien armahtamista. Suuri armahdus toteutui kuitenkin vasta kesäkuussa vuonna 1919.

Ensimmäisinä tehtävinään Mannerheim loi Suomen hyvät suhteet ulkomaihin. Nopeasti hän myös pani toimeen eduskuntavaalit ja sitten presidentin vaalit.

Eduskunta valitsi Suomen ensimmäisen presidentin. Myös Mannerheim oli ehdolla presidentiksi.

Eduskuntaan oli valittu 80 sosiaalidemokraattia. Vasemmisto ja keskusta eivät voineet hyväksyä Mannerheimiä.

Näin Kaarlo Juho Stählberg valittiin ensimmäiseksi presidentiksi.

Tämä oli raskas tappio, jota Mannerheim ei koskaan unohtanut.

Presidentti Stählberg tarjosi Mannerheimille puolustusvoimien ylipäällikön tehtävää, mutta hän kieltäytyi siitä.

Tämän jälkeen Mannerheim vetäytyi kymmenen vuoden ajaksi syrjään poliittisesta elämästä.

Mannerheim vapaana kansalaisena — Mannerheimin lastensuojeluliitto perustetaan

Mannerheim oli nyt siviilihenkilö, vapaa kansalainen, jolla ei ollut minkäänlaista Suomen valtion antamaa tehtävää. Hän oli hyvässä kunnossa ja halukas toimintaan.

Varsinaisen kodin Mannerheim löysi itselleen Helsingin Kaivopuistosta.

Siellä sijaitseva huvila oli varta vasten korjattu Mannerheimin käyttöön.

Nykyään rakennuksessa toimii Mannerheim-museo.

Mannerheim sai monia kunnianosoituksia. Ehkä merkittävin niistä oli 7,5 miljoonan silloisen markan rahalahja, jonka suomalaiset olivat hänelle keränneet. Rahalahjan lisäksi Mannerheim sai vastaanottaa adressin eli kirjeen, jossa oli satojentuhansien suomalaisten allekirjoitus. Siinä todettiin muun muassa: — Haluamme kiittää Teitä Suomen vapaudesta ja itsenäisyydestä.

Olemme halunneet perustaa rahaston, joka kantaa Teidän nimeänne. Näin nimenne muisto säilyy myös tuleville sukupolville.

Mannerheim antoikin rahoista huomattavan osan erilaiseen avustustoimintaan.

Mannerheimin sodissa näkemät kärsimykset sekä keskustelut sisarensa ylihoitaja Sophie Mannerheimin kanssa antoivat hänelle aiheen perustaa vuonna 1920 Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton. Sen tavoitteena oli parantaa lasten terveyttä. Sisällissodan jälkeen moni lapsi oli menettänyt ainakin toisen vanhempansa. Myös he tarvitsivat apua.

Aluksi lastensuojeluliiton toimisto sijaitsi Mannerheim kodissa Kaivopuistossa. Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa tyytyväisenä tästä ajasta: — Mielihyvin muistelen ensimmäistä luovaa kaksivuotiskautta, jolloin liiton toimisto oli sijoitettu kotiini. Silloin saatoin läheltä seurata toimintaa ja myös osallistua työn kehittämiseen. Tässä työssä arvokkaana tukena minulla oli sisareni Sophie. Hän tuki ja kannusti minua vuoteen 1928 saakka, jolloin hän kuoli.

Vuodesta 1921 alkaen Mannerheim toimi Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana. Tässä tehtävässä hän toimi 30 vuotta, aina kuolemaansa asti. Tämäkin toiminta oli lähellä hänen sydäntään, ja hän omistautui sille koko tarmollaan.

Mannerheim toimi erityisen innokkaasti myös maanpuolustustyössä. Hän oli varsin suosittu puhuja erilaisissa vapaussodan muistojuhlissa.

Mannerheim ampuu tiikerin — ulkomaanmatkoja ja metsästysretkiä

Mannerheimin elämään sisältyi paljon ulkomaanmatkoja, joilla hän tapasi muiden maiden johtavia henkilöitä.

Ulkomailla hän saattoi myös liikkua vapaasti, ilman jatkuvaa huomiota.

On arvioitu, että 1920-luvulla Mannerheim oleskeli puolet ajastaan ulkomailla.

Mannerheim oli koko elämänsä ajan innokas metsästäjä. Kun hänellä ei ollut virallisia tehtäviä, myös metsästykseen jäi aikaa.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa metsästysharrastuksestaan: — Kotimaassa olin mukana hyvien ystävien seurassa virkistävillä metsästysretkillä. Metsästin myös Itävallassa, jossa minulla oli oma saksanhirvien pyyntialue. Vuosina 1927 ja 1937 minulle tarjoutui mahdollisuus matkustaa Intiaan ja metsästää siellä suurriistaa.

Intian metsästysmatkalla vuonna 1937 hän sai saaliiksi neljä tiikeriä.

Kaksi tiikerin taljaa on vieläkin nähtävillä Helsingissä Kaivopuiston Mannerheim-museossa.

Mannerheim piti vuonna 1937 esitelmän, jossa hän kuvasi tiikerin metsästystä.

Tiikereitä metsästetään elefanttien selästä.

Intiassa on erityisiä tiikerien jäljittäjiä, jotka löytävät viidakon korkeasta heinikosta tiikerin olinpaikan. Heinä on usein niin korkeaa, että se ulottuu elefantin yli.

Kun tiikeri on saarrettu, elefantit polkevat heinän matalaksi. Näin tiikeri voidaan mahdollisimman hyvin havaita.

Elefantit olivat polkeneet heinän matalaksi. Emme kuitenkaan havainneet tiikeriä. Aika kului.

Pimeys oli jo lähellä, kun metsästyksen johtaja pyysi minua ratsastamaan elefantilla eteenpäin. Tiikeri oli lähellä.Elefantti pysähtyi eikä suostunut menemään lähemmäksi tiikeriä. En nähnyt kunnolla tiikeriä, mutta ammuin kohtaan, jossa tiikerin piti olla. Mitään ei tapahtunut.

Yllättäen näin jotain valkoista aivan lähellä.

Olivatko ne tiikerin hampaat? Ammuin nopeasti niitä kohti. Sitten vieressä näkyi valkoisia raitoja. Ammuin taas kaksi laukausta. Nyt näin, että jotain lysähti kasaan. Odotimme hetken aikaa. Heitimme kiviä ruohikkoon, missä tiikerin piti olla. Mitään ei tapahtunut. Uskaltauduimme katsomaan ja löysimme kuolleen ison tiikerin.

Olin ampunut tiikeriä niskaan. Kaikki olivat ihastuksissaan siitä, että olimme lopulta onnistuneet. Aikaa ei olisi enää ollut jatkaa metsästystä, koska muutaman minuutin kuluttua tuli pimeää ja yö laskeutui viidakkoon.

Mannerheim puolustusneuvoston puheenjohtajaksi — syttyykö sota vai ei?

Venäjä oli muuttunut Neuvostoliitoksi. Siellä oli vallassa kommunistinen puolue. Suomalaiset olivat edelleen jakautuneet kahteen leiriin: oli punaisia eli työväestö ja valkoisia eli porvaristo.

Suomessa kommunistit järjestivät lakkoja. Kommunistit olivat kiihkeitä punaisia. Kommunisteja vastustava lapuanliike syntyi Pohjanmaalla. Lapuanliike oli valkoinen, kiihkeä isänmaallinen liike. Siihen kuului porvaristoa, talonpoikia, virkamiehiä ja monenlaista väkeä eri puolilta Suomea.

Lapualaisten mielestä kommunistit ja muut vasemmistolaiset halusivat liittää Suomen Neuvostoliittoon. Siksi lapualaiset pahoinpitelivät kommunisteja ja muita punaisia.

Mannerheimilla oli kaiken aikaa ollut kannattajia, jotka pyrkivät nostamaan hänet joko maan tai armeijan johtoon. Mannerheim kannatti kommunisteja vastustavan lapuanliikkeen päämääriä. Kuitenkin hän kieltäytyi ryhtymästä liikkeen johtoon.

Suomessa toimi puolustusneuvosto, jonka tarkoituksena oli pitää huolta siitä, että maan puolustaminen olisi kunnossa, jos sota mahdollisesti syttyy.

Talvella vuonna 1931 P. E. Svinhufvud valittiin Tasavallan presidentiksi. Nyt hän pyysi Mannerheimia puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Samalla presidentti Svinhufvud pyysi Mannerheimia ryhtymään ylipäälliköksi, jos Suomi joutuu sotaan.

— Pystyn hallitsemaan maata, mutta en pysty johtamaan sotaa, Svinhufvud totesi Mannerheimille.

Mannerheim suostui ehdotukseen. Hän alkoi toimia puolustusneuvoston puheenjohtaja ja oli valmis ylipäälliköksi, jos sota syttyy.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa ryhtymisestään puolustusneuvoston puheenjohtajaksi:

— Jouduin suurten ja vaikeiden tehtävien eteen, kun otin vastaan puheenjohtajuuden.

Ensi sijassa oli koetettava saada eduskunta ymmärtämään, miten tärkeää oli korjata armeijan varustautumisen puutteet.

Lisäksi Karjalankannaksen linnoittaminen oli erinomaisen tärkeä ja kiireellinen tehtävä.

Vuonna 1933 Mannerheim ylennettiin sotamarsalkaksi.

Mannerheim ryhtyi tarmokkaasti työhön puolustusneuvostossa.

Suomen sotateollisuutta kehitettiin. Suomalaisten maanpuolustustahtoa kohotettiin. Muiden Pohjoismaiden kanssa yritettiin aikaan saada liittoa sodan varalta.

Pohjoismaiden liittoa ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Suomen puolustusta ei myöskään saatu kuntoon Mannerheimin toivomalla tavalla.

Valtio käytti 1930-luvulla Mannerheimia edustajanaan ulkomailla. Tähän Mannerheimilla oli hyvät valmiudet, sillä hänellä oli hyvä kielitaito. Lisäksi hän tunsi henkilökohtaisesti monia ulkomaiden johtohenkilöitä.

Koko 1930-luvun Mannerheim oli yksi niistä, jotka pelkäsivät suursodan syttymistä. Puolustusneuvoston puheenjohtajana hän vaati voimakkaasti, että Suomen oli varustauduttava eli hankittava aseita sotaa varten.

— Tämä on kilpajuoksua myrskyä vastaan, Mannerheim kertoi työstään aseiden hankkimiseksi Suomeen. Välillä Mannerheim jopa uhkasi erota tehtävästään, ellei armeija saisi lisää varoja.

Mannerheimin sotaa edeltävää työtä Suomen puolustusvalmiuden nostamiseksi voi pitää yhtenä hänen uroteoistaan. Suomi oli huonosti varustautunut talvisotaan, mutta vielä huonommin asiat olisivat olleet ilman Mannerheimin toimintaa.

Oli kaiken kaikkiaan hyvin tärkeää, että Mannerheim toimi puolustusneuvoston puheenjohtajana. Näin hänen oli vuonna 1939 helpompi siirtyä ylipäälliköksi talvisodan alkaessa.

Talvisodan ylipäällikkö — Neuvostoliiton hyökkäys torjutaan

Saksassa Adolf Hitler oli noussut valtaan. Hän varustautui suursotaan. Muut Euroopan maat eivät uskoneet, että uusi maailmansota voisi syttyä. Suomessakaan ei uskottu, että maa voisi joutua sotaan.

— Maailma ei ole tullut niin hulluksi, että se alkaisi uuden sodan, monet ihmiset ajattelivat.

Mannerheimin pahat aavistukset suursodan syttymisestä osoittautuivat oikeaksi. Saksa aloitti toisen maailmansodan. Toinen maailmansota syttyi, koska Saksa halusi valloittaa lisää alueita. Hitler halusi luoda Suur-Saksan. Hitler sai aikaan sen, että Itävalta ja Tsekkoslovakia ilman sotaa yhdistettiin Saksaan. Englanti ja Ranska olivat luvanneet auttaa Puolaa, jos Saksa hyökkää sinne. Kun Saksa sitten hyökkäsi 1. syyskuuta vuonna 1939 Puolaan, se merkitsi käytännössä toisen maailmansodan alkamista.

Sota levisi myös Suomeen. Neuvostoliitto halusi Suomelta maa-alueita, jotta se voisi paremmin järjestää oman puolustuksensa. Suomalaiset eivät suostuneet luovuttamaan alueita. Suomessa pelättiin, että suostumalla vaatimuksiin Neuvostoliitto lopulta miehittäisi koko Suomen.

Mannerheim olisi halunnut myöntyä Neuvostoliiton vaatimuksiin alueluovutuksista. Hän ajatteli, että Suomi ei vielä ollut valmistautunut sotaan. Mannerheim halusi voittaa aikaa ja varustaa Suomen armeijan kunnolla sotaa varten.

Suomi oli siirtänyt sotilaita Neuvostoliiton rajalle. Samoin Neuvostoliiton armeija oli valmiina sotaan.

Suomen ja Neuvostoliiton rajalla, Mainilan kylässä Neuvostoliitossa kuultiin useita räjähdyksiä. Neuvostoliitto syytti, että suomalaiset olivat ampuneet tykeillä Mainilan kylään.

Suomalaiset vastasivat, että tykkejä ei ollut niin lähellä rajaa, että Mainilaan olisi voitu ampua. Räjähdysten syy jäi selvittämättä. Tapausta kutsutaan Mainilan laukauksiksi.

Muistelmissaan Mannerheim kertoo Mainilan laukauksista.

Hän osoittaa mahdottomaksi, että suomalaiset olisivat voineet ampua tykeillä Neuvostoliiton puolelle.

Neuvostoliitolle välitettiin heti tieto, että suomalaiset eivät voineet laukauksia ampua. Suomalaisia ei kuitenkaan uskottu.

Tällaista Neuvostoliiton juonta Mannerheim kertoo kuitenkin odottaneensa. Muistelmissaan hän kirjoittaa:

— Olin odottanut Neuvostoliitolta jotain tällaista juonta, jonka avulla he voisivat aloittaa sodan. Tiesin tarkkaan, missä tykkimme olivat. Niillä ei olisi voitu ampua rajan yli. Myöhemmin saimme vangiksi neuvostoliittolaisia sotilaita, jotka kertoivat, että neuvostoliittolaiset olivat itse ampuneet nämä laukaukset.

Myös Neuvostoliitto on myöntänyt, että Mainilan laukauksia ei ammuttu Suomesta, vaan neuvostoliittolaiset ampuivat ne itse.

Mainilan laukauksista Neuvostoliitto sai tekosyyn aloittaa sodan. Tosiasiallinen syy sotaan oli se, että suomalaiset eivät suostuneet Neuvostoliiton aluevaatimuksiin.

Marraskuun 30. päivänä vuonna 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota oli alkanut.

Sota kesti koko talven.

Siksi sotaa alettiin kutsua talvisodaksi.

Historian tutkijat ovat meidän aikoihimme asti keskustelleet, olisiko talvisota voitu välttää, jos Neuvostoliiton aluevaatimuksiin olisi suostuttu?

Tähän kysymykseen tuskin koskaan saadaan lopullista vastausta.

Mannerheim kirjoittaa talvisodan alusta muistelmissaan:

— Marraskuun viimeinen vuonna 1939 koitti kirkkaana ja aurinkoisena. Aamusella kadut vilisivät kouluihinsa ja työpaikkoihinsa matkalla olevia lapsia ja aikuisia.

Yhtäkkiä putosi pommeja Helsingin keskustaan levittäen kuolemaa ja hävitystä. Talvisota oli alkanut.

Muistelmissaan Mannerheim jatkaa kertomustaan, miten hän käveli rauhallisesti presidentin luo ja ilmoitti: — Ilmoittaudun sopimuksen mukaan Suomen armeijan ylipäällikön tehtävään.

Talvisodan alkaessa Mannerheim oli jo 72-vuotias.

Hän oli saanut sotamarsalkan arvon ja oli itseoikeutettu Suomen armeijan ylipäällikkö. Mannerheim ryhtyi itse johtamaan sotaa.

Päämajansa hän perusti Mikkeliin. Mannerheim vetosi kansaan ja toivoi siltä yksimielisyyttä.

Pienen maan suurin voima on yksimielisyys. Unohtakaamme epäluottamus. Me tarvitsemme toisiamme, Mannerheim vetosi kansaan.

Suomalaiset kuulivat Mannerheimin vetoomuksen ja ottivat sen tosissaan. Sisällissodan jälkeinen maan kahtiajako hävisi.

Ei ollut enää punaisia ja valkoisia. Suomalaiset puolustivat yksimielisinä maataan Mannerheimin johdolla.

Suomi oli huonosti varustautunut sotaan. Aseet olivat vanhentuneita. Sodan alussa jokaiselle sotilaalle ei riittänyt edes omaa kivääriä. Ammuksia ei ollut riittävästi. Vaatteistakin oli pulaa, eikä kaikille riittänyt armeijan vaatteita.

Neuvostoliiton armeijan aseet olivat hyviä. Muutenkin neuvostoliittolaiset olivat suomalaisia paremmin varustautuneet sotaan. Heillä oli tykkejä, panssarivaunuja, lentokoneita ja muuta sotakalustoa enemmän kuin suomalaisilla.

Suurin ero Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli kuitenkin joukkojen vahvuudessa. Kun talvisota alkoi Suomen armeijassa oli 295 000 miestä.

Vastaavasti Neuvostoliiton armeijassa oli Suomen rajalla lähes 500 000 miestä!

Suomalaiset osasivat taistella metsässä. Siksi Neuvostoliitto ei aina pystynyt käyttämään ylivoimaa hyödykseen. Siitä huolimatta Suomen voimavarat tuntuivat vähäisiltä sodassa Neuvostoliitoa vastaan.

Aivan sodan alussa suomalaiset perääntyivät, joskus nopeasti ilman taistelua.

Tämä hermostutti luonnollisesti Mannerheimia.

Hän säilytti malttinsa ja joukkoja ja niiden johtajia vaihdettiin eri rintamilla.

Tolvajärvellä saatiin suuri torjuntavoitto.

Ensi kerran toisessa maailmasodassa pienen maan armeija oli suuressa taistelussa voittanut suurvallan joukot.

Suomalaiset saivat sotasaaliiksi paljon aseita ja tykkejä.

Tärkeintä oli, että tämän jälkeen Suomen armeija alkoi luottaa ja uskoa taistelukykyynsä.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa Tolvajärven voitosta: — Tulos oli loistava. Vihollinen oli kärsinyt musertavan tappion. Tehtävä, joka oli tuntunut ylivoimaiselta, oli täytetty.

Kiitos tästä kuuluu kahdelle johtajalle. Heidän tahdonvoimansa ja esimerkkinsä johti joukot voittoon. Se, että eversti Talvela ylennettiin kenraalimajuriksi ja everstiluutnantti Pajari ylennettiin everstiksi, oli hyvin ansaittu palkinto. Ennen muuta kiitos kuului kuitenkin joukoille, sotilaille. Heidän kestävyytensä ja uhrimielensä toi voiton.

Muistelmissaan Mannerheim kiittää Tolvajärven voittoa myös armeijan ja koko kansan taisteluhengen nostamisesta. Mannerheim kirjoittaa:

— Tolvajärven voitto innosti muilla kaistoilla taistelevia sotilaita jaloon kilpailuun. Se antoi sekä maan johdolle että Suomen kansalle luottamusta armeijan suorituskykyyn.

Tolvajärven voiton jälkeen suomalaiset alkoivat taistella sisukkaasti ja saivat Neuvostoliiton hyökkäyksen pysähtymään. Neuvostoliitto ei vallannut Suomea parissa viikossa, kuten siellä oli suunniteltu. Suomalaiset saivat torjuntavoittoja eli pysäyttivät hyökkäyksiä. Taipaleella, Summassa ja Kolkalla suomalaiset voittivat taisteluja.

Raatteen tiellä tuhottiin suuri Neuvostoliiton joukko-osasto.

Suomalaiset saartoivat Neuvostoliiton joukot joka suunnalta.

Näin syntyi «motti».

Kun neuvostoliittolaiset oli piiritetty, he eivät saaneet lisää ruokaa eivätkä ammuksia.

Myös Raatteen tiellä «mottiin» jääneiden sotilaiden oli lopulta pakko antautua.

Neuvostoliitolla oli kuitenkin enemmän joukkoja ja paremmat aseet kuin Suomella. Suomalaiset puolustautuivat urheasti. Neuvostoliitto lisäsi joukkojaan. Lopulta suomalaisten oli annettava periksi. Suomen armeija alkoi vetäytyä. Helmikuussa vuonna 1940 kaikki ymmärsivät, että nyt oli nopeasti saatava aikaan rauha.

Talvisodan rauha allekirjoitettiin 12.3. vuonna 1940.

Rauha saatiin kovilla ehdoilla. Neuvostoliitolle oli luovutettava maa-alueita enemmän kuin ennen sotaa oli vaadittu. Suomalaisia oli paljon kuollut ja haavoittunut sodassa. Suomi oli hävinnyt sodan.

Kun talvisota oli päättynyt Mannerheim antoi ylipäällikön päiväkäskyn, joka luettiin radiossa.

Siinä Mannerheim kiitti sotilaitaan.

Päiväkäskyssä todettiin muun muassa: — Suomen kunniakkaan armeijan sotilaat! Te ette tahtoneet sotaa, te rakastitte työtä, rauhaa ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun.

Te olette sodassa suorittaneet suurtöitä, jotka vuosisatoja loistavat historian lehdillä.

Olen taistellut monilla rintamilla, mutta en ole vielä nähnyt vertaisianne sotureita.

Olen ylpeä teistä kuin olisitte omia lapsiani.

Talvisota kesti 105 päivää. Pidettiin ihmeenä, että pieni Suomi oli pystynyt puolustautumaan suurta Neuvostoliittoa vastaan. Suuri arvo Suomen selviytymisestä annettiin ylipäällikkö Mannerheimille. Hänen valtava tahdonvoimansa oli tarttunut sotilaisiin ja koko kansaan. Arvellaan, että juuri voimakas tahto ja yksimielisyys sittenkin ratkaisivat sen, että Suomi selviytyi talvisodasta ja säilyi itsenäisenä.

Talvisodassa Suomi, Suomen armeija ja sen ylipäällikkö olivat koko maailman huomion kohteena. Muu maailma piti talvisotaa «hyvän ja pahan tai oikeuden ja vääryyden» välisenä taisteluna. Talvisodassa «hyvä ja oikeassa oleva» Suomi joutui «pahan ja epäoikeudenmukaisen» Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi. Mannerheimin kansainvälinen maine oli korkeimmillaan talvisodan jälkeen. Häntä pidettiin sotapäällikkönä, joka oli pelastanut pienen kansansa ylivoimaisen suurvallan kynsistä etukäteen täysin toivottomalta näyttäneessä sodassa.

Talvisodan jälkeen Suomessa alettiin puhua «talvisodan hengestä». Sillä tarkoitettiin yksimielisyyttä: Talvisodassa suomalaiset halusivat yhdessä — joka nainen ja joka mies — yhteisvoimin puolustaa omaa maataan. Tämän yksimielisyyden keulakuvaksi nousi Mannerheim. Nyt hänestä puhuttiin «koko kansan Marskina». Myös vasemmisto ja työväenliike alkoivat hyväksyä Mannerheimin ja tukivat hänen toimintaansa.

Muistelmissaan Mannerheim päättää talvisotaa käsittelevän jakson tyytyväisyyteen itsenäisyyden säilymisestä. Sen lisäksi hän lausuu ennustuksen, joka valitettavasti myöhemmin toteutui. Mannerheim kirjoittaa:

— Suomelle talvisodan tulos oli ennen kaikkea maan kalliisti ostetun itsenäisyyden säilyminen. Kuolettava vaara oli saatu torjutuksi ponnistamalla kansakunnan viimeisetkin voimat. Mutta vaarat eivät olleet ohi.

Mannerheim jatkaa ylipäällikkönä — välirauhan aika

Talvisodan jälkeinen rauha ei merkinnyt todellista rauhaa. Suomi oli tyytymätön epäoikeudenmukaisiin rauhanehtoihin. Myöskään Neuvostoliitto ei ollut tyytyväinen niihin ehtoihin, joilla se olisi suostunut rauhaan. Alkoikin niin sanottu «välirauhan aika», jolloin uuden sodan uhka oli koko ajan ilmassa.

Mannerheim kirjoitti muistelmissaan tästä ajasta otsikolla «Aseellinen rauha». Suomalaisten epäluuloista Neuvostoliittoa kohtaan hän kirjoitti: — On tuskin ihmettelemistä siinä, että tunnelmalle oli luonteenomaista epäluuloisuus Neuvostoliittoa kohtaan. Saatoimmeko luottaa naapuriin, joka oli käynyt hyökkäykseen aivan ilmeisenä tarkoituksena kukistaa koko maamme?

Myös Mannerheim epäili koko välirauhan ajan sitä, pysyisivätkö Neuvostoliiton joukot sovitun rajalinjan takana. Siksi Suomen joukot vetäytyivät täydessä taisteluvalmiudessa, ja rajavyöhykettä alettiin välittömästi linnoittaa. Myös armeijan sotilaiden lukumäärää lisättiin ja koulutusta parannettiin. Miesten tuli silloin olla rauhan aikana sotaväessä kaksi vuotta.

Talvisodan ajan presidentti Kyösti Kallio toimi myös välirauhan aikana Tasavallan presidenttinä. Mannerheimin olisi pitänyt luovuttaa armeijan ylipäällikkyys hänelle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Euroopassa toinen maailmansota jatkui, ja uutta sotaa Neuvostoliiton kanssa pelättiin Suomessa koko ajan. Presidentti Kallio ei halunnut ottaa vastaan ylipäällikön raskasta tehtävää ja vastuuta.

Presidentti Kallio oli väsynyt ja sairas. Keskellä kesää vuonna 1940 presidentti Kallio sai kaksi halvauskohtausta, joista hän toipui hitaasti. Pääministeri Risto Rytin tehtäväksi jäi hoitaa myös presidentin tehtäviä. Viimein Kallio ilmoitti eroavansa.

Hänen jälkeensä Risto Ryti valittiin Tasavallan presidentiksi

Risto Ryti valittiin presidentiksi 18.12. vuonna 1940. Seuraavana päivänä Kyösti Kallio lähti Helsingistä Nivalaan. Helsingin rautatieasemalla hän tarkasti viimeisen kerran kunniakomppanian. Ylioppilaiden soihdut ja suuri joukko suomalaisia oli saattamassa Kyösti Kalliota kotimatkalle. Kesken lipputervehdystä Kallio horjahti ja vaipui kuolleena Mannerheimin käsivarsille. Talvisodan ajan presidentti kuoli talvisodan ylipäällikön käsivarsille.

Mannerheim ja presidentti Kallio olivat läheiset työtoverit, jotka arvostivat toisiaan. Ennen muuta Mannerheim arvosti Kallion asiantuntemusta ja myönteisyyttä maanpuolustuksessa.

— Ajatelkaapa tuota yksinkertaista talonpoikaa, hän on aika taitava! Mannerheim arvioi Kallioita kenraaleilleen.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa Kallion kuolemasta:

— Isänmaan palveluksessa kulunut pitkä elämä oli saanut mahtavan lopun, joka oli omiaan liittämään Suomen kansan yhteen järkyttyneenä maan isän poismenosta ja levottomana maan tulevaisuudesta.

Eräät tutkijat ovat arvelleet, että myös Mannerheim olisi halunnut jo vetäytyä syrjään. 72-vuotiaalle miehelle talvisodan hermopaine oli ollut kova koettelemus.

Suomen talvisota oli ohi, mutta muualla jatkui toinen maailmasota. Saksa alkoi suunnitella sotaa Neuvostoliittoa vastaan. Suomessa elettiin epävarmuuden aikaa: syttyykö sota uudestaan?

Välirauhan aika on jaettu kahteen eri jaksoon.

Aluksi oli huoli siitä, säilyykö Suomen itsenäisyys vai hyökkääkö Neuvostoliitto uudestaan?

Toinen vaihe alkoi, kun vähitellen saatiin tietoa siitä, että Saksa ehkä hyökkää Neuvostoliittoon.

Näin myös Suomella olisi mahdollista saada talvisodassa menetetyt alueet takaisin.

Kun Saksan johtaja Hitler aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon, hän ilmoitti radiopuheessa, että myös suomalaiset tukevat tässä sodassa Saksaa.

Muistelmissaan Mannerheim arvostelee Hitlerin ilmoitusta, että «suomalaiset ja saksalaiset seisovat rinnakkain puolustamassa Suomea». Mannerheim kirjoittaa: — Hitlerillä ei ollut minkäänlaista oikeutusta tuollaiseen yksipuoliseen julistukseen. Ehkä hänen tarkoituksena olikin asettaa Neuvostoliitto sellaisen tosiasian eteen, että sen oli pakko hyökätä Suomeen. Toisaalta olen varma, että joka tapauksessa Neuvostoliitto olisi hyökännyt Suomeen.

Tässä vaiheessa Suomessa ajateltiin, että Saksa tulee varmasti voittamaan sodan Neuvostoliittoa vastaa. Suomen uutta sotaa Neuvostoliittoa vastaan alettiin kutsua jatkosodaksi.

Jatkosodan ylipäällikkö — itsenäisyys säilyy

Kesäkuun 25. päivänä vuonna 1941 Neuvostoliiton joukot aloittivat hyökkäyksen Suomeen. Näin talvisotaa oli seurannut uusi sota, jatkosota, oli alkanut. Nyt Suomi taisteli Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.

Suomi oli paremmin varustautunut jatkosotaan kuin talvisotaan. Muistelmissaan Mannerheim arvioi valmiutta jatkosotaan:

Käytettävissä oli enemmän sotilaita kuin talvisodassa, koska palvelusaikaa armeijassa oli pidennetty. Tehtaat valmistivat tarvikkeita armeijalle. Sotilailla oli paremmat kiväärit. Tykistön käytössä oli isoja tykkejä. Ilmavoimilla oli enemmän ja parempia lentokoneita, ja ilmatorjuntatykistö oli parempi kuin talvisodassa.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa jatkosodan alusta: — Sodan puhkeaminen ei tullut yllätyksenä kenellekään ajattelevalle suomalaiselle. Kansa oli jälleen yksimielisenä hallituksen ja eduskunnan takana. Jokainen ymmärsi, että meidät oli pakotettu uuteen taisteluun elämästä ja kuolemasta.

Sodan alussa Suomi hyökkäsi ja Neuvostoliiton armeija perääntyi. Suomalaiset valloittivat takaisin alueita, jotka oli menetetty talvisodassa tai luovutettu Neuvostoliitolle rauhanehtojen mukaisesti. Viipurin ja Sortavalan kaupungit vallattiin takaisin.

Suomalaiset ylittivät vanhan rajan ja valtasivat myös Neuvostoliiton alueita. Joidenkin suomalaisten mielestä siihen ei ollut oikeutta.

Viipurin valtauksesta Mannerheim kirjoittaa muistelmissaan: — Suomen lippu vedettiin Viipurin linnan salkoon 30. elokuuta vuonna 1941. Silloin koko kansan kärsimättömästi odottama vapautuksen hetki oli koittanut. Ilo ja ylpeys Karjalan pääkaupungin valtauksesta oli suuri. Tosin tunnelmaa synkensivät ne suuret hävitykset, jotka vihollinen oli kaupungissa tehnyt.

Marsalkka Mannerheim tervehtii sotilaita Kirvun pitäjän Rätykylässä Karjalankannaksella elokuussa 1941.

Suomen hyökkäys pysähtyi. Tavoite oli saavutettu: vanhat alueet oli vallattu takaisin ja saatu hyvät puolustusasemat. Monen pettymykseksi sota ei kuitenkaan loppunut.

Suomalaiset olivat ajatelleet, että jatkosota loppuu pian. Sodan alussa sotilaat yleisesti puhuivatkin, että «syksyksi päästään kotiin, korjaamaan vilja pelloilta». Näin ei kuitenkaan käynyt. Miesten täytyi olla armeijassa ja rintamalla.

Työvoimaa ei riittänyt pelloille eikä tehtaisiin.

Näin suomalaisia kohtasi vuonna 1941 kovat taloudelliset vaikeudet. Elintarvikkeita ei ollut riittävästi, ja siksi pelättiin jopa nälänhätää. Suomalaiset ponnistelivat uutterasti ja Saksasta saatiin ruoka-apua. Näin tästäkin uhasta selvittiin.

Talven ja kevään aikana vuonna 1942 Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät ankarasti suomalaisten kimppuun. Suomalaiset torjuivat nämä hyökkäykset. Tämän jälkeen jatkosota muuttui asemasodaksi. Se tarkoitti, että molemmat osapuolet pysyivät paikoillaan ja vartioivat toisiaan.

Jatkosodan kestäessä Mannerheim täytti 75 vuotta. Silloin hänelle myönnettiin Suomen marsalkan arvonimi. Loistavat sotilaalliset tekonne ovat oikeuttaneet meidät antamaan Teille Suomen marsalkan arvonimen. Samalla määräämme syntymäpäivänne puolustusvoimien lippupäiväksi, puhui presidentti Risto Ryti, kun hän onnitteli Mannerheimia.

Suomen marsalkka on arvonimi, ei sotilasarvo.

Se oli korkein mahdollinen kunnianosoitus, joka Mannerheimille voitiin antaa.

Myös Saksan johtaja Adolf Hitler kävi onnittelemassa Mannerheimia. Siitä Mannerheim ei pitänyt, koska hän pelkäsi, että näin Suomen ajateltaisiin olevan liian kiinteässä yhteydessä Saksaan.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa Hitlerin vierailusta: — Juhlieni edeltävänä iltana sain odottamattoman sanoman, että Saksan johtaja Hitler aikoi tulla lentokoneellaan minua onnittelemaan. Ilmoitus tästä vierailusta sai minut huolestuneena ajattelemaan, mihin kaikkiin päätelmiin se antaa aihetta.

Mannerheimillä oli mahdollisuus keskustella myös kahden kesken Hitlerin kanssa. Muistelmissaan hän kirjoittaa näistä keskusteluista:

— Hitler kertoi käsityksiään sotatilanteesta. Hän oli pahoillaan, että Saksa ei ollut voinut tukea Suomea talvisodassa. Hitler kertoi, että hänelle oli ollut yllätys, miten vahva armeija Neuvostoliitolla oli. Minulle Hitler korosti, että kansoillamme ei ollut tietä elossa säilymiseen kuin viedä sota Neuvostoliittoa vastaan voittoon.

Samoin kuin talvisodan aikaan myös jatkosodassa Mannerheimin päämaja sijaitsi Mikkelissä. Siitä käytettiin myös nimitystä «Marskin hovi». Nimi johtui siitä, että Mannerheim vietti hyvin täsmällistä elämää, jossa noudatettiin tarkkoja sääntöjä ja hyviä käytöstapoja.

Mannerheim söi säännöllisesti lounaan ja päivällisen. Aterioilla hänellä oli mukana muita päämajan upseereita ja usein myös arvokkaita vieraita.

Kun jatkosota alkoi, Mannerheim oli 74-vuotias.

Hänen terveytensä ei enää ollut kovin hyvä.

Hän harrasti uimista ja ratsastamista lähes päivittäin.

Vaivat pakottivat hänet sodan aikanakin keväällä vuonna 1943 matkustamaan ulkomaille, Sveitsiin hoitamaan terveyttään.

Työssään päämajassa Mannerheim oli uupumattoman ahkera. Aamulla ja iltamyöhällä hän sai tilannekatsauksen sodan kulusta. Yleensä Mannerheim työskenteli varhaisesta aamusta myöhäiseen yöhön asti. Tämä oli mahdollista, koska hän lepäsi välillä päivällä.

Jatkosodan edetessä Suomen tappio näytti selvältä.

Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Karjalankannaksella kesäkuussa 1944. Suomalaiset olivat pelänneet Neuvostoliiton suurhyökkäystä. Siitä huolimatta hyökkäys yllätti.

Päähyökkäys tapahtui Karjalankannaksen rintamalla.

***

Marskin ryyppy

Mannerheimin aterioilla tarjottiin erityinen «Marskin ryyppy».

Tälle viinaryypylle tuli vakiokoostumus.

Mannerheim oli tyytymätön alkoholiliikkeen viinan kehnoon laatuun.

Siksi hän antoi tehtäväksi keksiä maun peittämiseksi jonkin lisän.

Näin syntyi erityinen «Marskin ryyppy», joka sisälsi: litra akvaviittia, senttilitraa kuivaa ranskalaista vermuttia ja 1 senttilitra giniä.

Mannerheim edellytti aterioillaan, että ryyppylasi oli kaadettava täyteen aivan piripintaan.

Kun ryyppy juotiin, sitä ei saanut läikäyttää.

Myös tämä perinne liittyy olennaisesti Marskin ryyppyyn.

Mannerheim maksoi itse kaikki aterioilla tarjotut alkoholijuomat. Silti jotkut arvostelivat hänen «hoviaan» Mikkelissä.

***

Lentokoneet pommittivat, ja suuri joukko panssarivaunuja sekä sotilaita hyökkäsi.

Tykkituli oli niin mahtavaa, että sellaista ei ollut aiemmin koettu.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa suurhyökkäyksen alkamisesta: — Kesäkuussa vuonna 1944 myrsky puhkesi valloilleen. Tunnin kestäneen lentopommituksen jälkeen tykit alkoivat jylistä. Tykkituli oli niin valtavaa, ettei sellaista ollut kummassakaan sodassamme ennen nähty.

Sen voimasta saa käsityksen, kun ottaa huomioon, että jylinä kuului rajalta Mikkelin päämajaan ja Helsinkiin asti, siis lähes 300 kilometrin päähän.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen vuoksi Suomen armeija joutui perääntymään nopeasti. Hyökkäys oli niin voimakas, että suomalaiset joutuivat ajoittain sekasorron valtaan. Perääntyminen oli välillä lähes pakoon juoksua. Viipurin kaupunki menetettiin nopeasti.

Näytti siltä, että Neuvostoliitto valtaa nopeasti koko Suomen.

Jälkeenpäin on arvioitu, että olennaista tässä vaikeassa tilanteessa oli, että Mannerheim, juuri 77 vuotta täyttänyt ylipäällikkö, ei menettänyt hermojaan. Taas kerran hän osoitti uskomatonta tahdonvoimaa eikä alistunut.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen torjumista varten Suomi sai Saksalta apua:

Aseita panssarien torjuntaan, lentokoneita ja ammuksia.

Saksa asetti kuitenkin kovan ehdon avun antamiselle:

Suomen oli taisteltava Saksan rinnalla toisen maailmansodan loppuun. Tämä tarkoitti sitä, että Suomi ei saisi tehdä rauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman Saksan suostumusta.

Nyt presidentti Ryti teki suuren henkilökohtaisen uhrauksen. Hän allekirjoitti Saksan vaatiman sopimuksen omissa nimissään. Sopimuksen mukaan presidentti Ryti tai hänen nimittämänsä hallitus ei tekisi rauhaa ilman yhteisymmärrystä Saksan kanssa.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa ulkomaisen avun merkityksestä:

Jo varhaisessa vaiheessa hallitus oli tullut käsitykseen, että ulkomainen apu on välttämätön edellytys maamme selviytymisen turvaamiseksi. Suomi ei saanut puolustusliittoa muiden Pohjoismaiden kanssa.

Oli luonnollista, että me tämän jälkeen tartuimme siihen tukeen, mikä oli saatavissa.

Suomen turvautuminen Saksaan oli hätävarjelutoimenpide.

Mannerheim vaikutti siihen, että presidentti Ryti teki omissa nimissään sopimuksen Saksan kanssa. Rytin sopimuksen tekoa Mannerheim piti kansalaisurotekona. Muistelmissaan Mannerheim kirjoitti Rytin Saksan kanssa tekemästä sopimuksesta:

— Minusta oli vastenmielistä suostutella presidenttiä sopimuksen tekoon, koska sen vuoksi hänen tulisi ennen pitkää erota paikaltaan. On luettava kunniaksi presidentti Rytille, että hän allekirjoitti sopimuksen, vaikka oli täysin tietoinen seurauksista.

Eräässä myöhemmässä, sotaan syyllisten oikeudenkäynnin yhteydessä antamassa lausunnossani olen maininnut, että presidentti Rytin teko oli kansalaisurotyö.

Ja tämä arvostelma pitää paikkansa.

Rintamalla käytiin kovia taisteluja.

Saksan avun turvin suomalaiset tekivät kovasti vastarintaa ja Neuvostoliiton hyökkäys saatiin pysähtymään.

Jatkosodan kovimpia taisteluja käytiin kesäkuun lopulla vuonna 1944 Tali-Ihantalassa Viipurin lähistöllä.

Alueelle oli siirretty suomalaisia joukkoja ja tykistöä muilta rintamilta.

Kyseessä oli ennennäkemätön suomalaisten joukkojen ja tykistön keskittäminen.

Suomalainen tykistö ampui neuvostojoukkojen asemiin jopa yli 250 tykillä.

Myös Suomen Ilmavoimat osallistui yhdessä saksalaisten lentokoneiden kanssa taisteluun.

Talin-Ihantalan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin. Tähän Pohjoismaiden historian suurimpaan taisteluun osallistui eri vaiheissa yhteensä noin 50 000 suomalaista ja noin 150 000 neuvostoliittolaista sotilasta.

Talin-Ihantalan kaltaiset taistelut käytiin myöhemmin sekä Vuosalmella että Viipurinlahdella. Näissäkin taisteluissa vihollinen torjuttiin.

Neuvostoliitto alkoi tämän jälkeen siirtää hyökkäykseen käytettyjä joukkojaan pois Suomen rintamilta.

Se piti tärkeämpänä toisen maailmansodan lopputuloksen kannalta taisteluja Saksaa vastaan.

Ennen muuta Neuvostoliiton joukot halusivat ehtiä valloittamaan Saksan pääkaupunkia, Berliiniä.

Neuvostoliiton hyökkäys oli saatu pysäytetyksi. Silti kaikille oli selvää, että Suomen oli tehtävä rauha niin nopeasti kuin mahdollista. Suomalaiset halusivat nopeasti aloittaa rauhanneuvottelut.

Mannerheim valitaan Tasavallan presidentiksi — rauha Neuvostoliiton kanssa

Alkoi näyttää siltä, että Saksa häviää toisen maailmansodan. Suomi halusi saada aikaan rauhan Neuvostoliiton kanssa.

Rauhan neuvottelujen esteenä oli kuitenkin presidentti Rytin tekemä sopimus Saksan kanssa. Tässä tilanteessa Ryti erosi ja Mannerheim valittiin hänen tilalleen Tasavallan presidentiksi 4.8.1944. Arveltiin, että vain Mannerheimin arvovalta saattaa johtaa Suomen kunnialliseen rauhaan.

Risto Ryti teki oikean tilannearvion siirtymällä vapaaehtoisesti syrjään ja palaamalla Suomen pankin johtajaksi. Samalla hän avasi tien rauhaan, joka tämän jälkeen saatiin pikaisesti solmittua. Myöhemmin Risto Ryti joutui maksaman kovan hinnan Saksan kanssa tekemästään sopimuksesta. Tämä uhraus kuitenkin pelasti Suomen.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa suostumuksestaan presidentiksi:

— Katsoin velvollisuudekseni ryhtyä presidentin vaikeaan tehtävään. Olin sairas ja lopen uupunut vuosien raskaan taakan ja vastuun vuoksi. Siksi lupauduin vastahakoisesti uuteen rasittavaan tehtävään. Suostuin siihen vain ohjatakseni maan irti sodasta.

Vakaa päätökseni on vetäytyä syrjään heti, kun se päämäärä on saavutettu.

Presidenttinä Mannerheim sanoutui heti irti Rytin tekemästä sopimuksesta, ja rauhanneuvottelut saattoivat alkaa.

Rauhanneuvotteluissa aluksi Neuvostoliitto vaati, että Suomen oli kokonaan antauduttava. Kun suurhyökkäys pysähtyi, vaatimukset muuttuivat. Neuvostoliitto vaati, että Suomen oli katkaistava suhteensa Saksaan ja Suomessa olevat saksalaiset joukot oli poistettava maasta. Lisäksi Suomen oli luovutettava maa-alueita sekä maksettava tavaroina ja rahana sotakorvauksia Neuvostoliitolle.

Näillä ehdoilla saatiin tehtyä ensin aselepo ja myöhemmin lopullinen rauha.

Sopimuksen mukaan Viipurin kaupunki ja paljon muita alueita jäi lopullisesti Neuvostoliitolle.

Aamulla 5. syyskuuta vuonna 1944 aseet vaikenivat kaikilla rintamilla. Raskas sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli päättynyt. Suomi oli jälleen raskain ponnistuksin ja uhrauksin säilyttänyt itsenäisyytensä.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa jatkosodan päättymisestä:

— Toisen kerran neljän vuoden aikana joukkomme perääntyivät vastustajan määräämälle rajaviivalle. Nytkin armeija oli lopen uupunut kovassa kamppailussa ylivoimaa vastaan. Kuten vuonna 1940, se nytkin vetäytyi takaisin murtumatta ja henkisen jäntevyytensä säilyttäneenä.

On arvioitu, että juuri Talin-Ihantalan torjuntavoitto pelasti Suomen.

Aivan sodan lopulla suomalaiset voittivat vielä Ilomantsin taistelut.

Mannerheim tuo esiin muistelmissaan ilonsa näistä armeijan loistavista torjuntavoitoista. Mannerheim kirjoittaa: — Armeija ei ollut lyöty. Se olisi voinut jatkaa taistelua, jos olisi tarvinnut. Tästä on todisteena viimeiset menestykselliset Ilomantsin taistelut. Yleistilanne kuitenkin vaati, että vihollisuudet lopetettiin ja kansa sai rauhan. Pää pystyssä suomalainen sotilas saattoi lähteä kotiin tehtyään työnsä hyvin.

Nykyisin ollaan yksimielisiä siitä, että Mannerheimin johtaman Suomen armeijan torjuntavoitot pelastivat Suomen jatkosodassa kesällä 1944 täydelliseltä tuholta.

Mannerheimista tuli rauhanpresidentti.

Onkin sanottu, että hän oli ainoa henkilö, joka saattoi johdattaa Suomen rauhaan ja sen jälkeen toteuttaa raskaat rauhanehdot ilman kansalaisten suurta vastustusta.

Mannerheimin ensisijainen tavoite oli aikaan saada pysyvä rauha.

Sen jälkeen oli toteutettava rauhanehdot tinkimättömästi niin, että Neuvostoliitto ei millään verukkeella saisi aihetta puuttua Suomen omiin, sisäisiin asioihin.

Vaikea osa rauhanehtoja oli saksalaisten joukkojen poistaminen. Saksalaiset olivat vetäytyneet Lappiin. Suomi halusi välttää sodan saksalaisia vastaan. Saksalaiset eivät kuitenkaan poistuneet Suomesta tarpeeksi nopeasti. Siksi suomalaisten oli taisteltava vielä saksalaisiakin vastaan. Tätä sotaa kutsutaan Lapin sodaksi.

Suomalaiset tekivät yllätyshyökkäyksen Tornioon, josta saksalaisten oli peräännyttävä.

Kemissä ja Rovaniemellä käytiin kovia taisteluja.

Kun saksalaiset poistuivat Rovaniemeltä, he tuhosivat sen perusteellisesti.

Lapin sota oli tuhoamissotaa. Perääntyvät saksalaiset joukot polttivat maan tasalle Lapin kyliä. Lapin väestö pakeni Ruotsiin lähes kokonaisuudessaan. Silti perääntyvät saksalaiset surmasivat myös tavallisia suomalaisia ihmisiä.

Lopulta suomalaiset onnistuivat karkottamaan saksalaiset Lapista. Vihdoin rauha oli tullut koko Suomeen.

Mannerheim toimii Tasavallan presidenttinä — sotaan syylliset tuomitaan

Kun Mannerheim tuli presidentiksi, hän oli jo sairas ja vanha mies. Kotimaassa ja myös muualla Euroopassa häntä arvostettiin. Osaksi juuri siitä syystä hänen avullaan suomalaiset pystyivät luomaan uudelleen hyvät suhteet muihin maihin ja aloittamaan rauhanajan elämän.

Presidenttikauden aikana Mannerheim voimat vähenivät, mutta sitkeästi hän hoiti velvollisuutensa. Mannerheim toimi vajaan kahden vuoden ajan Tasavallan presidenttinä. Se oli vaikeaa aikaa Suomelle. Tänä aikana hän aloitti hyvien suhteiden rakentamisen muiden maiden kanssa. Mannerheim teki paljon yhteistyötä pääministerinsä J. K. Paasikiven kanssa.

Neuvostoliito ja muut toisen maailmansodan voittaneet valtiot perustivat Suomeen valvontakomission, jonka tehtävänä oli huolehtia, että suomalaiset noudattivat rauhansopimuksen ehtoja.

Yhteistyö valvontakomission kanssa oli ajoittain vaikeaa ja aiheutti paljon huolta presidentille ja pääministerille.

Rauhanehdot edellyttivät, että ne suomalaiset poliittiset johtajat, joita pidettiin syyllisinä sotaan Neuvostoliittoa vastaan, oli tuomittava oikeudessa. Neuvostoliitto vaati tätä ehdottomasti. Siksi Suomen sodanaikaiset johtajat haastettiin oikeuteen sotaan syyllisinä. Presidenttinä Mannerheimin oli siis huolehdittava, että sotasyyllisten oikeudenkäynti saatiin hoidettua mahdollisimman hyvin.

Esitettiin vaatimuksia, että myös Mannerheimin tulisi olla mukana sotaan syyllisten oikeudenkäynnissä. Samaan aikaan marraskuun alussa vuonna 1945 Mannerheim halusi matkustaa Portugaliin hoitamaan terveyttään. Oikeudenkäynti sotasyyllisyydestä oli vaikeassa vaiheessa. Mannerheimin matka herätti paljon keskustelua. Jotkut epäilivät, että Mannerheim pelkäsi joutuvansa mukaan oikeudenkäyntiin sotasyyllisyydestä, ja siksi halusi matkustaa pois Suomesta. Tosiasia kuitenkin lienee, että Mannerheim oli hyvin sairas ja hänen voimansa olivat vähentyneet. Varmaan Mannerheim myös pelkäsi joutuvansa mukaan oikeudenkäyntiin. Hänellä oli aina mukanaan myrkkyä. Jos Mannerheim olisi tultu pidättämään, hän olisi voinut nopeasti surmata itsensä.

Aluksi valvontakomissio kielsi Mannerheimin matkan Portugaliin. Lopulta hän sai luvan Neuvostoliitolta matkustaa. Samalla Mannerheimille ilmoitettiin, että häntä ei syytetä mistään sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa lähdöstään Portugalin matkalle: — Horjuvan terveyteni vuoksi minun oli lääkärin neuvosta luovutettava presidentin tehtävät pääministerille. Lisäksi lääkäri kehotti minua lähtemään lämpimään voimistumaan. Päätin lähteä Portugaliin. Aluksi valvontakomission puheenjohtaja kielsi matkani.

Hän oli lähtöäni edeltävänä iltana ilmoittanut tämän pääministeri Paasikivelle. Syynä oli, että poliittisena henkilönä presidentti ei saanut poistua maasta, jos hän ei ole ilmoittanut siitä Neuvostoliiton edustajalle. Lopulta kuitenkin sain luvan matkaan. Lupa saatiinkin samana yönä suoraan Moskovasta, Neuvostoliiton pääkaupungista.

Vuoden helmikuussa 1946 sotaan syylliset tuomittiin.

Entinen presidentti, Risto Ryti, sai kovimman tuomion: kymmenen vuotta kuritushuonetta.

Tuomion kovuuteen vaikutti Rytin Saksan kanssa tekemä sopimus.

Kaikkiaan seitsemän talvi- ja jatkosodan aikaista ministeriä tuomittiin presidentti Rytin lisäksi sotaan syyllisinä.

Mannerheim lähti Portugalista kotimatkalle omien sanojensa mukaan «siinä uskossa, että terveys oli palannut». Kuitenkin paluumatkalla hän yllättäen sairastui uudelleen. Mannerheim joutui heti Suomeen tultuaan Punaisen Ristin sairaalaan Helsinkiin.

Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa uudesta sairastumisestaan:

— Tällainen valitettava tulos virkistyslomastani oli suuri pettymys, mutta tosiasialle ei mahtanut mitään. Lähikuukausina en jaksanut huolehtia valtion päämiehen velvollisuuksista, paitsi mikäli se kävi päinsä sairasvuoteelta.

Sotaan syylliset oli tuomittu, ja maassa alettiin elää rauhan aikaa. Sotakorvauksia alettiin myös maksaa. Suomi oli myös luovuttanut rauhansopimuksen määräämät maa-alueet Neuvostoliitolle. Rauhanehtojen toteuttaminen sujui niin kuin pitikin. Sairastaminen vähensi koko ajan Mannerheimin voimia ja työkykyä. Nyt Mannerheim katsoi, että hän saattoi erota presidentin tehtävästä.

Mannerheim lähetti 4.3. vuonna 1946 maan hallitukselle kirjeen, jossa hän ilmoitti eroavansa presidentin virasta. Kirjeessä Mannerheim kirjoittaa:

— Terveyteni on jo pitemmän ajan ollut huono ja viime syksyn aikana edelleen huonontunut. Tästä syystä oheisiin lääkärintodistuksiin vedoten en enää katso voivani hoitaa minulle uskottuja Tasavallan presidentin tehtäviä.

Sotaan syyllisten tuomio on annettu ja Suomi on täyttänyt rauhansopimuksen velvoitukset ja hoitaa sopimuksen myöhemmätkin velvoitteet.

Näin ollen katson, että olen täyttänyt ne tehtävät, joiden hoitamista varten maallemme kohtalokkaana aikana suostuin vastaanottamaan Tasavallan presidentin tehtävät.

Edellä olevan saatan hallituksen tietoon, ja toivon, että se ryhtyy ilmoituksen johdosta tarvittaviin toimiin.

Mannerheimin pitkä toiminta Suomen valtion palveluksessa oli päättynyt.

Nyt viimein hän pääsi lopullisesti vetäytymään yksityiselämään.

Kun Mannerheim erosi presidentin virasta, pääministeri Paasikivi sanoi:

— Presidentti Mannerheimin nimi on syvälle syöpynyt maamme historiaan. Hänen johdollaan maamme irrotettiin sodasta.

Kukaan muu ei olisi voinut sitä tehdä.

Mannerheim kirjoittaa muistelmiaan — elämä päättyy Sveitsissä

Viimeiset elinvuotensa Mannerheim käytti muistelmiensa kirjoittamiseen ja terveytensä hoitamiseen. Hän vietti aikaansa paljon Sveitsissä. Mannerheim sairasti paljon, mutta hän säilytti työkykynsä lähes kuolemaansa saakka.

Mannerheim osti itselleen kartanon Lohjan Kirkniemestä, missä hän vielä vanhoilla päivillään aloitti uuden uran maanviljelijänä. Mannerheim perehtyi perusteellisesti tilansa hoitoon ja antoi ohjeita, miten tilaa tulee hoitaa.

Viimeiset elinvuotensa Mannerheim asui pääosin Sveitsissä, missä hän myös kirjoitti muistelmansa. Mannerheim ei ollut suunnittelut, että hän kirjoittaisi muistelmansa. Oikeastaan tämä on kummallista, sillä Mannerheim oli hyvä kirjoittaja. Lopulta Mannerheim tunsi Suomen kohtalokkaissa vaiheissa mukana olleena velvollisuudekseen kirjoittaa muistelmansa ja kertoa, kuinka kaikki on tapahtunut. Hänen päätökseensä vaikutti ennen muuta vaikea oikeudenkäynti sotasyyllisyydestä. Mannerheim piti tärkeänä kertoa omalta osaltaan, mitkä syyt vaikuttivat talvi- ja jatkosotiin.

Muistelmien kirjoittamisesta Mannerheim itse toteaa muistelmissaan:

— Olin palannut yksityiselämään. Nyt saatoin käyttää jokaisen oikeutta muistella ja tilittää jälkipolville, mitä elämän vaelluksella on ollut annettavana ja opetettavana.

Mannerheim käytti muistelmiensa kirjoittamisessa paljon avustajia. Tärkein avustaja oli eversti Paasonen.

Kuitenkin Mannerheim tarkasti jokaisen lauseen ja korjasi avustajien tekstit mielensä mukaiseksi.

Muistelmissa on hyvin vähän tietoa Mannerheimin yksityiselämästä, sillä oikeastaan siitä Mannerheim ei kirjoita mitään.

Kirja on kuitenkin elämäkerta lapsuudesta elämän viimeisiin vuosiin asti.

Mannerheimin muistelmat ilmestyivät vuonna 1951, vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Ne herättivät heti suurta huomiota. Muistelmia on myös arvosteltu. On sanottu, että ne antavat tapahtumien kulusta Mannerheimin kannalta liian myönteisen kuvan. On hyvä muistaa, että ne kirjoitettiin vaikeassa tilanteessa, jossa Suomi on vahvasti Neuvostoliiton vaikutusvallan alaisena. Muistelmat ovat myös aina tekijän oma näkökulma asioihin. Mannerheimin muistelmat ovat tekijänsä näköinen kirja.

Loppukesällä vuonna 1950 Mannerheim tuli Suomeen, mutta sairastui vakavasti. Hän oli juuri saanut muistelmansa valmiiksi. Tämä työ oli vienyt häneltä viimeisetkin voimat. Suomesta Mannerheim siirrettiin sairaalaan Tukholmaan, missä hän vielä toipui.

Jouluksi Mannerheim palasi Sveitsiin, missä hän kuoli 28.1. vuonna 1951. Kuollessaan Mannerheim oli 83-vuotias.

Tasan 33 vuotta aiemmin hän oli aloittanut Pohjanmaalla Suomen vapaussodan.

Mannerheimin hautajaiset Helsingissä — kansanjoukot täyttävät kadut

Mannerheimin kuolema aiheutti suuren surun Suomessa. Kun Mannerheim haudattiin, lähes koko kansa seurasi hautajaisia ja surusaattoa suurkirkosta Hietaniemen hautausmaalle paikan päällä Helsingin katujen varsilla tai radion ääressä.

Mannerheimin ruumis tuotiin Helsinkiin 1. päivä helmikuuta vuonna 1951. Se oli arkussa esillä Helsingissä Suurkirkon alttarin edessä. Näin suomalaisilla oli mahdollisuus jättää jäähyväisensä suurmiehelleen. Kirkko oli auki aamusta ilta yhdeksään. Koko ajan pitkät rivit ihmisiä jonottivat kirkkoon. Jonossa seisottiin tuntikausia. Suomalaiset todella halusivat jättää jäähyväisensä Mannerheimille.

Mannerheim haudattiin sunnuntaina 4. päivä helmikuuta vuonna 1951. Päivä oli kylmä ja aurinkoinen. Suurkirkon kellojen lyönnit ilmoittivat vähän ennen puoltapäivää, että hautaustoimitus alkoi. Tasavallan presidentti J. K. Paasikivi puolisoineen istui eturivissä kirkossa. Mannerheimin kenraalit seisoivat kunniavartiossa.

Hautajaiset lähetettiin radion välityksellä koko maahan. On kerrottu, että kaikkialle Suomeen laskeutui hiljaisuus.

Piispa Max von Bonsdorff siunasi vainajan. Kirkossa puhui myös eduskunnan puhemies K. A. Fagerholm. Puheessaan hän muun muassa totesi:

— Mannerheim oli suuri sotilas, mutta hän ei silti rakastanut sotaa. Sotainen kiihko ja sodanlietsonta olivat hänelle vieraita. Kunnioittakaamme suuren vainajan muistoa uutteralla rauhantyöllä ja pyrkikäämme tekemään tästä maasta vapaan ja onnellisen kansan koti.

Tasavallan presidentti J. K. Paasikivi laski kirkossa seppeleen Mannerheimin arkulle. Tämän jälkeen kahdeksan kenraalia kantoi arkun ulos kirkosta. Kirkon edestä lähti noin kahden kilometrin pituinen saattue kohti Hietaniemen hautausmaata.

Silloin kun Mannerheimin arkkua laskettiin hautaan, ammuttiin tykeillä 19 kunnianlaukausta.

Surusaattuetta seurasi Helsingin katujen varsilla noin 100 000 ihmistä. Jälkeenpäin Mannerheimin surusaattuetta on monin tavoin kuvattu. Monen mielestä juuri katujen varsilla olleet ihmiset jättivät mieleen vaikuttavimman kokemuksen. Kaikki seurasivat surusaattuetta aivan hiljaa eivätkä sanoneet sanaakaan toisilleen! He loivat kylmässä ja tuulisessa pakkassäässä hartaan tunnelman. Näin tavalliset suomalaiset tekivät Mannerheimin hautajaisista Suomen historian vaikuttavimman surujuhlan.

Mannerheimin uskomaton elämäntyö — suurin suomalainen

Mannerheimin elämästä ja elämäntyöstä on tehty tutkimuksia ja kirjoitettu monia kirjoja. Häntä on arvostettu, mutta myös arvosteltu.

Viime vuosina suomalaiset ovat alkaneet uudestaan arvostaa Mannerheimia ja hänen työtään maamme hyväksi.

Vuonna 2004 Yleisradio järjesti äänestyksen suurimmasta suomalaisesta.

Mannerheim voitti tämän äänestyksen aivan ylivoimaisesti.

Suurin suomalainen-äänestykseen osallistuneet kansalaiset perustelivat Mannerheimin valintaa muun muassa seuraavasti:

— Mannerheim on isänmaallisuuden keulakuva, Suomen tärkein mies. Hän oli suuri suomalainen sotilas, joka pelasti tiedoillaan ja taidoillaan Suomen. Mannerheim sai kahtiajakautuneen armeijan taistelemaan yhtenäisenä. Koko Suomen kansa luotti silloin häneen.

Äänestäjät löysivät lisää hyviä perusteluja:

— Mannerheim oli oikea suomalainen. Hän oli oikealla paikalla oikeaan aikaan ja useammin kuin kerran.

Hän kantoi vastuunsa loppuun asti. Ilman Mannerheimia ja suomalaisten häneen kohdistamaa ansaittua luottamusta Suomi olisi täysin toisenlainen, tai olisi ehkä jopa lakannut olemasta.

Suurin suomalainen-äänestykseen vastanneet pitivät Mannerheimin valintaa oikeastaan itsestään selvänä. He kirjoittivat:

— Mannerheimin valinta on itsestäänselvyys, joka ei tarvitse perusteluja! Hänen suuret tekonsa isänmaan hyväksi puhuvat puolestaan.

Mannerheim on ilman muuta suurin suomalainen.

Ilman häntä ei olisi olemassa itsenäistä Suomea.

Hänelläkin oli vikansa, mutta ne eivät pienennä hänen suuruuttaan, päinvastoin ne tekevät hänet inhimilliseksi.

Kukaan ei voi kiistää Mannerheimin mittavaa elämäntyötä. Kuten kaikki ihmiset ja johtajat, myös Mannerheim teki virheitä.

Mannerheim oli mukana kaikissa Suomen 1900-luvun vaikeissa historian vaiheissa. Hänen elämäntyötään on kuvattu seuraavilla sanoilla:

— Mannerheimin harteilla oli kolme sotaa; kolme sotaa, joissa jokaisessa oli kysymyksessä Suomen itsenäisyys, ja joista Suomi selviytyi ja vieläpä säilytti itsenäisyytensä.

Mannerheimin työpäivät olivat aina pitkiä.

Hän eli ja asui vaatimattomasti. Vielä vanhanakin hän nukkui sotilaan kenttävuoteessa. Joka aamu hän aloitti päivän kylmällä kylvyllä.

Mannerheim oli myös tavallinen ihminen.

Hän tunsi pelkoa ja ahdistusta, epävarmuutta ja varmaan epätoivoakin.

Mannerheim oli suuren osan elämäänsä yksinäinen ihminen.

Ehkä siksi hänen luonteeseensa kehittyi myös itsekkyyttä ja halu varjella omaa persoonaansa ja varsinkin omaa arvoaan.

Oikeastaan koko elämänsä hän loi itsestään kuvaa suurmiehenä.

Esimerkiksi Mannerheim oli erittäin tarkka, millaisia valokuvia hänestä sai julkaista.

Mannerheim itse ei halunnut kertoa yksityiselämästään mitään. Myöhemmin on kerrottu juttuja hänen naissuhteistaan. On myös esitetty arveluja hänen mahdollisesta poikkeavasta sukupuolisesta käyttäytymisestään. Tästä ei kuitenkaan ole todisteita. Sen sijaan tiedetään varmuudella, että Mannerheim oli kiinnostunut kauniista naisista.

Hänellä oli monenlaisia suhteita naisiin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Mannerheimin aikomuksesta solmia toinen avioliitto ei ole tietoja.

Mannerheim säilytti etäisyyden useimpiin ihmisiin. Näin hän toimi myös lähellään olevien naisten kanssa. Poikkeusaikoja elänyt ihminen oli poikkeuksellinen myös ihmissuhteissaan!

Mannerheimin elämästä onkin käytetty sanontaa: «Suuri rooli». Tällä on tarkoitettu sitä, että Mannerheimin julkinen toiminta jätti varsin vähän tilaa yksityiselämälle.

Lähes kaikissa Mannerheimista kertovissa kirjoissa häntä kuvataan pitkänä ja komeana miehenä, joka koko elämänsä ajan huolehti suorasta ryhdistään. Hänen luonteelleen oli tunnusomaista itsekuri ja asiallisuus. Hän noudatti itse ja vaati muilta hyviä käytöstapoja. Taistelukentillä hän oli peloton ja kylmän rohkea.

Muistelmissaan Mannerheim korostaa, miten tärkeää pienelle kansalle on pysyä yksimielisenä. Mannerheim kirjoittaa:

— Suomen kansa on itse osoittanut kahdessa viime sodassaan, että yksimielinen kanssa, vaikka se on pienikin, voi kehittää aavistamattoman iskuvoimaisuuden ja siten torjua kohtalon tuomia mitä raskaimpia koettelemuksia.

Mannerheimin elämäntyö kiteytyy hänen valitsemaansa henkilökohtaiseen tunnuslauseeseen:

— Puhtain asein puhtaan asian puolesta.

Muistelmiensa lopussa Mannerheim luo uskoa Suomen kansan tulevaisuuteen. Mannerheim kirjoittaa:

— Suomen kansa ei horjunut voimanponnistuksessaan: se on tervettä ja lujaa ainesta. Jos pysymme uskollisena itsellemme, ja kaikissa kohtalon vaiheissa pidämme kiinni niistä arvoista, jotka tähän päivään asti ovat olleet Suomen vapauden perustana. Nämä arvot ovat: isiltä peritty usko, isänmaanrakkaus, päättäväinen ja uhrivalmis puolustustahto. Kun näistä arvoista pidämme kiinni, niin Suomen kansa voi lujasti luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.

Mannerheimin elämänvaiheet

Carl Gustaf Emil Mannerheim

Syntyi: 4. kesäkuuta 1867 Kuoli: 28. tammikuuta 1951, 83-vuotiaana.

1882-1886: opiskelijana Haminan kadettikoulussa. Kurittoman luonteensa ja saamiensa rangaistusten vuoksi hänet erotettiin koulusta vuonna 1886.

1887: Mannerheim pääsi Venäjän armeijan ratsuväkikouluun Pietariin.

1889: valmistui ratsuväkikoulusta ja pääsi Venäjän armeijaan.

1891: Mannerheim sai siirron keisarinnan vartiojoukkoihin.

1892: Mannerheim avioitui Anastasia Arapovan kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, tyttäret Anastasia ja Sophie.

1904: Anastasia jätti Mannerheimin ja vei tyttäret mukanaan.

1904-1905: Venäjän-Japanin sodan aikana Mannerheim osoitti urheutensa taisteluissa ja osallistui moniin tiedusteluretkiin. Monien taisteluiden myötä Mannerheim ylennettiin everstiksi.

1906-1908: Mannerheim teki tutkimusmatkan Kiinaan ja Aasiaan.

1909: Mannerheim sai siirron Puolaan, rykmentin komentajaksi.

1910: 43-vuotias Mannerheim ylennettiin kenraalimajuriksi.

1914: Ensimmäinen maailmansota alkoi Mannerheim toimi ratsuväen komentajana Itävalta-Unkarin ja Romanian rintamilla. Hän kunnostautui taisteluissa, ja joulukuussa hänelle myönnettiin Pyhän Yrjön Ristin arvomerkki.

1915: Mannerheim ylennettiin kenraaliluutnantiksi.

1917: Helmikuussa Venäjällä puhkesi vallankumous.

Mannerheim ei hyväksynyt vallankumousta

ja kieltäytyi vannomasta uskollisuutta uusille vallanpitäjille. Mannerheimin mielessä kirkastui ajatus, että aika Venäjän armeijassa oli hänen osaltaan ohi. Kun Suomi oli itsenäistynyt, hän erosi Venäjän armeijasta ja lähti Suomeen.

1918: Mannerheimista tuli valkoisen Suomen ylipäällikkö. Tammikuun 28. päivä alkoi Suomen sisällissota.

1919: Mannerheim toimi Suomen valtionhoitajana. Mannerheim hävisi presidentinvaalit ja vetäytyi politiikan kuvioista.

1921: Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto perustettiin. Mannerheim nimitettiin Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajaksi seuraaviksi 30 vuodeksi.

1921-1931: Mannerheim oleskeli paljon ulkomailla, Pariisissa ja Lontoossa, ja teki metsästysretkiä Eurooppaan ja Aasiaan.

1931: Mannerheim valittiin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi.

Mannerheim otti vastaan myös salaisen asiakirjan, joka valtuutti hänet Suomen armeijan ylipäälliköksi, jos Suomi joutuisi sotaan.

Mannerheim ylennettiin sotamarsalkaksi.

1939: Talvisota syttyi.

Mannerheim nimitettiin armeijan ylipäälliköksi. Päämajansa Mannerheim siirsi Mikkeliin.

1942: Mannerheim nimitettiin Suomen marsalkaksi 75-vuotispäiviensä kunniaksi ja sai vieraakseen tärkeän vieraan, Saksan johtajan, Adolf Hitlerin.

1944: Neuvostoliitto aloitti kesä-heinäkuussa Suomen rintamalla suurhyökkäyksen, jonka Suomen armeija pystyi vaivoin torjumaan.

Presidentti Ryti erosi.

Mannerheimista tuli presidentti.

Hän solmi rauhan Neuvostoliiton kanssa ja aloitti sotatoimet Saksan joukkoja vastaan Lapissa.

1946: Mannerheim erosi presidentin virasta. Hän oli tuolloin 79-vuotias. Mannerheim matkusti Sveitsiin.

1946-1951: Mannerheim sairasti paljon ja eli pääosin Sveitsissä. Siellä hän kirjoitti avustajiensa avustuksella muistelmansa.

1951: Tammikuun 28. päivänä Mannerheim kuoli 83-vuotiaana. Helmikuun 4. päivä Mannerheim siunattiin Helsingin Hietaniemen sankarihautausmaahan kaikin kunniaosoituksin.

Hautajaistapahtumaa ja surusaattuetta oli seuraamassa arviolta 100 000 henkeä.

Lähteet

Donner, Kai. Sotamarsalkka vapaaherra Mannerheim. Porvoo: WSOY. 1934.

Friman, Paavo. Sodan marsalkka — rauhan presidentti. Helsinki: Otava. 1995.

Jägerskiöld, Stig. Mannerheim-elämäkerta. Osat 1-8. Eri suomentajia. Helsinki: Otava. 1964-1982.

Kansallisgalleria. Suuret Suomalaiset. Nuori Tasavalta. C. G. E. Mannerheim — Suomen marsalkka. Kirjoittanut Ohto Manninen. Helsinki: WSOY. 1996.

Klinge, Matti. Mannerheim. Kuvaelämäkerta. Helsinki: Otava. 1968.

Sandberg, Peter (toim.). C. G. Mannerheimin valokuvia Aasian matkalta 1906-1908. Helsinki: Otava. 1990.

Mannerheim, Carl Gustaf. Muistelmat 1 ja 2. Helsinki: Otava. 1951-1952.

Mannerheim, Carl Gustaf. Suomen marsalkan muistelmat. G. Mannerheimin muistelmien 1-2 kansanpainos. Helsinki: Otava. 1954.

Palmunen, Rainer (toim.). Mannerheim — tuttu ja tuntematon. Helsinki: Valitut palat Oy. 1997.

Meri, Veijo. Suomen marsalkka. C. G. Mannerheim. Helsinki: WSOY. 1990.

Turtola, Martti. Mannerheim-kirja. Jyväskylä: Ajatus. 2001.

Turtola, Martti. Tasavallan presidentit 1941-1944: Sodan ja rauhan miehet 1940-1956. Espoo: Weilin+Göös. 1993.

Virkkunen, Sakari. Mannerheim. Marsalkka ja presidentti. Helsinki: Otava. 1989.

Voipio, Anni. Suomen marsalkka. Helsinki: WSOY. 1951. 3. tark. ja täyd. p.

Wikipedia.

www.mannerheim.fi

www.yle.fi/suuretsuomalaiset

на русском

Послать ссылку в:
  • Добавить ВКонтакте заметку об этой странице
  • Facebook
  • Twitter
  • LiveJournal
  • Одноклассники
  • Blogger
  • PDF

Постоянная ссылка на это сообщение: http://www.suomesta.ru/2013/01/23/mannerheim/

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *