«

»

Янв 07 2013

Распечатать Запись

Arkisuomeen yrittää artikkeli * Статья

Anni Jääskeläinen


Entä käytätkö sanaa «siis» uudella, tunteenomaisella tavalla? Harmittaako muutos? Ei auta harmitella, sillä muuttumattomina säilyvät vain kielet, joita kukaan ei enää puhu. Ne ovat kuolleita kieliä.

Muutos, myös kielen muutos, herättää närää. Ylei­sönosastoissa kuohuu, ja ammattilaisetkin esittä­vät synkeitä ennusteita: Suomen kielen taso laskee. Englanti tunkee suomeen. Ei ennen puhuttu näin. Kieli menee rappiolle. Uhkakuvat ovat toisaalta puppua ja toi­saalta vähän totta. Ongelma on se, että kielen tilan kom­mentoijat tarkoittavat helposti eri asioita. Käy niin kuin sananparressa: yksi puhuu aidasta, toinen aidanseipäästä.

Kieli ei ole yksi systeemi vaan joukko toisiinsa kietou­tuvia muotoja. On puhekieli ja kirjoitettu kieli. Puhekie­lessä on alueellisia ja sosiaalisia murteita, tapoja puhua. Puhujat käyttävät erilaisia tyylejä eri tilanteissa.

Mikä tahansa kieli muuttuu. Muuttumaton on vain kuollut kieli, jota kukaan ei enää puhu. Muutos ei siis ole vain kielen luonteenomainen vaan myös välttämätön omi­naisuus. Ilman muutoksia kielen ilmaisuvoima vähenee.

Näitä viedään nyt

Myös suomen kielessä on tapahtunut ja tapahtuu parai- kaakin kiehtovia muutoksia. Jotakin lähtee, jotakin tulee tilalle. Useimpia muotoja harva jää kaipaamaan. Kuka esi­merkiksi tietää, mikä on objektin predikatiivi?

Keitin kahvin vahvaa.

Tässä lauseessa objektin predikatiivi on sana vahvaa. Muoto alkaa olla kadonnutta kansanperinnettä. Merki­tykseltään läheisiä ilmauksia meillä toki on: Keitin kahvista vahvaa. Keitin kahvin vahvaksi. Saman asian voi siis ilmaista toisinkin, joten objektin predi­katiivi joutaa pois, vaikka säälihän sitä tulee.

Otetaan toinen esimerkki ilmauksista, jot­ka nyt vetelevät viimeisiään.

Vene kiersi nientä. Katso sinä lasta. Siellä pitää seistä.

Näissä lauseissa ovat vaarassa kon­sonanttivartalot. Kohta kaikki kiertävät veneellä niemeä. Tulevaisuudessa kat­sonemme lapsea, ja todennäköisesti suomeksi pitää myös seisoa.

Kadonnutta vaikea tajua

Menneet muodot kuulostavat sitä oudommilta, mitä enem­män niistä on aikaa. Kielessämme on ollut esimerkiksi en­simmäisen infinitiivin passiivi.

Ensimmäinen infinitiivi on se verbimuoto, jota kutsu­taan myös verbin perusmuodoksi, siis laulaa, mennä, ha­luta. Perinteisessä kieliopissa sille on listattu myös trans­latiivimuoto, kuten laulaakseen, mennäkseen, halutakseen. Tämä käy järkeen, mutta vanhasta kirjasuomesta löytyy meille kumma muoto.

Se tuhlaa kalliin ajan, joka voisi hyödyllisemmin käytettää.

Tämä 1850-luvun sanomalehtitekstistä poimittu lause kuulostaa nykyisin lä­hinnä painovirheeltä. Eihän tätä tajua. Mistä on kyse?

— Ensimmäisen infinitiivin passiivi oli pitkään olemas­sa. Raamatustamme se hävisi vasta vuoden 1938 käännök­sessä, valottaa dosentti Jaakko Leino. Hänen mukaansa muotoa käytettiin varsinkin tahtomisen yhteydessä, kun haluttiin jättää avoimeksi, kenen jotakin toivottiin teke­vän. Kohde oli siis nimeltä mainitsematon samaan tapaan kuin nykypassiivissamme. Käytetään aikaa hyödyllisem­min kertomatta, kuka tai ketkä niin tekisivät.

Nykypuhujan on vaikea keksiä, mitä tarvetta muoto on palvellut. Eikö ole ihan sama sanoa Se pitää tehdä kuin Se pitää tehtää? Ilmeisesti ei. Kun muoto häipyy, häipyy myös sen taju.

Verbi tahtoo tarkentaa

Mikä sitten saa kielen muuttumaan? Syitä on tietysti mo­nia, mutta yksi nousee ylitse muiden. Kehittyvässä maa­ilmassa myös kielen täytyy kehittyä: uusia ilmaisutapoja tarvitaan! Hurjasti yleistyneet yhdysverbit sopivat esimer­kiksi viime vuosien voittajamuodoista.

Hän sauvakävelee päivittäin. Hän vakioveikkaa.

Yhdysverbejä syntyy, kun käytössä olevat yhdyssubstantiivit, kuten sau­vakävely ja vakioveikkaus, muokataan predikaattikäyttöön.

Aika on ollut kypsä tämän verbityypin yleistymiselle. Yhdysverbejä tarvittiin tarkentamaan ilmaisua, ja nopeu­tuva viestintä nosti ilmaisuvoimaiset sanat sukkelasti kaik­kien suuhun.

— Viestinnän nopeutuminen on yksi tekijä, toteaa chat- tikieltäkin tutkinut lingvisti Lari Kotilainen Helsingin yliopistosta. — Mutta maailma on nyt nopeampi. Tekno­logia on kehittynyt hurjaa vauhtia, ja muutenkin kaikki on kiihtynyt.

Tekstien paljous lisää kielen variantteja, ja teknologia luo uusia tekstilajeja. — Ihmiset vastaanottavat ja saavat tietoa entistä enemmän, mutta he myös tuottavat sitä itse enemmän, Kotilainen muistuttaa.

— Nykyään jokainen voi olla netissä myös sisällön tuot­taja. On selvää, että se vaikuttaa: kieli on uusissa käytöis­sä, uusia tarpeita varten.

«Siis» ilmaisee tunnetta

Suuret muutokset vievät yleensä satoja vuosia. Kehitys on niin hidasta, ettemme me puhujat voi sitä aina huomata. Joskus muutos kuitenkin käy nopeasti. Tästä tarjoaa esi­merkin partikkeli siis.

Sataa, ei siis kannata mennä ulos. Siis mä en kestä!

Vanhastaan siis on konklusiivinen adverbi, eli se merkitsee päätelmää. Nykykäyttöön on hiipinyt ihan uusi, tunteenomainen merkitys.

Emeritaprofessori Auli Hakulinen on perehtynyt siis-sanan käyttöön 1950-luvulta tähän päivään. — Muutos on parin vuosikymmenen juttu. 50-luvun aineistossa tätä ei ole ollenkaan, eikä 70-luvullakaan. 90-luvulla se on, ja 2000-luvun nauhoitteissa se yleistyy ihan hurjasti!

Siis-sanan toteava merkitys ei kuitenkaan ole kadon­nut, Hakulinen täsmentää. — Partikkeli ei uudessakaan käytössään ole joko-tai, siihen on vain kertynyt affektis­ta pääomaa. Kielen muutos on aina vähittäinen. Pohjal­ta voi löytää vanhan merkityksen, Hakulinen painottaa.

Hakulisen mukaan juuri tällaiset pikkusanat ovat kaik­kein eniten liikkeessä. — Siis ei ole yksin, merkityksen muutokset ovat ominaisia muillekin «lauseen reunoilla» oleville sanoille.

Pikkusanoja myös lainataan paljon. Hakulinen heittää haastavan kysymyksen: — Kauanko wau ja okei ovat olleet suomessa? Väitän muistavani waun 1980-luvun alkupuolelta. Voi olla, että muisti pettää. Kumpikin sana on niin kotoutunut, että niiden nuoruutta on vaikea tajuta.

Se mitään kielto ole

Tyypillisesti uudennokset tulevat ensin puhuttuun kieleen. Pääsy säänneltyyn kirjakieleen vie huomattavasti kauem­min. Puheessa voi siis olla tekeillä mullistuksia, jotka ei­vät vielä näyttäydy tekstissä.

Lari Kotilainen on pannut merkille jännittävän ilmiön kieltomuodossa.

Paskat sieltä mitään oli. Siellä mitään ollut.

Tunnettehan äksyn kieltomuodon — kirosanalla tai ilman. Jännittävää ei olekaan kirosanan käyttö vaan adverbi mitään.

Mitään-elementillä on jo paljon kieltosanan ominai­suuksia, Kotilainen sanoo. — Ajattele lausetta Se mitään laukku ole. Siinä ei ole kieltosanaa ei, ja sanajärjestys on erilainen kuin tavallisessa kieltolauseessa. Pronomini mikään on selvästi muuttunut adverbimaiseksi.

Suomennetaan: adverbimaista on se, että mitään ei tai­vu substantiivin kanssa eikä siis määritä sitä. Jos näin oli­si, sanoisimme Ei se mikään laukku ole. Tyypillisesti myös sanajärjestys olisi toinen: Se ei ole mikään laukku.

Kotilainen kutsuu mitään-kieltoa leikillisesti aggressiiviksi. Hän ei pidä mahdottomana, ettei se ajan mittaan kehittyisi oikeaksi kieltosanaksi myös yleiskielessä. Kuin­ka kauan tähän menee, on vaikea sanoa, mutta Kotilai­nen suostuu spekuloimaan: vuosikymmeniä, reippaasti alle sata vuotta.

Se ja yks hakevat paikkaansa

Professori Ritva Laurylla on ällikällä lyövä esimerkki sii­tä, kuinka puheja kirjoitus voivat kulkea eri teitä. Lauryn mukaan suomen puhekielessä on jo määräinen artikkeli eli pikkusana, joka merkkaa olion tunnetuksi ja jonka kans­sa me suomalaiset painimme vieraissa kielissä. Se on se.

Sitten se mies osti sen lehden. Näin taas sen raidallisen kissan.

Vanhastaan se, kuten tuo ja tämä, ovat demonstratiivisia tarkenteita, joilla täs­mennetään, mihin olioon viitataan: tä­mä auto, tuo koira, se kissa. Nyt se on ilmaantunut kaikkiin paikkoihin, joissa artikkelia käytetään artikkelikielissä.

Määräisen «artikkelimme» synnylle löytyy ennakkotapauk­sia. Muutamilla Euroopan kielillä on niin pitkä kirjalli­nen historia, että niiden artikkelien syntyä on mahdollis­ta seurata vanhoista teksteistä. — Se kehittyy huomattavan samalla tapaa kuin artikkelit Euroopan kielissä, joissa ke­hitys johti siihen, että artikkelista tuli kieliopillisesti vält­tämätön, Laury sanoo.

Suomen the on se.

Entä onko suomessa epämääräistä artikkelia, kuten englannin a ja an tai ranskan un ja une? — Epämääräi­nen artikkeli ilmestyy kieleen aina määräistä myöhem­min, mutta kaksi ehdokasta on jo havaittavissa: yks ja semmonen.

Siellä oli yks koira. Siellä oli semmonen koira.

Näissä lauseissa yks ja semmonen ovat epämääräiselle artikkelille tyypilli­sessä käytössä, uuden olion mainitse­mista tukemassa.

Kauanko vielä odotellaan, että meillä on kirjakielessä ar­tikkeli? Nopeuden kyseleminen ei innosta Helsingin yli­opiston professoria. Laury kohauttaa olkapäitään: — Sata vuotta, satoja vuosia.

Tuleva tulee jäämään

Normitettu kirjakieli hidastaa kielenmuutosta, sillä kieli elää ja muuttuu ristipaineissa. Toisaalta jos jokin muoto on tullakseen tai kuollakseen, sitä eivät määräykset pysäy­tä, vaikka se herättäisi vastustusta.

Tulen voittamaan! Hän tulee vielä ymmärtämään sen.

Tulia-futuuri hiertää monia. Kielenhuol­to on perinnäisesti suhtautunut muo­toon nihkeäksi, koska se on ruotsin­voittoinen. Ruotsiksihan voi sanoa Jag kommer att vinna tai Han kommer att förstä det.

Suomen kielestä puuttuu selvästi tulevaisuuteen viittaava aikamuoto. Me käytämme yleisimmin preesensiä ja erilai­sia ajan tarkenteita, kuten vielä, kohta, huomenna, vuoden päästä. Joskus tämä voi kuitenkin aiheuttaa epäselvyyttä siitä, tapahtuuko jokin nyt vai vasta myöhemmin. Tulia- futuuri täsmentäisi merkitystä.

Kun kysyin arvauksia tulia-futuurin kohtalosta uusil­ta suomenkielenopiskelijoilta, mielipiteet hajosivat. Osan mielestä muoto kuuluu jo kieleen, toiset taas vierastavat sitä. Aika ei siis ole niin kypsä, että tulevat kielen ammat­tilaiset muodon täysin hyväksyisivät, mutta muoto voi vie­lä voittaa paikan kieliopissamme — muistettakoon, että ai­kamuodoistamme myös uudehkot perfekti ja pluskvam­perfekti ovat läntistä lainaa.

ANNI JÄÄSKELÄINEN tutkii suomen kieltä Helsingin yliopistossa.

журнал TIEDE, 12/2010

Послать ссылку в:
  • Добавить ВКонтакте заметку об этой странице
  • Facebook
  • Twitter
  • LiveJournal
  • Одноклассники
  • Blogger
  • PDF

Постоянная ссылка на это сообщение: http://www.suomesta.ru/2013/01/07/arkisuomeen-yrittaa-artikkeli/

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *